Ihanaa Leijonat ihanaa, Suomi ryömii, Suomi ryömii. Se tekee kansakunnalle aina pelkkää hyvää!

Mikään ei ilahduta Nato-Suomessa enempää Öisinajattelijaa kuin häviö jääkiekossa (olisipa vastassa ollut RUOTSI!), tuossa urheilua imitoivassa pelleilyssä ja tappelulajissa , jolla ei ole mitään tekemistä liikunnan saati rehdin urheilun kanssa. Nyt hävisimme ja putosimme jumbosarjaan punapukuisille nato-veriveljille eli kanadalaisille – ennen aina itänaapurin punanutuille.

Niin,monet ns.  isänmaalliset rahanahneet suomalaiset kiekkoilijat eivät olleet tietenkään peleissä mukana; heillä oli rahakkaampaa puuhastelua ja sopimuksia rapakon takana. Tätä on nykyurheilu!

Tappiot ovat aina opettaneet meitä, pientä uhokansakuntaa…kasvattaneet ja jalostaneet jaritervojen, halla-ahojen yms medianokkeluuksien yltiöisänmaallisuudella ja ryssävihalla pilaamaa väestöämme , niin nytkin. Cha cha chaa! Olkaamme siis ylpeitä häviöstä tappotantereella. Oppia ikä kaikki.

Olisi aika havahtua muutenkin. Markkinointiin, mainontaan ja rahamaailmaan ja pelkkään fyysiseen tappelunujakointiin keskittyvä ja liikunnaksikin naamioitu jääkiekko on sen verran kaukana urheilusta tai edes reilusta pelistä, että on aika avata silmät ja sanoa suoraan:

TÄMÄ EI OLE URHEILUA.

Kuinka kaukaloissa tapahtuva sirkushuvi-tappelu on yleensäkin mediassa niin suosittua viihdettä ja mukaurheilua? Onko katsojankin älyllinen taso nollaluokkaa? Entäpä se muka nuorisoliikunta, jolla rahastetaan harrastajia niin paljon ettei köyhän perheen luistelijalla ole edes kaukaloon varaa! Vaadin: kaikki valtiolliset avustukset ja tuki pois rahaa suorastaan pursuavalta tappelulajilta muutenkin!

Joukko miehiä, jopa naisia, ryntäilee jäällä, katsomo raikuu homo-huudoista ja muista solvauksista. Kaukalossa ilveilevät pellemaakarit sotisovassa toisiaan vastaan tappelemalla ja taklailemalla kavereita tainnoksiin; joku jopa pyörätuoliin kun selkä katkeaa tai kallo murtuu. Kuinka kentällä muutaman minuutin tai sekunnin kerrallaan tappeleva joukkue mielletään urheilijoiksi?

Entä moraali? Kuinka nuo rapakon takana tappelevat miljonäärit, epäisänmaalliset veronkiertäjät ja sponsoreitaan auliisti mainostavat miehet ja naiset, jotka eivät edes maksa verojaan Suomeen, ovat muka arvostettuja urheilijoita? Myytävää karjaa he ovat, omaehtoisesti tai tahtomattaan. Ja mikä Suuri Raha siinä takana.

Totta kyllä, jotakin hienoa pelissä oli silloin muinoin, noin 50 vuotta sitten, kun punakoneen pojat mestaroivat ja taituroivat luistimilla ja hakkasivat muun maailman kevyesti. Ne ovat menneitä aikoja ne, sillä jääkiekosta on hävinnyt kaikki aito luistelullinen taituruus, toveri- ja urheiluhenki jo ajat sitten. Vain raha haisee ja pääoma puhuu. Eivät edes kiekkoa pukkivat pellet tajua, kenen renkiä ovat, valitettavasti? Vai oletko joskus kuunnellut ketään kiekkoilijaa, jolla olisi vielä jotakin sanottavaa yhteiskunnasta, luonnosta, maailmanrauhasta, kohtuuskuluttamisesta ja ympäristöstä? Minä en.

Urheilua kiekkoilu voisi olla silloin, jos porukka riisuttaisiin nykyisin mainosasusteista ja varusteista – jos viisimiehinen tai naisinen joukkue pelaisi edes koko ajan, vaikkapa tunnin tai pari kuten jalkapallossa,: ilman mainosvarusteita ja taklauksia ja tappelukielloin samalla kokoonpanolla ilman taukoja, ilman vaihtoja. Johan siinä kuntoa ja urheiluhenkeä koeteltaisiin! Nyt näytellään urhoa ja tapellaan kaukalossa muutama minuutti tai alle ja taas vaihdetaan, vihelletään, tapellaan – niin heikkokuntoisia ovat kiekkoilijat. Käsittämätöntä. Kolmekin ketjua vuorottelee ja kaikille maksetaan miljoonia siitä, että mainostavat kauppaketjuja, globaaleja riistäjäfirmoje ja tappelevat ja tönivät toisiaan typerien katsojien riemuksi hetken, mainostavat paidoissaan sitä sun tätä sontaa. Pääsääntöisestoi Suurta Rahaa. Eikö hävetä?

Eikä kansa, propagandalla ja markkinavaleuutisilla huumattu katsoja enää edes havahdu. Johan naurattaa. Isot lapsiasteelle jämähtäneet miehet ja naiset? Mätkivät ja taklaavat ja pahoinpitelevät toisiaan rahan edestä tavalla, joka on pelkkää sirkusta ja viihdettä, jonka maksaja olet viime kädessä sinä. Ennen oli ennen, ennen jäällä taituroi oikeita urheilijoita: Mölli Keinonen, Maltsev ja Harlamov! Ilman mainospaitoja, jopa.

Ihanaa leijonat ihanaa! Suomi nousuun, Suomi ryömii…

Öisinajattelija