Hiihtäminen on perinteinen liikkumislaji pohjoisella, talvilumisella pallonpuoliskolla.

Vanhimmat arkeologiset löydöt suksenomaisista liikkumisvälineistä on tehty lähimain 8000 vuotta sitten Siperiassa. Ensimmäiset Suomi-”sukset” ovat vain 3500 vuoden takaa.

Ensin hiihdettiin hirveä ja muuta riistaa kaiketi yhdellä suksella ja sauvalla, sitten kahdella kunnon “hikilaudalla”. Leveys takasi etenemisen vaivattomuuden syvässäkin lumessa, terva lisäsi liukkautta suksen pohjassa. 1900-luvun alun Suomessakin yleistyivät juuri talvikelien perinteiset tervatut hikilaudat, kahdella sauvalla lykityt hiihtoliikunnan perinteiset menopelit.

Hiihto siis ei ollut alkujaan mikään kilpailulaji. Kilpailulajit syntyivät myöhemmin. Niistä jatkossa vähän tarkemmin, siis lajien synnystä tarinaa “darwinilaisittain” (HUOM! Tämä on tietenkin supertieteellinen tietopaketti ja asiablogi, mutta vältän sanoja “konteksti” ja “paradigma”, lukijaystäväni pyynnöstä – Öisinajattelija).

 

Latuhiihto

Latuhiihto on vanhin tunnettu hiihtoon liittyvä kilpailulaji. Siinä maastoon aukaistaan sopivan mutkikas ja mäkinen latureitti, jota hiihdetään kisailumielessä: nopein voittaa. Matkat olivat sata vuotta sitten Suomessa alkujaan 5-10-15-20-50 kilometriä tai jotakin siltä väliltä. Vain lapset “sprinttasivat” lyhempiä matkoja. Hiihtoa ei tietenkään suositeltu myöskään aikuisille naisille kilpailumielessä, kunnes muuan Siiri Rantanen tyhjensi pajatson. Veikko Hakuliseen tai viimeistään Eero Mäntyrantaan loppui sitten rehellinen, suht doping-vapaa kilpahiihto. Heidän ohellaan aidoista perinteisistä hiihtäjäsuuruuksista kannattaa mainita vain mämmillä itsensä dopannut Juha Mieto.

Latu, metsäluonto ja umpihanki ovat 2000-luvulla mennyttä maailmaa eikä käpytikan nakutus kuulu enää pikamenijän korvakuulokkeisiin. Kouluun ei hiihdä kukaan eikä koulussakaan liikuta tai hiihdetä kuin näytösluontoisesti – ja sekin vähä tietenkin konevoimin avatulla reitillä. Kilpahiihtäjät eriytyvät ja poimitaan joukosta jo varhaisvaiheessa omaksi porukaksi.

Koska ruutikin keksittiin jo ammoin Kiinassa ja paukuttelua harrastettiin muuallakin kuin Suomen talvisodassa, myös keinotekoinen ampumahiihto yleistyi. Se on pesäpallon ohella selvää militaristista pullistelua, naurettava keksimällä keksitty sekalaji. Pian mukaan tulivat vielä oudommat erilaiset laskettelu- ja muut ns. hiihtoilulajit ja pellehypyt, jotka sivuutan kuriositeettina koska eivät kuulu hiihdon kaltaisiin liikuntalajeihin lainkaan: Konevoima vie ylös ja painovoima tuo alas!

 

Luisteluhiihto

Luisteluhiihto on hiihtourheilun irvikuva. Se on esimerkki luonnottamasta ei-darwinilaisesta lajikehittelystä, jonka taustalla häärivät kasvottomat mainosmarkkinat ja läpikaupallistunut dopattu ja voideltu, katsojia kosiskeleva mediapenkkiurheilu. Hiihdon sprinttilajit ovat sen hirvittävin lisätuote. Luisteluhiihtäjien ylämäkikipittelyä sprinttikisoissa katsoessa, ei voi kun nauraa ellei samalla säälisi polvi- ja lonkkavammojaan maineen ja rahan alttarille uhraavia nuoria.

Hiihtämisen ilo on tässä lajissa poispyyhitty irvistelevien ja räkää sylkivien urhojen kasvoilta, joten voi hyvin ymmärtää, että kansanliikuntana hiihto on menettämässä viimeisenkin viehätyksensä! Kun suksista on tehty kapeat lyhyet luistimet, lajiristeytys ei toimi lainkaan: kuvittelepa luisteluhiihtäjän rinnalle jäällä hiihtoluistelija, joka pakotettaisiin etenemään luistimillaan kuin suksilla, suoraa linjaa pitkin?

