Ukrainanjuutalainen kirjailija ja kulttuuripersoona Ilja Ehrenburg (1891-1967) syntyi Kiovassa rikkaaseen kulttuuri- ja porvariperheeseen. Hän matkusteli laajalti ympäri maailmaa ja eli vuosikymmenet toimittajana Ranskassa, mutta palasi lopulta Neuvostoliittoon, Moskovaan. Ilja Ehrenburgin romaanista Suojasää (Ottepel, 1954) sai tärkeä, Stalinin kuolemaa pian seurannut kulttuuriliberalistinen aikakausi jopa nimensä.

Elämän ehtoopuolella Ehrenburgilta ilmestyi muistelmasarja Ihmisiä, vuosia, elämää. Sen julkaisi suomeksi Kansankulttuuri Oy aivan 1960-luvun alussa. Nuo perusteelliset muistelmat ovat yhä suositeltava kulttuurihistorian aarreaitta Venäjän ja Euroopan 1900-luvun historiaa harrastaville, jopa tutkijoille. Ehrenburg tunsi aikansa keskeiset kulttuurivaikuttajat paitsi Venäjällä, monessa maassa. Hänen tuttavapiiriinsä kuuluivat erityisesti juuri Ranskassa ja Pariisissa asuneet intelligentit.

 

Kannus muistoissa

Mennyt Kannus, nuoruuteni kotipaikka, heräsi eloon Mäkiraonmäen ja komean työväentalon kulttuurimaastossa, nimittäin lukion matematiikan opettajan, Esko Rekilän valokuvanäyttelyssä. Kävin kouluni Kannuksen maksullisessa yhteiskoulussa ja lukiossa 1960-luvun lopulla vapaaoppilaana ja kielilinjalla ja olin joukossa ainut poika. Niinpä sain melkein erikoiskohtelun niin Esko Rekilältä kuin englannin opettajaltakin, jo edesmenneeltä Viola Jokivuolteelta. Kolmas opettaja, jonka hyvin muistan äidinkielitunneilta oli kirjoitus- ja lukemisharrastukseeni suuresti vaikuttanut Annikki Ryytty. Ja neljäskin kannattaa mainita työurani kannalta: rehtori ja historian opettaja Aulis Ketoja, joka pisti lukiossa todistukseeni kympin historiasta lähinnä siitä syystä, että väitin tunneilla aina vastaan ja yritin oikoa hänen oikeistolaissävytteistä opetustyyliään…

Mutta asiaan. En todella tiennyt, että Esko Rekilä on niinkin lahjakas valokuvaaja kuin mitä vuosikymmenten takaiset mustavalko-otokset kertovat Mäkiraonmäen museonäyttelyssä. 1950-60-lukujen Kannus herää väistämättä eloon paitsi henkilö- ja perhekuvissa, mitä suuremmassa määrin maisemissa, muinaisissa puretuissa rakennuksissa, lukuisissa maaseutukylän työ- tai katukuvissa ja vaikka“Milkan kioskilla”, minkä ukkoringin hämärästi lapsuudestani muistan. Taiteilija Leila Keski-Korpi esitteli “Topian talon” näyttelyn kuvia asiantuntemuksella, antoi vielä Esko Rekilän puhelinnumeronkin. Soitin, tietenkin – ja kuulin, että Esko oli katsellut Kannusta kameran linssin takaa paljolti paikkakunnan merkkitaiteilija Justus Sarisalon opein: “Pitihän siinä vähän opetella rajaamahan, kahtella kultaista leikkausta sillä silimällä, mitä minua oli opettanut elämänmeno muutenkin”. Kun kysyin uteliaana, miten kauan entinen opettajani on Kannuksessa asunut, tuli vaatimaton vastaus: “Vasta nämä ensimmäiset 85 vuotta…”.

Pienenä detaljina voin kertoa, että edellinen (ihan fyysinen) tapaamiseni ja keskusteluni Esko Rekilän kanssa sattui Kannus-Ullava-tiellä, melko tarkalleen 50 vuotta sitten: satuimme Kannuksen raviradan takana vastakkain, Esko oli tulossa juoksulenkiltä, minä menossa hölkäten kohti Poutun kettutarhaa…Kouluaikoina 1960-luvun lopulla nuo tapaamiset Ullavan tien lenkeillä olivat aivan tavallisia, kun ryhdyimme toverini Heikki Lahdenperän kanssa kuntoa kohentamaan. Heikin kanssa päädyimme sitten kesällä 1970 myös liftimatkalle Barcelonaan, mutta se on jo toinen tai kolmas tarina…

 

