Ilja Repin (1844-1930) on epäilemättä tunnetuin venäläistaiteilija Suomessa – jopa niin tunnettu, että Suomi on välillä miltei ominut hänet suomalaiseksi. Olin nähnyt Repinin taidetta ohimennen opiskeluvuosinani Pietarin Venäläisessä museossa, käynyt Kuokkalassakin. Silti muistan selvimmin ensi kosketuksen vuoden 1995 Punkaharjun Retretin näyttelyssä: silloin alle kouluikäiset kaksostyttäreni ja nuorin poikani kommentoivat sen verran äänekkäästi muutamaa Repinin “pelottavaa” suurikokoista maalausta, että muut näyttelyvieraat joko hymyilivät ymmärtäväisesti tai hyssyttelivät vaivautuneina. Oikeastaan olen sen jälkeen aina ihmetellyt miksi taidenäyttelyssä pitäisi liikkua ja olla hiirenhiljaa?

Repin asui itsenäisen Suomen alueella elämänsä viimeiset 12 vuotta, vuodet 1918-1930, mutta Kuokkalan Penaty-huvilasta tuli hänen taiteellisen työnsä kotipesä jo parikymmentä vuotta aikaisemmin 1899 – kuten tuohon aikaan Terijoen maisemista kesäviettopaikka monelle Pietarin intelligentille muutenkin. Kun Repin on nyt esillä Ateneumissa (29.8.2021 saakka) yli 130 teoksen mittavassa näyttelyssä, Suomi-kortti nousee taide- ja elämäkerta-arvioissa entistä selvemmin esiin: viittaan vaikka Lauri Lehtisen laajaan Repin-esittelyyn, Suomen Kuvalehdessä (12/2021).

 

Repinin taiteen aiheet

En ole kuvataidekriitikko ja piirustusnumeroni oli ylioppilastodistukseni surkein eli seiska, joten pitäydyn tässä blogissa Repinin taiteen muihin ulottuvuuksiin. Ensinnäkin, Suomi-aiheiset teokset ovat aika pieni osa Repinin taiteellista työtä: lähinnä tunnetuimmat ovat keskeneräiseltä vaikuttava ryhmäkuva Suomen suurmiehiä sekä luonnosmainen “hutaisu” eli muotokuva Akseli Gallen-Kallelasta. Suomalainen tuttava- ja ystäväpiiri oli sentään laaja ja Terijoen /Kuokkalan luonto inspiroi taiteilijaa monella tavalla.

Harkovan lähellä Itä-Ukrainassa sotilasperheeseen 1844 syntynyt Ilja Repin ehti nähdä eläessään melkoisen siivun Venäjänmaan historiaa ja murroksia, maaorjuuden poistamisesta 1861 aina Stalinin terrorin ensi askeliin. Hän oli ehdottomasti ja ensisijaisesti monisärmäinen venäläisyyden tulkitsija, ja Repin aloittikin taiteellisen uransa kirkko- ja ikonimaalarina. Ukrainalaisesta, moskovalaisesta ja pietarilaisesta elämänvaiheesta ja venäläisyydestä kertovat myös taulujen aiheet, piirrokset ja ikoneiksi nostetut mestariteokset. Repin saattoi maalata yhtä hyvin (ja varmasti ansiomielessäkin) tsaareja, valtiomiehiä, kulttuurielämän huippuja, kuin myös Volgan lauttureita sekä huikeita realistisia kansankuvauksia, mielenosoituksia, narodnikkeja ja uskontoaiheisia teoksia. Jostakin syystä Ateneumin muotokuvia katsellessa näen joukon sympaattisia “tavallisia ihmisiä” vaikka Ristisaatossa ja vuoden 1905 Mielenosoituksessa sekä siinä rinnalla sitten esimerkiksi pöyhkeilevät portretit Modest Musorgskista ja tsaari Aleksanteri III:sta. Heidän rinnallaan “hermostuneesti liikkuva malli” eli tsaari Nikolai II on melkein heiveröisen oloinen, sivullinen ja jopa sympaattisen elollinen. (Sitä ei voi sanoa Iivana Julmasta, mikä maalaus Ateneumin näyttelystä puuttuu).

Taiteilija osasi itsekin poseeraamisen taidon: paljonpuhuva on valokuva, jossa Ilja Repin maalaa Penaty-huvilan ateljeessaan. Se on vedostettu näyttelyssä isokokoiseksi, joten tarkalleen asetetut yksityiskohdat ja Repinin asento, ilmeet ja vaatetus tulevat hyvin esiin. Mitä luultavimmin hän myös pisti mallinsa haluamiinsa asentoihin ja taustoihin. Tarkkahan hän oli Penaty-huvilan ”pitkien lounaiden” etiketistäkin, muistaakseni (?). Ateneumin näyttelyn info-osuus on pätevä ja etenee sopivan kronologisesti salista toiseen. Se kannattaa ehdottomasti lukea ennenkuin asettuu nauttimaan tauluista!

