Joensuu on yliopistokaupunki ja sen huomaa näin syksyisin. Nuorta väkeä ja pyöräilijöitä on pilvin pimein liikkeellä aamusta iltaan keskustassa, torin, aseman ja yliopiston kulmilla. Myös kaupungin kasvava eläkeläisväestö ehtii mukaan moniin rientoihin. Erilaisia tapahtumia, kokouksia, teatteria, taidetta, seminaareja ja mielenosoituksiakin piisaa. Ravintola- ja kahvilaelämäkin on vilkasta, ainakin viikonloppuisin.
Laituri
Joensuun porvarilliset & vanhoilliset päättäjät ovat silti hyvin usein kääntäneet selkänsä aktiivisten kansalaisten aloitteille ja esityksille. Esimerkiksi aivan liian tiivis rakentaminen on tuhonnut jo ajat sitten ”Puu-Joensuun”. Nyt puretaan sen viimeisiä linnakkeita aseman seudulla, jonne nousee muutamassa vuodessa ns. moderni ”liikekeskus”. Asemarakennus saa yksinään jäädä seistä jököttämään kerrostalojen ja liikekeskuksen laitamille. Laituri-nimellä tunnettu kahvila ja nuorten suosima kokoontumispaikka sen sijaan puretaan. Se puretaan, vaikka Laiturin toiminta on erittäin vilkasta ja perustuu vapaaehtoistyöhön. Laiturilla musisoidaan, esitelmöidään, näytetään elokuvia sekä harrastetaan, tavataan tuttuja halvan kahvi-tai teekupin ääressä ja keskustellaan. Paikka on muodostunut myös monikulttuuriseksi kokoontumis- ja kotouttamistilaksi!
Viikko sitten Laiturin puolustajat järjestivät mielenosoitusmarssin kaupungintalolle, valtuustokokoukseen. Se ei auttanut. Valtuusto teki äänin 44-15 purkupäätöksen. Vain vasurit ja vihreät kannattivat suojelua ja rakennuksen remonttia. Että se demokratiasta ja kansalaisten kuulemisesta…
Ahjo
Ahjo on paikallinen taidekeskus varsinaisen kaupungin Taidemuseon kupeessa, puurakennus sekin. Ihme ja kumma ettei kukaan kokoomuslainen, kepu tai persu ole vielä keksinyt ehdottaa sen panemista maan tasalle (?). Onneksi, sillä Ahjossa olen käynyt suht säännöllisesti Joensuuhun muutettuani.
Vielä tämän viikon Ahjossa voi ihailla kuvataiteilija Hanna Järvenpään ja kuvanveistäjä Harri Turusen kätten töitä. Ne eivät jätä katsojaa välinpitämättömäksi. Järvenpään ”verhoilutaiteen” lomassa on hauska viivähtää ja miettiä elämän ja taiteen kummallisuuksia ja yhtymäkohtia. Turusen yhdeksän ”pulpetinkantta” on ensin leikattu ympyröiksi. Sitten ne on raaputuksineen kuvitettu taiteilijalle tuttujen henkilöiden kasvokuvilla. Enpä ole ennen nähnyt noin eriskummallista ja idearikasta kasvogalleriaa!
Turunen kertoo ideastaan:
”Vuonna 2013 – 14 sain sattumalta käsiini poikalyseon vanhoja pulpettien kansia. Kuluneet pulpetit kiehtoivat ja samalla vanha tapahtuma (= rangaistus pulpetin raaputtamisesta kouluaikana – PS) tuli taas mieleeni. Ajattelin tehdä sovun itseni ja menneisyyteni kanssa ja käyttää pulpetin kansia veistosten materiaalina. Kaiverran kansiin henkilökuvia – eräänlaisen nuoruuden luokkakuvan. Kansien naarmut ja oppilaiden tekemät kaiverrukset jäävät näkyviin tuoden mukaan aikaperspektiiviä omasta historiasta. Veistoksissa on yhtä aikaa läsnä historia ja samalla tämä hetki ja todellisuus …” .
