Uusi Kaltio 4/ 2021 on juuri ilmestynyt.

Kun koko kulttuuriala on ollut kammottavassa paitsiossa koronavuodet 2020-2021, on hienoa, että sentään Kaltion kaltaiset kulttuurilehdet yhä ilmestyvät. Päätoimittaja Paavo J. Heinonen kiteytti kulttuurilehti Kaltion tehtävän syksyllä 2020 kun lehti täytti kunniakkaat 75 vuotta:“ihmisyyden alennustilaa ja kuttuurityhjiötä paikkaava julkaisu”.

Kaltio on sekä sisällöltään, muodoltaan, taitoltaan ja kuvitukseltaan laadukas kulttuurilehti ja samalla myös harvinaisen monipuolinen. Sen teemanumeroissa on viime vuosikymmeninä ollut esillä lukuisia isoja yhteiskunnallisia asioita, perusteellisia asiantuntija-artikkeleita, mutta myös kiitettävästi kirja-arvioita, sarjakuvia, taidetta, runoja ja aforismeja. Näkökulma on yleisesti ottaen vaihtoehtoista kulttuuria ja pohjoisen pieniä kulttuuritapahtumia suosiva, siis aivan muuta kuin esimerkiksi valtamediassa ja kaupallisuuteen sekä helsinkiläisyyteen sortuvissa Etelä-Suomen mediajulkaisuissa. Myös useimmat Kaltioon kirjoittavat tai sitä kuvittavat ovat pohjoisen ihmisiä.

Kuttuurilehtirintamalla Kaltio painii samassa sarjassa kuin Kulttuurivihkot ja Filmihullu, mutta on silti aivan erilainen, omanlaisensa.

 

Kaltio 4 / 2021

 

Kaltio 4 / 2021 putosi postiluukustani elokuun alussa – ja luin sen nautiskellen kannesta kanteen parissa päivässä. Jutut ovat kiinnostavia ja tekstit sujuvia. Teemana ympäristö ja luonto ja alkusysäyksenä vaikkapa pääkirjoituksessa päätoimittaja Heinosen mainitsema kansainvälinen ylikulutuspäivä: heinäkuun lopussa maapallo on tänäkin vuonna 2021 kerskakuluttanut itsensä näännyksiin eli jo nyt tuhlannut luonnonvaroja sen verran kuin uusiutuminen sallisi koko vuoden mittaan.

Kaltion tekijät ovat päteviä asiantuntijoita, jotka eivät tyhjästä aiheitaan nyhjää. Aapo Kukko hallitsee kuvituksen ja sarjakuvat, ulkoasun muotoilusta vastaa Riku Miettinen. Lehden kanteen on valittu Raw Flesh ja sivulla 2 on esillä Laura Nevanperän muutakin taidetta. Enemmän pohjoista taidetta on näytillä Oulun Pikisaaressa vielä elokuun 2021 loppuun saakka, Kulttuuribingon juhlanäyttelyssä.

Luontoa ja ympäristökysymyksiä käsittelevistä artikkeleista jäi mieltä kaihertamaan varsin monta.

 

Kemijoki 2021

 

Aloitetaan vaikka Kemijoen tilanteella. Kuuluisat pohjoisen lohijoethan, siis Kemijoki, Oulujoki ja Iijoki on padottu ja usein jälkikäteen lupailtu kalateiden rakentamista vaeltavan lohikalan pelastamiseksi. Kun kansalaisaktivisti, professori Vesa Puuronen Vanttauskoskelta kyllästyi voimayhtiön vitkutteluun Kemijoen Vanttauskosken Sierilän voimalaitoksen suhteen, hän kävi maalaamassa voimalaitoksen seinään reippaita ja kantaaottavia graffiteja. Siitä seurasi ankara ja aivan kohtuuton sakkotuomio ja maalausten poispyyhkiminen Kemijoki Oy:n toimesta. Onneksi kymmenet luontoaktivistit, monet taiteilijat pohjoisessa tuohtuivat ja asiasta nousi melkoinen solidaarisuusliike.

Oululainen luontokirjailija Pekka Jurvelin on nyt kirjoittanut mainion artikkelin Kaltioon: “Lohigraffiteista ankara rangaistus. Pohjoisen taiteilijoiden liike vaelluskalojen puolesta” (Kaltio 4 / 2021). Taiteilijoiden Puurosen graffiteja myötäilevä kuvitus on jutussa mukana ja tekee siitä aivan mahtavan kokonaisuuden! Kiitos Helena Kaikkonen, Päivi Pussila, Pia Hentunen, Savu Korteniemi, Tuomas Korkalo, Sakari Matinlauri ja monet muut mukana olijat!

