Suomen etelälaidalla, syrjäisessä Helsingissä on aina mukava pistäytyä. Sanoisinko, että erityisesti nyt, kun siellä voi käydä laskeskelemassa ja leikittämässä (kohta useampia) lastenlapsia. Tulihan siellä asuttuakin 15 vuotta. Silti maalaispojan sielu kaipaa näin vanhemmiten arkielämää rauhallisemmissa ympyröissä, vaikka pääkaupungin kulttuuritarjonta joskus kadehdittaa.

Onneksi Helsinki – verrattuna Pietariin tai Pariisiin – on sen verran kompakti ja pieni kulttuurikehto, että parissa päivässä ehtii paljon. Myös julkinen liikenne toimii ja metro on varsinainen valtasuoni, joka vetää ja kiikuttaa porukan nopeasti vaikka Vuosaaresta ydinkeskustaan.

Kava, Amos ja Korjaamo

Oli äärimmäisen mukavaa pistäytyä vanhalla työpaikalla, elokuva-arkiston (=Kava) uusissa toimitiloissa Sörnäisissä. Arkistossa käydessä tulee aina pieni kaihomieli: olisiko minun pitänyt sittenkin juurtua ”elokuva-alalle”, näin mukavien työkaverien pariin? Lähietäisyydellä sijaitsee myös hienoon kuntoon koottu elokuvamuseo vaihtuvine näyttelyineen. Suosittelen – ja suosittelen museomies Lauri Tykkyläisen pakeilla käyntiä myös poliittisille päättäjille, jotka ovat supistamassa niin Kavan kuin museoalan resursseja.

www.kava.fi

Todellisia elämyksiä koin myös parissa taidenäyttelyssä, joiden avajaisiin ehdin sopivasti avuliaitten ystävieni VP:n ja Markun kanssa. Tosin matka Amos Andersonin museolta Töölön Korjaamolle piti tehdä taksilla…., jota kuljetti paikallistuntemusta vielä harjoitteleva musta mies Afrikasta.

Amos Anderssonin museo oli ”politisoitunut” esittämään hienon koosteen 1960-70-lukulaista kantaaottavaa taidetta. KENEN JOUKOISSA SEISOT onnistui jopa hieman hätkähdyttämään, koska inhimillinen muisti pyyhkii vuosien saatossa niin paljon pois pääkopasta. Eniten hämmästelin Kaj Stenvalin komeita ”sotsrealistisia” työläismaalauksia, joista en edes tiennyt. Stenval on tuo nykyisin AkuAnkka-taidetta harrastava leikittelijä, josta ainakin lapsenmieliset pitävät. Myös Leo Lindstenin Mannerheim-aiheet suorastaan hyppivät silmille. Hienon juoppokirjan – ”Istuja pitkän illan” – kirjoittanut Lindsten mielestäni ironisoi Marskia monissa töissään, vaikka taisi tätä aidosti ihaillakin (?). Esimerkiksi Marski ja tytöt tai ratsastajapatsaan lentoonlähtö (en muista teosten oikeita nimiä…) vaikuttavat aika suoralta sanomalta.

www.amosanderson.fi

KENEN JOUKOISSA-näyttelyssä oli mukana iso liuta kovia nimiä kuten Tapio Junno, Kari Jylhä, Kimmo Kaivanto ja Niilo Hyttinen. Hyttinen kuuluu suuriin suosikkeihini. Hänen mieskuvansa, maalais- tai maaginen ja humoristinen realisminsa saa hyvälle mielelle ja sopii oman lapsuuteni maisemiin, niin sanotun hämärän tunnin tarinointeihin.
( ks. http://muistot.hs.fi/muistokirjoitus/3793/niilo-hyttinen )

Töölön entisistä raitiovaunuhalleista on tullut pikku hiljaa kaupunginosan kulttuuri- ja taidekeskus Korjaamo. Kävin paikalla, siis Korjaamon galleriassa nyt ensimmäistä kertaa. Vinkki Pietarissa opiskelleen ja siellä yhä vaikuttavan Jan Nevan näyttelyyn tuli valokuvaaja-ystävältäni Samilta. Nevan isokokoiset maalaukset ovat äärettömän värikylläisiä ja patsasmaisia hahmoja maailmanlopun tunnelmissa. Joukossa on sarja kristusmaisia ”Naamioita” ja sitten komea ”keskitysleirikuvaus” nimeltä ”Kuoro”. Täysin ajatonta , omaperäistä ja kantaaottavaa taidetta. Tekijästä kuullaan vielä…

www.korjaamogalleria.fi

Nyt on sitten kiireetön maaliskuinen maanantai Lieksassa. Aurinko paistaa ja hiihtolenkki kutsuu. Sitä ennen pitää harrastaa hieman elokuvakulttuuria. Sohvapöydällä odottaa elokuva-arkistosta lainattu uutuus – Birgit Beumersin toimittama ”The Cinema of Alexander Sokurov”. Onneksi lukeminen on yhä vielä se kenties tasa-arvoisin ja halvin kulttuuriharrastus, jota voi hienon kirjastolaitoksen ansiosta harrastaa joka puolella Suomea…

Öisinajattelija