Kiertoajelu kauhujen kevääseen 1918: venäläiset Joensuussa
Pohjois-Karjalan Historiallisen yhdistyksen jäsenet ja Karjalan tutkimuslaitoksen tutkijat Ismo Björn ja Alina Kuusisto järjestivät viime perjantai-iltana jymy-yllätyksen: kolme ilmaista kiertoajelua Joensuun vaietun, hiljaisen historian äärelle. Lähes pari sataa joensuulaista osallistui näihin bussilla tehtyihin kiertoajeluihin. Kiitoksen kanssa pitää mainita, että kaksikko oli valmistautunut retkelle erinomaisin tiedoin. Moni mukana ollut sai aivan uutta infoa vuoden 1918 tapahtumista.
Ismo Björn & Alina Kuusisto:
”Itse asiassa Joensuussa oli ensimmäisen maailmansodan vuosina neljä erilaista venäläisten ryhmää. Näistä vakiintunein ryhmä oli Joensuussa jo ennen sotaa asuneet venäläiset. Heihin kuuluivat myös venäläisiksi luokitellut vienankarjalaiset kauppiaat ja osa papistoa. Kreikkalaiskatolinen kirkko oli venäläisiä yhdistävä tekijä. Karjalaiskauppiaat olivat virallisesti venäläisiä, vaikka etniseltä taustaltaan olivat karjalaisia.Suomen itsenäistyessä heidän oli anottavan kansalaisoikeuksia. Usea venäläisperäinen ja muuten erikoiseksi tulkittu sukunimi kääntyi suomalaisena pidettyyn. Toinen ryhmä oli venäläinen sotaväki, jota oli siirretty Joensuuhun sodan syttymisen jälkeen. Kolmas, osin edellisen kanssa limittyvä ryhmä olivat linnoitustöissä Joensuussa ja Pohjois-Karjalassa olleet venäläiset. Neljäs ryhmä olivat venäläiset Joensuuhun tuodut sotavangit, joista yhden ryhmän kohtaloksi muodostui teloitus Siilaisilla.”
Ensimmäisen maailmansodan aikana Joensuun laitamia alettiin linnoittamaan saksalaisten hyökkäyksen varalta Noljakan – Siilaisten suunnalla. Saksalaisten pelättiin marssivanvan kaupunkiin Höytiäisen kanavalta. Siksi Joensuussa asui ja työskenteli vuodesta 1914 muutama sata venäläistä linnoitustyöläistä, jotka olivat jo selvästi osa kaupunkiyhteisöä monine ystävineen, seurustelusuhteineen. Tästä ”epäilyttävästä” joukkiosta, jolla ei ollut osaa eikä arpaa kansalaissodassa, piti päästä eroon karkottamalla heidät Joensuun seudulta jo tammikuussa 1918. Vain vuotta aikaisemmin, maaliskuussa 1917 niin suomalaiset kuin venäläiset kaupunkilaiset olivat juhlineet yhdessä tsaarin kukistumista Pietarissa, mutta kansalaissodan alettua koitti ns. ryssävihan aikakausi…
Tutkijoiden tarinat vetivät bussiyleisön hiljaiseksi viimeistään silloin, kun päästiin teloitettujen punaisten muistomerkin ja tapettujen venäläisten muistokiven maisemiin. Siilaisten metsikössä teloitettiin ensin kansalaissota-talvena 1918 helmikuussa 28 punaisten puolella ollutta vankia ja muutama venäläinen – ja huhtikuussa peräti 99 venäläistä siirtovankia, jotka oli rahdattu Joensuuhun aikaisemmin. Kyse oli juopuneiden valkoisten upseerien päähänpistosta ja joukkomurhasta. Nuorimmat tapetut olivat 16 -vuotiaita poikia…
Ismo Björn & Alina Kuusisto:
”Vangit olivat peräisin huhtikuun 1918 alkupäivinä käydystä Raudun taistelusta. Raudun taistelu oli yksi Suomen sisällissodan raskaimmista. Se on merkityksellinen myös siitä syystä, että valtaosa punaisten puolella taisteluun osallistuneita oli venäläisiä. He kuuluivat Pietarin suomalaiseen punakaartiin tai olivat eri puolille Suomea lähetettyjä rautatietyöläisiä. Raudussa otettiin yhteensä 870 vankia, joista 286 venäläisiä. Suuri osa vangeista oli määrä toimittaa ensin Sortavalan vankileirille, sieltä Joensuuhun kuljetettavaksi rajan yli. Vangeista 296, joista venäläisiä oli 169, kuljetettiin Joensuuhun kautta ja suljettiin työväentalolle.
