”Lukeminen kannattaa aina”, vakuutteli taannoin Jörn Donner televisiomainoksessa.
Valetta. Romaanien lukeminen ei markkinayhteiskunnassa kannata, ei niiden arvosteleminenkaan (Ja siitä alle painetulla on kokemusta jonkin verran…). Valehtelu sen sijaan yleensä kannattaa. Hyvistä valehtelijoista ja luonnenäyttelijöistä tulee poliitikkoja – joskus kirjailijoita ja joskus kirjailijoista poliitikkoja.
Mutta markkinayhteiskunnassa lukeminen ei siis kannata lainkaan. Noin yleensä. Että se kannattaisi, pitäisi lukea pelkästään oppi- ja tietokirjoja ja pikaoppaita siitä, miten menestyy, saa ystäviä, vaikutusvaltaa ja nousee konkurssin jälkeen taas huijaamaan muita vähä-älyisempiä. Liike-elämän bestsellerit ja mainosmateriaalit ovat ohuita, kuvitettuja ja teksti präntätty isolla pikalukua varten. Niiden lukeminen ei aikaa vie – ja voi riistosysteemissä jopa kannattaa…

Mutta lukeminen yleensä ja erityisesti kaunokirjallisuuden ahmiminen on pelkkää ajanhukkaa,  markkinamielessä. Lukija velttoilee sohvalla tai sängyssä esimerkiksi sunnuntai-iltapäivän sen
sijaan, että pesisi autonsa, ajelisi ylä- tai alapäänsä, shoppailisi vaarallisissa ostoskeskuksissa tai uusintaisi työvoimaansa kuntosalilla. Varsinkin kuntoilu, ja lisähormonit kannattavat kadunmiestä, ei lukeminen. Ihminenhän on luotu markkinoita varten – yrittämään, kilpailemaan, tappelemaan, toinen toiselle sudeksi. Muu on turhaa, ajanhukkaa. Eikö vain?

Luin kaiken uhalla vuodenvaihteessa muutaman kaunokirjan.
Vuoden 2009 parhaita suomalaisia romaaneja on ehdottomasti Sami Parkkisen SELF HELP (2009). Se on ytimekäs ja elokuvallinen kertomus kahdesta ei-ydinperheestä, jotka päätyvät vesivahingon seurauksena  vähäksi aikaa saman katon alle, toisen perheen suureen luksustaloon. Pääosissa nyhjäävät kaksi onnetonta keski-ikäistä jätettyä ja petettyä sisarta ja heidän uudet –  omituiset ja hyvin erilaisia maailmoja edustavat – miehensä. Taustalla kipuilee toisen pariskunnan 17-vuotias unohdettu Rosa-tytär, joka asuu modernisti netissä eikä ole kuukausiin käynyt ulkona. Mutta hän paneekin tarinassa tuulemaan saatuaan ”hyviä” vaikutteita nettikaverien poseeraamisista ja japanilaisista  rituaaleista. Rosa tilittää mietteitään , kirjan välipaloina, oikealle biologiselle isälleen, joka ei muuten ole kuvioissa.

Kirjan nimi tulee toisen pariskunnan lääkärimiehen ”mahtavasta” yritysideasta perustaa varakkaille yksinäisille vanhuksille ”itsenäisen ja omatoimisen asumisen” yksikkö/sairaala/hoitolaitos SELF HELP, jolla pistää rahoiksi tekemättä itse juuri mitään. Siihen vain pitäisi ensin hankkia pääomaa ja alkurahaa jostakin, vaikka sukulaisia huijaamalla. Sisarusten isä onkin siihen sopiva, mutta vaikeasti taivuteltava uhri…

SELF HELPissä on vähän samaa hiljaista raivoa, draivia ja draamaa kuin Helena von Zweigbergkin huimaavassa perhehelvetissä TULIVUOREN PARTAALLA (2009), joka taas on vuoden 2009 parhaita kauno-käännöksiä suomeksi, lukekaapa! Tosin lopussa Sami Parkkinen järjestää hieman keinotekoisesti puhtaan teatraalisen draamakohtauksen. Ei ole ihme että SELF HELP taisi olla melkoinen menestys myös Kuopion teatterissa viime vuonna.