Umpihangessa ei hiihdä kukaan (mikä on ehkä hyvä asia koskemattomalle metsäluonnolle), umpihankeen ei latua avaa enää yksikään koululuokka. Konevoimin tehty latureitti suosii luisteluhiihtäjää, jonka villiä menoa vieressä suksiva perinteinen hiihtäjä-liikkuja saa väistellä parhaansa mukaan. Luistelutyylin mukana on kieleemme saatu jopa uusi muotitermi: laturaivo.

 

Perässähiihto

Perässähiihto on Kekkosslovakian pohjoisilla hangilla kehitetty hiihtotavan ikioma suomalaisversio. Se on yhä suosittu joukkoliikuntalaji, jossa kovakuntoinen hiihtoporukan vetäjä tai muu (usein poliittinen) auktoriteetti saa peräänsä samanmielisen joukon. Ei ole sattumaa, että perässähiihtäjät samastuvat yhä johtajaansa siinä määrin, että eivät vain sukset ja vaatteet, vaan myös aatteet ovat yhtenevät. Johtaja on eri laduilla, siis aloilla usein suvereeni “ladunaukoja”, ideoiden ja ideologioiden arkkitehti, jota perässähiihtäjä varovasti imitoi, itseään liikaa korostamatta ja pienetkin auktoriteettinsa vinkit ja mielenailahdukset noteeraten.

Perässähiihdon suosio ja esimerkki velvoitti Kekkosslovakiassa monia ja sillä oli paljon kansanterveyttä edistävääkin merkitystä kuten esimerkillä aina. Hiihtävä ja myllykirjeitä väsäävä presidentti oli toki Suomessa muutenkin ihan toisella tavalla kansallinen kuntoilijasymboli kuin esimerkiksi nykyinen politiikastaa juutaeijaata jossitteleva, rullaluisteleva ja vallaton elitistijohtaja.

Perässähiihto on tietenkin darwinilaisen lajikehityksen huippumuoto ja muutenkin älyllisen osaamisen ja lajiselviytymisen eläimellinen ilmentymä, johon vaikutusvaltaiset perässähiihtäjät kansakunnan kuntoilevina kynttilöinä usein tukeutuvat ja mielistyvät, paremman tekemisen tai tiedon puutteessa. Aikoinaan he vähitellen tosin taipuivat Kekkosslovakiassa suomettumaan, nykyisin EU-Suomessa natottumaan…

Jälkisanat

Joensuun korkeudella on voinut harrastaa hiihtoa jo kuukauden päivät luonnonlumessa, itsenäisyyspäivästä 6.12.2021 lähtien (ns. keinolumet ja lumitunnelit ovat oikeaoppisen latuhiihdon mustasurma!). Lunta on piisannut kiitettävästi eikä pikkukireä pakkassää aitoa latuhiihtäjää säikytä. Joensuun Mehtimäelle, liikuntakompleksin taakse on aurattu konevoimin valmis latu, eri pituuksineen ja erityisen hyvine luisteluhiihtomahdollisuuksineen. Lähemmäksi, laululavan maastoon on koneraivattu myös ns. sprinttirata, jonkan kunnosta huolehditaan aivan erityisesti. Autolla syntymälaiska suomalainen pääsee ihan ladun viereen, ja P-paikalla voi kilpailla jo suksiboksin koolla ja laadulla.

Öisinajattelija on tehnyt kuukaudessa Mehtimäellä kymmenkunta eripituista hidasta hiihtolenkkiä, hyvistä keleistä perinteisellä tyylillä nautiskellen. Muutama havainto:

  • lapsia, alle 15-vuotiaita ei ladulla näy, ei arkisin, ei viikonloppuisin, ei koulupäivisinkään; vain pari poikkeustapausta
  • latuhiihtäjät, peruskuntoilijat ovat tasapuolisesti miehiä ja naisia; ikähaitarilla 50-80, pienin poikkeuksin
  • luisteluhiihtäjät ovat selvästi nuorempia, pääosin 25-40-vuotiaita; heitä on lähimain yhtä paljon kuin ladulla liikkujiakin
  • paljon puhuttua laturaivoa en ole havainnut; päinvastoin, ohittajat, vastaantulijat ja luistelijatkin ovat hyvin kohteliaita ja huomaavaisia
  • hiihtäminen ei ole enää mikään maaottelumarssi, koko suomi hiihtää -laji, koska nykyisin koko suomi kokkaa, pelaa ja tuijottaa ruutua työkseen tai huvikseen

Susirajan virallinen Öisinajattelija