Kaikista sympaattisimmat muotokuvat esittävät silti Leo Tolstoita, taiteilijan lapsia ja vaimoja: Vera Shevtsovaa ja Natalia Nordmannia – ja hauskimmat tai ainakin iloisimmat maalaukset ovat satumainen Sadko vedenalaisessa valtakunnassa, hurjaa liikettä kuvaava Mielenosoitus lokakuun 17. päivänä 1905 ja tietysti ilkikurinen Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille. Sadko-maalaushan syntyi Pariisissa, Repinin kolmivuotisen Ranskan visiitin aikana. Vaikutteita taiteeseen tuli varmasti siitäkin elämänvaiheesta. Filosofisia ajatuksia muun muassa vallasta, väkivallasta, uskonnosta ja venäläisestä kansanluonteesta Ilja Repin vaihtoi ystävänsä, Leo Tolstoin kanssa Jasnaja Poljanassa. Askeettiseksi maalaismieheksi hän ei kuitenkaan ruvennut.

 

Kansankuvaus ja yhteiskuntakriittisyys

Lokakuun 1917 bolshevikkikaappauksen jälkeen Ilja Repin ei käynyt enää koskaan Venäjällä, vaikka häntä sinne houkuteltiin. Hän suhtautui aluksi sympatialla tapahtumiin ja uudistuksiin, mutta kuten aikaisemminkin, narodnikkien terroriteot ja tsaarinmurhan tuomitessaan, hän nytkin loittoni viime vuosina synnyinmaastaan – ja tunnusti syyksi kysyttäessä: “Venäjää ei enää ole”! Yhteiskuntakriittisyys näkyy selvästi aikaisemmissa 1800-1900-luvun vaihteen töissä ja myös neuvostovaltaa Repin kritisoi useamman kerran 1920-luvulla.

Piirustuksiin ja luonnoksiin sisältyy paljon yksityiskohtia tulevista maalauksista. Ne ovat usein akvarelleja tai liitupiirustuksia. Ateneumilla on ilmeisen laaja kokoelma Repinin piirustuksia – ja hyvä että ovat nyt esillä. Venäjällähän piirustus tuli itsenäiseksi taiteenlajiksi vasta joskus 1890-luvulla. Upeita maalausluonnoksia ovat myös yksityiskohdat Volgan lauttureista ja esimerkiksi Ristisaatosta Kurskin kuvernementissa (vaikkapa kahden babushkan muotokuva). Molemmissa suurtöissä heijastuu selkeästi venäläiselämän jokapäiväinen hurja kurjuus!

Aika erikoinen on myös “vähemmän uskonnollinen” myöhäisteos Golgata, missä Jeesus on kuvattu kärsimysnäytelmänsä sivuosassa, sivuttain (?). Kauhistuttavin maalaus esittää Nikolai Gogolia hulluuden puuskassaan. Se on kirjailijaa kohtaan harvinaisen julma ja esittää siis vain yhden episodin Gogolin sairastumisen loppuvaiheesta. Pitää vielä mainita Volgan lauttureista sen verran, että alkuperäisessä hahmotelmassa maalaukseen sisältyi myös katsojia: lautturien rinnalle Repin halusi kuvata herrasväkeä juhlapuvuissa. Kollegan neuvosta hän jätti ylimääräiset henkilöt sitten pois ja keskittyi kurjalistoon. Vuonna 1917 Repin teki maalauksesta uuden version ajankohtaan sopivalla nimellä Imperialismin karjaa. On sinänsä uskomatonta, että aloittaessaan alkuperäisteoksen 1870 vasta 25-vuotias taiteilija rohkeni ja kykeni moiseen suoritukseen!

Ilja Repin liittyi maineikkaaseen “Vaeltajat” (ven. peredvizhniki / so. kiertäviä näyttelyitä järjestävät vaihtoehtotaiteilijat) -taiteilijaryhmään vasta vuonna 1878, minkä jälkeen yhteiskuntakriittisyys, kirkon rappio, kurjaliston asema ja nöyryytykset ja muut epäkohdat tulivat entistä näkyvimmiksi maalauksissa. Vuoden 1905 “Verisunnuntain” jälkeen Repin allekirjoitti myös Vaeltajien vetoomuksen koko Venäjän valtiojärjestelmän pikaisesta uudistamisesta.

Selkeimmät kannanotot kansalaisvastarintaan Venäjällä heijastuvat esimerkiksi Repinin töissä Kieltäytyminen ripistä, Kokous, Kotiinpaluu ja jo edellämainittu Mielenosoitus 1905. Ne kuten muutkin yhteiskunnalliset aiheet ovat toki Repinin maalaustaiteessa hyvinkin monitulkintaisia…

Ilja Repin haudattiin kuolemansa jälkeen 1930 Kuokkalan Penatyn puutarhaan. Se oli hänen toivomuksensa ja ehtonsa sille, että “suomalaisuutta” selkeimmin kuvaava Suomen suurmiehiä lahjoitetaan Suomen valtiolle, joka on nyttemmin saanut visaisen tehtävän tutkiskella asiantuntijavoimin, josko olisi aihetta liittää se myös pysyvästi Ateneumin kokoelmiin.

ps. Ilja Repinin testamentin mukaan omaisuus jaettiin tasan hänen neljän lapsensa kesken. Poika, Juri ( 1877-1954) oli myös taiteilija, joka ei taiteellaan kuitenkaan rikastunut. Eri lähteiden mukaan hän kuoli Helsingissä pudottuaan pelastusarmeijan yömajan ikkunasta…

Öisinajattelija