Jatketaan toisella pikkuporvariston perhekuvioiden järkkymisromaanilla. Ulla-Maija Paavilainen on ex-toimittaja, jolla on keskiluokkaisen naisen arki ja juhla hallussa. Hänen kolmas (?) romaaninsa ÄKKILÄHTÖ (2009) on kuvaus Hanna-nimisen keski-ikäisen, hyvinvoivan matkatoimistovirkailijan äkkiputouksesta. Kaikki menee hetkessä. Työt loppuvat, rintojen kyhmyt ennustavat syöpää ja mies ilmoittaa puolihuolimattomasti että hänellä onkin thai-nainen ja lapsi toisaalla. ÄKKILÄHDÖN ansio on verraton ihmiskuvaus, maalaukselliset luonnehdinnat haaveilija-Hannasta, tämän  pikkuporvaristoa edustavista turhake-ystävistä sekä sukulaisista ja omasta tyttärestäkin. Sopivasti tämä 19-vuotias ainokainenkin paukahtaa paksuksi ja isäksi osoittautuu etelämaalainen joutomies. Siinäpä soppaa, ihmisiä, joilla ei ole muuta yhteistä kuin kulissien romahdus ja kännykkäkulttuuri… Tuli ihan mieleen joku naispuolinen ”siistitty” Christer Kihlman…

Siirrytään nais-käännöskirjallisuuteen. Hitomi Kanehara (s 1983) on nousevan auringon maan sensaatio. Japanissa hänen 120-sivuinen pikku tilityksensä  HEBI NI PIASU (2004) sai vuoden kirjallisuuspalkinnon ja käännettiin kymmenille kielille. Ihmettelen. Suomeksi nyt ilmestynyt KÄÄRMEITÄ & LÄVISTYKSIÄ (2009) on suht lapsellisen alkeellinen undergroundkuvaus Tokion katutasolta. Se on täynnä seksiä ja väkivaltaa ja pari naimakohtausta melkein tuoksuvat kaiken sadomasokismin ohella. Mutta silti se on tuiki tavallinen nipponilainen verta tihkuva puolikriminaali puoliharakiri punkkarinovelli – niin, oikeastaan murrosikäisille tarkoitettu animaatiosatu ja turjaan pitkitetty novelli. Päähenkilö Lui on 19-vuotias tyttö, joka janoaa kokemuksia ja niitä saa! Lukekaa…tai antakaa teini-ikäiselle tyttärellenne lahjaksi, mieluummin. Tai en tiedä – ehkäpä hän lukemisen jälkeen innostuu halkaisemaan kielensä.
Kuvitelkaa mitä kaikkea kaksihaaraisella kielellä voikaan tehdä?

Vuoden tietokirjaksi olisi ihan hyvin voitu valita Jari Sedegrenin ja Ilkka Kippolan yhdessä tekemä DOKUMENTIN YTIMESSÄ, joka kertoo suomalaisen ei-fiktiivisen elokuvan tarinan vv 1904-1944. (Olen arvostellut sen – ja KU Viikkolehti ystävällismielisesti myös julkaissut juttuni 2.10.2009, joten ei siitä sen enempää.)

Mutta miltei unholaan on jäänyt Sakari Toiviaisen persoonalliseen tyyliinsä kirjoittama esitys Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin ainutlaatuisesta ”elokuvamatkasta” Siperian alkuperäiskansojen ymmärtämiseen ja runolliseen kuvaamiseen. Kirja on nimeltään KADONNUTTA PARATIISIA ETSIMÄSSÄ. (SKS, HKI 2009)
Toiviainen kuvaa perusteellisesti myös Lehmuskallion uran ensi elokuvia, mutta varsinkin tämän yhteistyötä (vastikään palkitun) vaimonsa , nenetsi-taiteilija Anastasia Lapsuin kanssa.
Juuri nenetsi-filmit avaavat uskomattomalla tavalla ihmisen ja luonnon suhteen tundralla, sen särkyvän nostalgian mitä ihmismielissä tapahtuu, kun me poloiset olemme menettäneet…tai ainakin menettämässä täysin kosketuksemme luontoon, rauhalliseen elämän kiertoon ja kaikkeen muuhun elolliseen –  aurinkoon, kuuhun, maahan, lumeen, jäähän, hyiseen avantoon ja veteen…

Joensuun virallinen Öisinajattelija