…niin takuulla yllätyt!” Ainakin Pohjois-Karjalassa ja tarkemmin sanoen Joensuun lähistöllä Jaamankankaalla. Siellä nimittäin mustikkaa ja sieniä, jopa herkkutatteja piisaa sen verran, että ei tarvitse pitkiä matkoja käveleskellä tai haeskella saalista kuten esim vuosi sitten.
Kiitettävästi myös paikallisväestö eli eläkeläiset ovat marjasadon ja sienten määrän noteeranneet – nyt kun ulkomaalaispoimijoita ei ole näkynyt. Hehän ovat aikaisemmin (onneksemme!) suorittaneet varsinaisen “jumalan viljan” eli marjojen sadonkorjuun kaupunkilaisten pakastealtaisiin… Se on sanottava, että nuorta väkeä tai lapsiperheitä ei juuri metsässä näe, vaikka marjamaille pääsee Joensuusta 10-15 km pyöräilyn tai autoilun jälkeen.
Herkkutatit ovat olleet täälläpäin kaiken lisäksi tänä vuonna aivan huippuluokkaa. Kuusivuotias pojantyttäreni löysi hetkessä Jaamankankaan Kajaanintien puolelta neljä ykkösluokan tattia heti kun laskin sienikorin kannonpäähän ja nappasin poimurin mustikankeruuta varten. Nyttemmin tattikastiketta ja -munakasta on syöty urakalla jo pian kaksi viikkoa ja pakastimeenkin on päätynyt monta pussillista.
Mustikkaa on lähes kaikkialla, oudoissakin paikoissa – ennen aivan kuivilla puolukkakankailla. En ole litroissa marjasatoa enää edes laskenut, mutta pakastin alkaa uhkaavasti täyttyä. Eipä haittaa, sillä puolukasta teen yleensä sekoittimella survosta, jolloin ämpärillinen mahtuu pieneen tilaan.
Puolukkasato on karteista ja merkeistä päätellen yhtä hyvä kuin mustikkasaaliskin, joten syyskesä menee useampana päivänä terveiden harrastusten parissa…
Öisinajattelija
ps. Vanhin poikani kirjoitti Joensuun vierailusta blogiinsa näin mairittelevasti :
http://leostranius.fi/2020/08/viisi-huomiota-joensuusta/