En ole paljon mistään kotoisin, sukujuuriltani siis, mutta eipä se ole elonpäiviäni paljon haitannut. Näillä mennään, kuten sanonta kuuluu – ja Keski-Pohjanmaalla, Kannus-Parsialassa identiteettini kaiketi muotoutui (monen mielestä kovin sovinistinenkin, valitettavasti!?). Koen olevani pohjalainen – ja yksi mielikirjalijoistani on ilman muuta ANTTI TUURI, niin ja yksi suosikkiromaanini täydelliseen monologiin perustuva POHJANMAA. Siinä sisäisessä monologissa naisillakin on vahva äänensä eikä romaanista käsikirjoitettu elokuvakaan ole hullumpi.

 

Pelasin ja katselin jo 1950-luvulla paljon pesäpalloa, mutta kun lapsuuteni rakastettu Marjatta iski mailalla ohimoon, siis vahingossa, siirryin 1960-luvun murrosikävuosinani jalkapalloon. Asuin nuoruuttani Kannuksen raviradan ja ex-urheilukentän risteyskohdassa. Ravirata toimii yhä, mutta markkinamiehet ja hevoskauppiaat ovat muuttaneet muualle eikä Palosaaren Mattikaan enää myy pimeää viinaa ravimiehille markkinoilla. Urheilukentän paikalle on rakennettu moderni koulu ja kenttäurheilu on siirtynyt Kitinkankaalle. Vain vanha maisema kummittelee takaraivossani…, potkin yhä kultaa-hopeaa-pronssia urheilukentällä, vanhan kotitaloni tuntumassa. Ei sieltä irti pääse.

 

Kannus menestyi muinoin vuorovuosin, ensin pesäpallossa, sitten vähän jalkapallossakin, kohtuullisesti. Puhun nyt 1960-70-luvuista.

 

Liedeksen leipomon pojat alenevassa sukupolvessa muodostivat pesäpallon ydinjengin. Uskomaton porukka! Osa käytteli mailojen ohella nyrkkejäänkin, oli väkivaltaista jengiä ja itsekin sain osani. Minua ja monia kiusattiin, mutta silti, kumma kyllä muistan porukkaa hellyydellä: pesäpalloilijoina he olivat ammattilaisia!

 

Poutun teurastamon perillisistä, kaiketi koko veljessarjasta Riston johdolla taas muodostui aivan huikea jalkapallojengi. Pouttu, siis firmana, taisi tukeakin jalkapalloa. Se oli sitten paljon myöhemmin, jolloin olin jo jättänyt Kannus-Parsialan. Muistan noista ajoista tietysti futiksen neroista Risto Poutun ohella myös luokkakaverini Timo Känsälän. Timolla oli harvinainen peliäly, joka leimasi miestä muutenkin: matemaattinen, kielellinen ja urheilullinen lahjakkuus. Se on perin harvinaista, ja onneksi Timo on käyttänyt kykyjään muuallakin kuin Nokian saattamisessa maailmanmaineeseen.

 

Venäjä ja futis

 

Kun nyt pelataan Venäjällä maailman parasta futista, on pakko sanoa, että peli on menettänyt FIFAn korruptiokuvioissa paljon. Kisoista on tullut markkinatalouden ja kapitalismin kuvioissa näennäisesti Ison Rahan show ja petosten kehä! Pelaajia myydään kuin hevosia Kannuksen raviradalla 1950-luvulla, tosin paljon kalliimpaan hintaan.

 

Ikävää on että pelaajat tähän alistuvat ja superikkaina Ronaldon tapaan alistuvat myös bisnesmaailman ikuiseen veronkiertoon. Kysyn vain, paljonkos Ihminen Ihmisenä pysyäkseen elääkseen tarvitsee, jos saa vielä harjoittaa mieluista ammattia? Eikö ahneudella ole mitään rajaa?

 

Se, että jalkapallokisat ovat 2018 Venäjällä on sinänsä hieno juttu. Maa on kiekkoilun ohella ollut vaihtelevasti myös futismaa, vaikka monet eivät sitä tiedä. Futis on itänaapurissa äärimmäisen suosittua. Itse muistan hämärästi vielä Lev Jashinin, tuon Mustan Hämähäkin, legendaarisen maalivahdin – tai sitten Kiovan Dynamon (nyk. Ukraina) huippujoukkueen.

 

Venäjä ei pääse 2018 mitalleille, mutta on jo yllättänyt osaavana kisajärjestelijänä ja kollektiivisena joukkueena, lähimain jääkiekon punakoneen tavoin. Se, että joku Putin kisoja hyödyntää ja saapuu niiden huipentuessa Helsinkiin tapaamaan Trumpia, ei näissä kuvioissa paljon paina. Joka maa käyttää diplomatiassaan ja poliittisestikin maineensa kohotuksessa urheilunsa huippuhetket ja idässä osataan pelatakin, onneksi Japanikin on mukana vielä tätä kirjoittaessani. Afrikkalaisjoukkueiden putoaminen 16 parhaan joukosta oli iso pettymys.

 

Sen sijaan futiksen yllätyksellisyys näkyi jo Italian putoamisena karsinnoissa tai Saksan putoamisena nyt 16 joukosta. Kaiken uhallakin sanon tässä, että en ole ikimaailmassa pitänyt saksalaisesta jalkapallosta, yksittäisiä tähtiä , Beckenbauer, Myller lukuunottamatta, kuten en pidä myöskään englantilaisesta matemaattisesta pelistä, joka on nykyisin kaukana huikeiden Manchester-tähtien Charltonin veljesten osaamisesta.

 

Futis on aivan toista kuin pesis. Se on taidetta, ei sotaleikkiä edes pelitermeinä! Futis on taidetta myös siinä, että siinä harvemmin kuin kiekkoilussa tahallaan vahingoitetaan vastustajaa. Futis on älyllistä joukkuepeliä parhaimmilaan, mutta ilman sellaisia yksittäisiä virtuooseja kuten Pele, Eusebio, Maradona tai Rolando jne se ei olisi niin kiehtovaa kuin on.

 

ps. Ja mikä maa sitten voittaa? Nyt kun Islanti tai Hollanti ei ole mukana, Öisinajattelija ennustaa Brasilialle, Belgialle ja Portugalille menestystä. Ainakin sitä toivon!’

Öisinajattelija