Yllätysten Toholampi

Toholampi on suht tuttu paikka aktiivinuoruudesta. Vähän yli 50 vuotta sitten perustimme järjestön nimeltä “Kannuksen-Toholammin Demokraattiset Nuoret”, joka toimi innolla muutaman vuoden ja julkaisi jopa omaa lehdykkämonistetta nimillä “Punainen puolikuu” ja “Päre” (Pidä päreitä kainalossa, kipinästä tuli syttyy!). Kun aktivistit lähtivät opiskelemaan eri puolille Suomea ja maailmaa, kokoontumiset harvenivat, mutta alkuvaiheessa mukana oli yli 20 “opiskelija- ja työläisnuorta”. Voisi sanoa, että vasemmistolainen porukka oli harvinaisen aktiivista pienissä keskustalaisissa maalaisympyröissä ja monesta silloisesta nuoresta tuli osaavia ja yhteiskunnallisesti kantaaottavia ammattilaisaikuisia! Terveisiä vain kaikille: Jaakolle, Vesalle, Kallelle, Markulle, Untolle, Juhalle…

Kun heinäkuussa 2022 ei löytynyt yöpymistilaa Kannuksesta – tuulimyllyjen rakentajat olivat miehittäneet pari hotellia! – saimme halvan omatoimimajoituksen Toholammin eli Lampin “Sulola”-motellista, aivan keskustasta. Kelpo paikka, mistä lyhyt matka niin Kannukseen, Ullavaan kuin Kaustiselle. Sulolaa voi suositella, kuten keskustan loistavaa kotiruokapaikkaa “Ritjan Keidasta” ja viihtyisän tilavaa ja hyvällä maulla sisustettua rentoa “Sillankorva”-kievaria terasseineen. Keskustan kirjastossa oli juuri avattu mainio Suomea (ainakinPohjanmaata) kiertävä “Cowgirls”-näyttely, jossa esitellään tavallista päivää lampilaisella maatilalla. Vetonaulana ovat lehmillä ratsastavat nuoret tytöt, Alina Patana ja Irina Ala-Kopsala. Kun kuvaajana on ollut alan ammattilainen, tietokirjailija ja valokuvataiteilija Juha Laitalainen, jälki on sen mukaista ja puhuttelevaa: Ala-Kopsalan maitotila saa siinä sivussa ansaittua mainetta! Hyvä niin, sillä navetan ja laitumen arki ei liene kovin tuttua enää monelle kaupunkilaiselle (?).

Toholammilta (kuten Kannuksestakin) lähteneitä kansalaisvaikuttajia on muuten pilvin pimein, esimerkiksi Aaro Lintilä ja ministerinä nyttemmin puuhaileva poikansa Mika Lintilä (hän avasi Cowgirls-näyttelyn). Mainittava on tietenkin paikkakunnan kuuluisuus, pitkän linjan vasemmistolainen, jo edesmennyt kunnanvaltuutettu Aarre Minkkinen, yksinhuoltajaisä koko lapsirikkaine perheineen. Puhumattakaan entisistä tovereista Kannuksen-Toholammin Demokraattisissa Nuorissa

Niinpä, mutta vuodet vierivät! Sattui vielä niin hauskasti, että Lampin Sulola-motellin viereen, isoon koristeelliseen ja upeaan puutaloon on asettautunut eläkeläispäiviksi pariskunta nimeltä Veikko ja Terttu Väntänen, nuo Kannuksen kulttuurivaikuttajat parin kolmen vuosikymmenen takaa. Heillä oli jo 1960-luvulla merkitystä meikäläisenkin “henkisessä” kehityksessä ja erityisen suuri vaikutus Kannuksen kulttuuri- ja taide-elämään työn kautta: Veikko kulttuurisihteerinä ja Terttu “Koivu ja Tähti”-kustantamon ja kirjakaupan hoitajana, elokuvateatteritoiminnasta puhumattakaan! Saimme vaimoni kanssa nauttia ruhtinaallisen aamiaisen Veikon ja Tertun vieraina ja viettää iltaa myös menneitä muistellen. Sitä tarinaa olisi piisannut aamuun saakka, mutta onneksi väsymys voitti siinä vaiheessa kun olimme siirtyneet Yli-Lestin työväentalolle vapputunnelmiin, yli 50 vuoden taakse… Sen verran vielä Veikon eläkeläistoiminnasta, että (paljolti hänen ansiostaan ja aloitteestaan) Kannuksen Mäkiraonmäelle on pystytetty joku vuosi sitten ns.“Viiden uhrin muistolaatta”, vuoden 1918 uhrien kunnioittamiseksi.

 

Ihmisiä, vuosia, elämää…

Keski-Pohjanmaan “valloitus” heinäkuussa 2022 sujui monessa mielessä haikeita muistoja kertaillen ( eli vanhoja silmiä verestäen) ja vuosien takaisia tuttuja tapaillen.