Todellisuudessa venäläisiä oli tästä joukosta 141, sillä mukana oli myös 16 puolalaista, 5 virolaista, 4 lättiläistä sekä yksi ukrainalainen, vienankarjalainen, tataari ja saksalainen.
Tapahtumat etenivät siten, että huhtikuun 13.-14. päivän välisenä yönä kello kolme aamulla työväentalolle saapui 40 sotilasta, jotka herättivät nukkuvat vangit. Vartiopäällikkö Edvard Korhonen kertoi, että työväentalolla saapunut kolmen aikaan yöllä 40 miehen suuruinen joukko Karjalan ratsujääsotilasosastosta. Joukko oli järjestäytynyt Kauppakadulle ketjuun. Kymmenen sotilasta oli tullut sisälle työväentaloon, huutanut nimeltä 100 vankia ja vienyt heidät mukanaan. Minkäänlaista vastarintaa eivät vankeja vartioineet vartijat olleet tehneet. Kadulla ratsujääkärit ympäröivät vangit ja määräsivät miehet matkaan. Yläsatamakadulta matka jatkui kohti Siilaista.
Teko oli suunniteltu. Rivistön perässä seurasi ratsujääkäreiden reki, johon oli lastattu valmiiksi iso kasa lapioita. Miehistä 99 teloitettiin Siilaisen juoksuhautoihin. … Joukossa oli muutama 16-vuotias poika. Kului noin tunti ja sitten yksi sotilaista toi yhden vangin takaisin työväentalolle. Lähtiessä sotilas oli muistuttanut, että tapahtumasta ei tulisi jutella. Palautettu mies oli vienankarjalainen Anton Stepaninpoika Sergejev. Hän osasi suomea ja näin hänen onnistui puhua itsensä vapaaksi. Pyydettyään kovasti katuen anteeksi, hänet vapautettiin myöhemmin kokonaan ja hän pääsi palaamaan omaistensa luo Äänekoskelle.”
Sointula
Kun Karjalaisen Kulttuurin Kuristamis… anteeksi Edistämissäätiö löi suuressa viisaudessaan laudat maineikkaan ravintola Wanhan Jokelan oviin ja ikkunoihin jo vuosia sitten, remontista kieltäytyen, kulttuuriväki siirtyi muutaman korttelin päähän Sointulaksi nimettyyn ravintolaan. Jokelaa emännöinyt ja isännöinnyt Latolan perhe jatkaa nyt Sointulassa hienoja perinteitä järjestämällä teemailtoja musiikin, kirjallisuuden ja runouden äärellä sekä erilaisia puhetilaisuuksia, kellarikerroksen kokouksiakin.
Sunnuntain 1.10. Sointulaan saapui itäisen Suomen kierroksellaan presidenttiehdokas Pekka Haavisto. Istumapaikat loppuivat kesken, mutta harva lähti kesken pois. Pekka ei saarnannut pitkään, vaan vastaili kysymyksiin ja kuunteli kommentteja. Puolen toista tunnin tilaisuus oli keskusteleva ja sen aikana tuli selväksi ainakin se, että Haavisto haluaisi Suomelta aktiivisempaa otetta Euroopassa ja globaalistikin kehitysyhteistyössä, ympäristöpolitiikassa ja rauhan rakentamisessa.
Myös suurvaltoihin, Amerikkaan ja Venäjään Haavisto aikoi pitää hyvät suhteet siitäkin huolimatta, että maiden presidentit ovat mitä ovat. Natoon hän ei aikonut Suomea viedä, vaan kehittää mieluummin pohjoismaista puolustuksellista yhteistyötä. Venäjän tilanteesta presidenttiehdokas kantoi tietenkin suurta huolta, vetosi Minskin sopimukseen Ukrainan suhteen, mutta teki myös selvän eron hallitsijoiden ja kansalaisten, eritoten nuoremman polven venäläisten kohdalla – todeten uuden sukupolven ajattelevan aivan toisin kuin Putin toivoisi.
PS. ja ensi viikonloppuna sitten Joensuun kalamarkkinoille…
Öisinajattelija