Onneksi asia sai näin huomattavaa julkisuutta, vähän valtamediassakin, mutta tapahtuuko mitään Ison Kirkon tasolla, voimayhtiöissä, lainsäädännössä, aidossa jokiluonnonsuojelussa? Jäämme odottamaan.

Paavo J.Heinonen näkee Kaltion sisällön monipuolistumisen ja aiheiden runsauden lisääntyneen viimeisten vuosien aikana:

”Ympäristötietoisuuden, ilmaston ja ekologian merkityksen kasvu on näkynyt pohjoisessa kulttuurissa hyvin vahvasti – taidemaailmahan toimii yleensä edelläkävijänä tällaisissa suurissa yhteiskunnallisissa trendeissä, niin tässäkin.”

 

Luonto, eläinmaailma ja kirjallisuus

Kaltio 4 / 2021 sisältää monenlaisia artikkeleita, joissa luonto tulee lähelle. Kulttuurintutkija FT Aino-Kaisa Koistisen esikoisteoksessa, uudessa runokokoelmassa “Uhanalaiset ja silmälläpidettävät” (Palladium Kirjat, 2021) pohditaan modernisti eläinmaailmaa. Useat Kirja-arviot lehden viimeisillä sivuilla esittelevät tietokirjoja eläimistä, niiden historiasta ja selviytymisestä, retkeilystä ja ikiluonnossa liikkumisesta. Tuukka Nissilän “Puista ja muista eläimistä” – essee havahduttaa hurjalla tavalla, puiden elämällä. Se miten metsä rauhoittaa ja puut oikeasti elävät ja kuolevat tuntuu Kaltion lukemisen jälkeen itsestäkin upealta, jopa Joensuun lähimetsässä, Jaamankankaalla marjastus- ja sienikauden ollessa parhaimmillaan.

Valitettavasti en ole vielä tavannut edes Jaamankankaalla, 10-15 kilometrin etäisyydellä Joensuun keskustasta , muutamaa lenkkeilijää tai pyöräilijää lukuunottamatta alle eläkeikäisiä suomalaisvaeltajia, marjastajia tai sienestäjiä (?). Poikkeuksen tekevät tänäkin vuonna ukrainalaiset marjanpomija-siirtotyöläiset. Iso Kunnia heille!

Kaltio 4 / 2021 sisältää paljon muutakin. Oululainen freelancer Esko Karppanen on laatinut hienon ja aivan omanlaisensa historiatietoisen elokuva-ja näytelmäarvion Roland af Hällströmin elokuvasta “Noita palaa elämään” (1952), joka perustuu Mika Waltarin samannimiseen näytelmään vuodelta 1945. Unohdettuja merkkiteoksia molemmat. Karppanen sivuaa jutussaan “Rakkauden ja kuoleman siemeniä” myös juutalaisteemaa; rinnastihan Waltarikin lähimain noituuden riivaamat vainolaiset, menneen ajan noitavainot natsien tuhoamisvimmaan ja keskitysleireihin…

Uskonto, lestadiolaisuus, Lutherin antisemitismi, uskonpuhdistus, natsismi vuorottelevat kuvataiteilija Savu Korteniemen polvehtivassa tekstissä “Muste. Prosessi / Der Prozess 3” , jonka ensimmäiset osat ilmestyivät Kaltion aikaisemmissa numeroissa. Korteniemi kirjoittaa: “Olen kadottanut uskoni uskontoihin, mutta lestadiolais-luterilaisittain sävyttynyt kristillisyys tulee aina olemaan merkittävä osa henkistä kulttuuriperimääni”. Jatkossa hän toteaa, että juutalaisuutta voi oppia ymmärtämään paremmin kun tutkiskelee sitä kuvaa minkä kristinusko on siitä luonut (?). Tätä kuvaa ja myös kristinuskon kummallisuuksia Korteniemi käsittelee laajalti.

Palataanpa Kaltio-lehden pikahistoriaan, josta Paavo J. Heinonen kirjoitti joku aika sitten:”Kaltio, kuten taiteen ja kulttuurin tekeminen Pohjois-Suomessa yleisemminkin, tuntuu ammattimaistuvan koko ajan. Eri kulttuurin aloilta elantonsa saavia freelancereita on koko ajan enemmän, ainakin puoliammattilaisia teatteriryhmiä ja muita kulttuurialan osuuskuntia ja yrityksiä on syntynyt ja syntyy koko ajan lisää. Tekijöiden määrän kasvu myös monipuolistaa sisältöjä, niin lehdessä kuin kulttuurissakin”, hän jatkaa luottavaisena.

Mitäpä tuohon lisäisi? Ainakin sen, että toivoisi kulttuuri-ihmisille, freelancereillekin sellaisia ansioita joskus pandemian jälkeisenä aikana (jos sellainen aika tulee?), että niillä tulisi edes toimeen!

 

Öisinajattelija