Laner, Marjo. Pahaksitekijä. Kustannusosakeyhtiö Hai 2021, 149 s.

Stoor, Jarmo. Prässi.Into Kustannus Oy, 2021, 213 s.

 

“Paha ei ole kenkään ihminen, vaan…”

Outokummussa nykyisin asuva Marjo Laner luonnehtii itseään seuraavasti:

”Kerron asioista, jotka järsivät järkeni reunoja, kuulostavat peräti järjettömiltä, ainakin hassuilta, tai soivat surua. Välillä näen maiseman maitolasin läpi, shamanistisesti, henkien rikastuttamana, utuisena valveunena, kummallisena houkutuksena, viettelevänä kutsuna.”

Lanerin kaksi lupaavaa novellikokoelmaa Huojua ja Hospoti ilmestyivät äskettäin. Tuottelias joensuulainen Kirjokansi julkaisi ne perä perää. Lanerin novellit ovat outoja tarinoita, joskus vähän kuin kiertelevien kulkumiesten ja katujen kasvattien suusta – tai “Hospoti pomilui”-babushkan kertomina. Niissä on elämisen, jos kuolonkin makua ja syrjäytetyn kansalaisen monelle keskiluokkaiselle tuntematonta maailmaa, mihin kirjailijan omat kokemukset tuovat mukanaan läheltä näkevän surumielistä myötäelämistä. Novellit heijastavat harvinaisen pyyteetöntä ihmisrakkautta erilaisuuteen: jokaisella elämänsä sivupolkuja astelevalla on kuin onkin oikeus olla olemassa, kertoa tarinansa!

Uusin, nyt siis esikoisromaani Pahaksitekijä on sekin pienkustantajan, Hain julkaisema. Päähenkilöt ovat kaupunkilaisia ja tämän päivän katukuvasta tuttuja nuoria. Laner on tehnyt poukkoilevaa työuraansa myös pääkaupungissa, minkä huomaa hyvin Pahaksitekijän miljöökuvauksista. Paikat tunnistaa helposti; muutaman vuoden Krunikan ja Liisankadun maisemia itsekin tallanneena.

Pahaksitekijä on esikoisromaaniksi täydellisen kypsä ja särmikäs, kompakti ihmissuhdekuvaus. Helsingin keskustassa asuvat nuoret – maalta juuri muuttanut parikymppinen myymäläapulainen ja opiskelija Henna sekä kolmikymppinen helsinkiläinen, lapsuuden traumaa kantava, varakasta teeskentelevä seksiaddikti Tero – ovat kiehtovia hahmoja. Jo ensitapaaminen värikästä kuvausta.

Hennassa voi tunnistaa hyvin maaseudulta pakoon pyristelevän nuoren ja vähän naivin ja ujon, yksinäisen, uusia kokemuksia hakevan opiskelijatytön. Teron hahmon kautta Laner menee onnistuneesti hyväksikäyttäjän pään sisälle, kuvaamaan miehen tekoja ja tuntoja uskottavasti. Pahaksitekijän hyvinkin intiimit seksisessiot voivat jotakuta ärsyttää, mutta ne ovat nykypäivää, myös piilotettua sovinismia ja siinä sivussa rehellistä realismia. Jopa aitoa feminismiä. Ihmissuhde tai ihmissuhteet ovat keskiössä ja naisen asema puntarissa. Aika lähellä metoo-ilmiötä liikutaan, mutta saarnaamaan ei sorruta.

 

“Väännetäänkö kättä vai tapellaanko?”

Serkkupojallani oli paha tapa hankkiutua ikävyyksiin aina juopotellessaan. Pauli haastoi minutkin, heiveröisen ja itseään paljon nuoremman lukiolaisen kädenvääntöön usemman kerran Pohjanmaalla, Lestin Krouvissa. Voitti helposti, koska harrasti sementistä valettujen kotitekoisten painojen nostelua ja sittemmin bullworkeria, mutta ei edennyt kapakkatappeluja pitemmälle. Pauli kuoli vähän yli nelikymppisenä maksakirroosiin sairaalassa, pyydellen vuoteenomana pahoja tekojaan anteeksi…

Lapista kotoisin oleva Jarmo Stoor on nykyisin oululais-helsinkiläinen kirjailija, kustantaja, kirjakahvilanpitäjä ja kilpaurheilija – kädenvääntäjä. Hän on, Marjo Lanerin tavoin, suorapuheinen kirjojensa henkilöhahmojen myötäeläjä; kenties jopa juuri kirjoittamalla selvittänyt lapsuutensa ja aikuiselämänsä muut murheet. Ainakin esikoisteos Sieluhäkki oli iholle menevän viiltävä kuvaus helvetillisen ankeasta perhe-elämästä, jossa silti näkyy kipuileva toivo, pyrkimys selviytyä ja anteeksianto menneelle. Ratkiriemukas Motelli on osaltaan jopa aikaansa edellä oleva tarina maahanmuutosta, sen eri puolista ja tragikoomisesta asuntolahotellin kirjavasta henkilögalleriasta. Molemmista teoksista löytyy omakohtainen ote ja läheltä näkemisen tuntu.

Prässi onkin sitten jo aivan selvästi osa omaelämäkertaa, autofiktiota (olkoon tuo muotitermi nyt tässä, on se oikeassa yhteydessä ainakin!). Stoor on nimittäin sekä SM- että MM-tasoinen huippu-urheilija. Ollut lukemattomia kertoja palkintopallilla – juuri kädenväännössä. Se ei miehelle vielä riitä, vaan myös rugbyssä hän on pelannut SM-pronssijoukkueessa.

Prässissä kädenväännön MM-kisa ja sen yksi ottelu on venytetty onnistuneesti romaanin mittaiseksi. Kyseessä ovat Bulgarian Sofiassa pidetyt MM-kisat 2018 ja vastassa turkkilainen härkäpää Selim Arsuan. Väliin on leikattu suomalaisen vastustajan, minäkertojan, siis kirjailija-kädenvääntäjä Jarmon elämä, elokuvallisina välähdyksinä, lapsuuteen ja ensi rakastumisiin palaten. Valittu tyyli toimii – ja siinä sivussa (tai oikeastaan pääluvuissa!) lukija saa oivan oppitunnin niin kädenväännön saloihin kuin kilpailuun valmistautumisen rääkkiin. Rajulla rugby-harjoittelulla lienee osuutensa, juuri kehon fyysisen kestävyyden ja kunnon suhteen. Tosin tuomaripeli, esimerkiksi mahdollinen hylkääminen väärien otteiden suhteen on näköjään kädenväännössä tuiki tavallista eikä tekninen taito tai pelkkä voimaylivoima aina ratkaise mitään.

Jarmo Stoor on selvästi omimmillaan myös kilpailujännityksen ja hikisen rääkin kuvailevana kertojana, kärsimyksen ja riemun, tappion ja voiton kokeneena. Harvoinpa olen lukenut yhtä vetävää urheilukirjaa, näin rehellistä autofiktiota. Suosittelen, ja suosittelen muutenkin suhtautumaan Suomen laidoilta, laitapuoleltakin tuleviin kertojiin kaikella vakavuudella. Joskus pitää ihan oikeastikin elää ensin se elämä ennen kuin on mitään kunnollista sanottavaa…

Öisinajattelija