Iivana Julma aikakoneessa
Joensuun kapunginteatterin Suurella näyttämöllä esitettiin marraskuusta 2018 maaliskuun 2019 puoliväliin mainiota sovitusta Mihail Bulgakovin (1891-1940) kirjoittamasta näytelmästä “Iivana Julma”. Ehdin paikalle monesta syystä vasta viimeiseen esitykseen lauantaina 16.3.
Vieraileva ohjaaja Lija Fischer on tehnyt näytelmästä liikkuvan ja räväkän, farssimaisen ja melko lailla absurdin teatteriversion, joka yllätti muutenkin laadukkaalla toteutuksella. Sovitus sisälsi sopivasti, osin peitetysti valtasuhteiden ja venäläisen yhteiskunnan kritiikkiä, aina Iivana Julmasta Vladimir Putiniin. Nykyaikaa ei oltu unohdettu muutenkaan, sillä esimerkiksi naisnäyttelijän (Minni Gråhn?) yllättävä repliikki kuului vastauksena sovinismiin:
“Hästäk, Me Too, on minulla aivotkin!”.
Iivana Julma (n. 1530-1584) oli hurja ja häikäilemätön itsevaltias, joka yhdisti Venäjänmaata Moskovan ympärille 1500-luvun lopulla. Hän käytti julmia menetelmiä sekä henkivartijoitaan (opritshnikit) pysyäkseen vallassa ja kukistaakseen juonittelevan ylimystön. Niin Stalinin kuin Putinin valtakaudessa on nähty paljon yhtäläisyyksiä tuohon aikaan…
Iivana Julmasta on tehty jo neuvostoaikana useampi teatteriversio ja elokuva. Maineikkain on itsensä Sergei Eisensteinin ohjaus “Iivana Julma”, joka viipyi Stalinin vuosina pitkään sensuurissa. Leonid Gaidain ohjaama “Ivan Vasiljevits vaihtaa ammattia” (1973) on selkeä farssi, joka oli Neuvostoliitossa erittäin suosittu ja usein esitetty filmi.
Lija Fischer on selvästi ottanut mallia aikasiirtymiin juuri tuosta Gaidain elokuvasta, jossa Iivana Julma tupsahtaa keskelle nykyaikaa ja saa aikaan monenlaista hämmennystä. Ohjaajan venäläinen tausta näkyy, mutta myös se, että Fischer on ennenkin osannut liikutella ja tanssittaa näyttelijöitä.
Iivana Julma Joensuun teatterissa
Joensuun teatteriversion otsikko kuului “Iivana Julma – takaisin tulevaisuuteen” ja lähtöideana oli siis aikakoneen toimintahäiriöt siirryttäessä vahingossa nykyajan Moskovasta 1500-luvulle ja takaisin. Aikakoneen kimpussa ahertelee ensimmäisen puoliajan keskushenkilö, Nörtti-Timofejevia esittävä Olli Haataja.
Juonesta nauttimiseen auttoi ilman muuta se, jos sattuu tietämään jotakin Venäjän historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnallisista murroksista. Silti karnevalismiksi tai lähes absurdiksi nouseva toteutustapa tuli taatusti katsojaa lähelle ilman perustietojakin. Jäinkin vähän ihmettelemään näytelmän saamaa suht nuivaa vastaanottoa paikallismediassa…, mutta makunsa kullakin, varsinkin kriitikoilla.
Näyttelijät olivat kauttaaltaan mainioita, jopa sivurooleissa (Markku Maasilta & Seppo Timonen). Liikettä oli yllin kyllin ja siinä vilinässä, sen askelsuunnittelussa on ollut tekemistä! Entäpä naiset? Minni Gråhn, Anna Ojanne, Suvi-Maaria Virta ja Minna-Maaria Virtanen jättivät lähes miehet varjoonsa. Jokainen hahmo oli huolella rakennettu persoonaksi, sopivan erilaiseksi.
Iivana Julma itse eli Petteri Rantatalo oli nykyajassa, kuten kuuluukin, pihalla kaikesta, mutta piti hyvin itsevaltiaan elkeet. Ruotsin lähettiläänä Iivanan hovissa pyörähtänyt Jukka Moskuvaara tanssahteli taidokkaasti.
Ari Nummisen suunnittelema tanssien koreografia kuten liikuntapuoli ja villi meno olivat mahtavaa katsottavaa kuten näytelmän koko lavastus, puvustus ja valojen leikki. Sergei Eisensteinin Iivana Julma-elokuvassa on muuten loppupuolella samantyylinen hurja tanssikohtaus, jossa tsaari tanssittaa ja juottaa lähipiirinsä kuin marionettitaitaja (vrt. Stalin, Putin) – osoittaen valtansa ulottuvan yksilötasolle.
Hauska yksityiskohta tulee näytelmän lopussa, hamassa tulevaisuudessa, kun radioääni kertoo miten “Venäjän ensimmäinen naispresidentti Vladimira Putina” on palauttanut demokratian ja sekä ympäristöpolitiikka että koko kansalaisyhteiskunta alkanut toimia tehokkaasti…
Öisinajattelija