Komein askelin: KeithRichards ja Ismo Alanko
Satuin lueskelemaan Ismo Alangon juhlakonserttia katsoessani Keith Rchardsista kertovaa elämäkertaa nimellä Elämä, jonka on 10 vuotta sitten koonnut rokkarin elämäkerturi James Fox. Tarina alkaa motolla:
“Tässä tämä Elämä. Usko tai älä, minä en ole unohtanut siitä pätkääkään. Kiitoksin & kumarruksin. Keith Richards”
Voi olla, että Keith Keef Richards, tuo vanha huumehuuruista selvinnyt rollari-velmu ja venäläisen vodkan ystävä (tiedän, olen ollut hänen kanssaan kirjeenvaihdossa ja suositellut ”Pshenitsnaja”-vodkaa, joka on venäl vodkista pehemeintä, siperialaismallista!) saattaa unohtaa jotakin. Onhan hän (nyt jo) 77-vuotias, mutta edelleen soittamaan kykenevä RollingStone. Mutta sen minkä mies muistaa, on elämäkerrassa sen verran huikaisevaa, siis siinä mielessä, että ihmettelee väkisinkin kuinka mies voi olla yhä hengissä? Kaiketi hänellä on se kuuluisa rautamaksa, hyvät geenit, kasvisravinto tai sitten huolehtivan ymmärtävä vaimo, lapset?
Satuin siis lukemaan Richardsia samaan aikaan kuin YLE TV 2 esitti Ismo Alangon 60-vuotisjuhlakonsertin 12.11.2020. En voinut olla vertaamatta: harmaantunut, mutta hurmaava kaljuuntuva yhdennäköisyys on ilmeinen, vaikka Ismo on vasta 60 ja Keef jo 77. Saapa nähdä miten kauan virtaa vielä riittää molemmilla. Keith Richards oli kuolla jo yli 10 vuotta sitten, mutta selvisi ihmeen! kaupalla – Ismo Alanko on onneksi säilynyt ilman suuria onnettomuuksia, ja on tosi vedossa, ainakin juhlakonsertista päätellen.
Kun kuuntelin Ismo Alankoa pianon ääressä, välistä kitarassa, en voinut olla muistelematta myös miehen äitiä, kirjailija-runoilija Anna-Liisa Alankoa (1935-2018), jonka kanssa vietin muutamia sivistäviä keskusteluhetkiä Joensuussa, Ilosaaren ja joen rantamaisemissa, vielä jokunen vuosi sitten. Upea Ihminen, joensuulaisten rakastama runoilija ja kuttuuripersoona. Jostakin syystä mieleeni nousee väkisinkin se sanallinen perintö, mikä on saattanut siirtyä, ainakin välillisesti poikaan, vaikkapa näissä juhlakappaleissa 12.11.2020: Tällä tiellä, Laulu, Komein askelin ja Pelko- sovituksissa, jotka tietysti ovat aitoa omaa Ismoa, HassisenKone-perintöä siinä missä Harsoinen teräs ja niin monet muut, jotka yhä Tarjolla tänään…kun Suomi putos puusta.
Joensuussa ei ole aina helppo olla erilainen, ei ollut 1980-luvun alussakaan kun Ismo runoili:
Kuka vielä uskoo täällä käärmeeseen, joka kahdella kielellä myrkkyä iskee sydämesi eteiseen. Ei ymmärtänyt Hassisen Kone-kauppakaan mainosarvoaan, kun muutti (tiettävästi) nimensä, jonka punkkaribändi “pilasi.” Pikavoittoja odottaville kauppamiehille voi nyt sanoa jälkikäteen, hyvä ettette ymmärtäneet rahastaa: Sic transit gloria mundi!
Komein askelin eli Kriisistä kriisiin kertoo Ismon itsensäkin mukaan omasta elämästä. Aina ei ole ollut helppoa: Mä liikun kriisistä kriisiin, kuljen komein askelin, tahdon ettei mikään olisi kuin ennen…
Kappaleessa Pelko , 1980-luvun alussa, vasta vähän yli parikymppinen Ismo Alanko virittelee kypsästi:
Kun sun aivosi pysähtyy, jäät yksin sydämesi kanssa, pelko-pelko-pelko, ja se pelottaa, joko pelottaa, kun et pysty mitään salaamaan. Tai sinnepäin, muistinvaraisesti.
Ei meistä kukaan voi lunastaa, toisen elämää…Ei edes Ismo Alanko, ei edes Keith Keef Richards. Vain omansa, mutta sekin riittää. Vanhoilla rokkareilla on joskus sanottavaa. Kannattaa lukea, kannattaa kuunnella sanojakin. Niissä on usein enemmän kuin nykyisissä, hetken median hehkuttamissa ja kiiltokuvissa vilahtelevien superstarojen ontoissa ja ontuvissa somemaailman älypuhelinteksteissä.
Öisinajattelija