Aivan keskeinen lomailun tavoite oli myös käynti Kokkolan Ykspihlajassa, jossa asustelee 80-vuotias sukulaisserkku Kirsti Stranius. Siitä olikin kulunut reilut 35 vuotta kun tapasimme Kirstin, tämän pikkuserkkuni kanssa viimeksi isäni 80-vuotispäivillä Kannuksessa. Vastaanotto oli nyt Ykspihlajassa mitä lämpimin ja saimme varhaiseksi lounaaksi aivan uskomattoman hienon aterian, karjalanpaistia pohjalaisittain, lämpimine jälkiruokaleivonnaisineen. Kirstin kanssa juttu luisti sujuvasti ja muistin toki hyvin hänen jo kuolleen Klaus-veljensä sekä urheilijanakin pärjänneen Reino-isänsä. Eläkeläisenä Kirsti on ryhtynyt tutkimaan eriskummallista sukuamme ja saanut selville yhtä ja toista mielenkiintoista, josta tarinaa varmasti seuraa myöhemmin…

Muistin hämärästi myös 1950-luvun venereissun merelle, Ykspihlajan sataman edustalla. Pieni moottorivene oli täynnä lapsia ja aikuisia ja aallokko sekä myrsky melkoinen kun moottori yhtäkkiä teki lakon. Pelastusliivejä ei ollut kenelläkään, ei tietenkään ja uimataitokin (ainakin minulla, 5-6-vuotiaalla) aika kehno. Pelko iski ja siksi tapahtuman ja veden tulvimisen veneeseen muistankin niin selvästi. Onneksi moottori lopulta hurahti käyntiin…

Ykspihlajan visiitin jälkeen kävimme myös tapaamassa ullavalaista opiskelukaveriani Pietarista, nimittäin “temmeltävän tuulen kasvattia” Läntänkylän Jormaa, joka viettää eläkepäiviään kokkolalaisessa hoitokodissa. Leningradissa/Pietarissa filologi ja maisteri Jorma Yli-Länttä tunnettiin lempinimellä “Lentokone”, jonka hän sai Vasilinsaaren kantakapakassaan Gavanissa tervehtimällä lukuisia venäläisystäviään, opiskelijoita ja merimiehiä, vaeltelemalla pöytien väliä kädet levällään, tuoppeja tarjoillen tai nappaillen. Kokkolan tapaamisessamme opettajanakin eri puolilla Suomea uraa tehnyt Jorma muisti mainita, että opetti aikoinaan Lampilla vähän aikaa myös nykyistä ministeriä, Mika Lintilää.

Jorman hyvä tuttu, Ullavan Haapalassa taideresidenssia kesäisin pitänyt taiteilija Veikko Vionoja (1909-2001) oli arvostettu kansanmies, ullavalais-kannuslainen ja siis keskipohjalainen parhaasta päästä. Hänet muistan 1990-luvun vierailulta, jolloin hän esitteli innokkaasti, lähes yhdeksänkymppisenä, töitään ja öljyväri-maalaustekniikkaansa Haapalan “Vion talon” kamarissa kolmelle pienimmälle lapselleni. Taide Vionojassa kävimme pika pikaa vaimoni kanssa tälläkin reissulla, matkalla Toholammilta Kaustiselle. Suosittelen, Veikko Vionoja on nimenomaan pohjalaisen maaseudun sekä rakennus- ja arkityökulttuurin omaleimainen ja konstailematon kuvaaja.

Koto-Kannus jäi tällä lomamatkalla lähinnä läpikulkualueeksi, poikkeamiseksi hautausmaalla, Mäkiraonmäellä ja 70-vuotta tänä vuonna täyttäneessä “Annelin” Kahvi-Baarissa. Se on laajentanut tilojaan jokirannan terassilla, mutta muuten uudet omistajat hoitavat paikkaa hyvinkin kulttuuritietoisesti ja perinnetyyliä kunnioittaen. Kannuslaisista tuli tavattua baarin terassilla ohimennen vain eläköitynyt parsialainen rikoskirjailija Ilpo Keiski, jota taannoin haastattelin Lestijoki-lehden juttusarjaan Kannus kulttuurikaupunkina.

ps. KANNUS KULTTUURIKAUPUNKINA – juttusarjani artkkelit on julkaistu Lestijoki-lehden seuraavissa numeroissa (saatavina kopiot, jos jotakuta kiinnostaa osoitteesta: pentti.stranius@telemail.fi ):

Kansa rötöstelee, poliisit kertovat 24.3.2022

Kun rokki tuli Kannukseen 7.4.2022

Taiteen ja kulttuurin monet ulottuvuudet 21.4.2022

Tietokirjailijoiden ja muistelmien Kannus 28.4.2022

Susirajan virallinen Öisinajattelija