Nykyihminen on monissa ammateissa pääosin istuva, kotona vapaa-aikana usein myös makoileva olento. Näin siitä huolimatta, että liikkumisen ja liikunnan tärkeys tiedostetaan. Liikkumista myös propagoidaan vähän joka tuutista ja erityisesti esillä ovat jokaiselle suht terveelle sopiva hyöty-ja kuntoliikunta.
Sanat ja teot pahasti ristiriidassa
Saarnaaminen ei kuitenkaan auta, varsinkin kun sanat ja teot ovat kovasti ristiriidassa: puhutaan yhtä, tehdään toista. Päättäjämme “liikkuvat” paikasta toiseen useimmiten autoillen, junaillen tai lentäen. Harva kävelee tai pyöräilee edes lyhyitä matkoja. Suomessakin lennellään aivan turhaan muutaman sadan kilometrin reittejä, kun pitäisi kehittää kaikille tasa-arvoista julkista raide-ja tieliikkumista – puhumattakaan siitä, kuinka EU-eliitti lentelee Brysseliin ja sieltä Strasbourgiin, ja muidenkin suurkaupunkien väliä lähes viikottain. Kaiken huippu on se, että jokaista lentolippua Suomessakin tuetaan verovaroin kymmenillä euroilla, vaikka lentoliikenteen ympäristötuhot tiedetään ja niitä kritisoidaan (?).
Liikkumista korostetaan, mutta samalla kehitellään ja suositaan välineitä, joilla nuorisokin saadaan laiskistumaan ja liikkumaan entistä vähemmän. Tarkoitan esimerkiksi ns. sähkölautoja, joiden päällä voi seisoskella, kuluttaa akkua ja sähköä (jota kehotetaan muuten aina säästämään (???) ja aiheuttaa ajellessa usein myös vaaratilanteita. Sähkölauta on todellinen turhake, potkulauta ja pikkulasten potkupyörä mitä oivallisin harjoitusväline aitoon liikuntaan pyörillä, omalla lihasvoimalla. Polkupyörä edustaa aitoa lihasliikkumista ja on mitä loistavin keksintö niin kaupungeissa kuin maaseututaajamissa. Muutaman kilometrin tai kymmenen kilometrin matka taittuu hetkessä, pitää peruskuntoa yllä ja saa pyöräilijän nauttimaan luonnosta, maisemista, säästä kuin säästä ja raikkaasta ilmasta. Helsingissä ja Joensuussakin on mitä mainioimmat pyöräreitit, aivan keskustassakin. Myös pyörätelineitä ja parkkeja piisaa.
Luontoon ja liikkumaan
On suorastaan ihmeellistä kuinka vähän ihmiset lopulta harrastavat edes hyötyliikuntaa, vaikka tajuavat sen terveysmerkityksen. Kaipa ihminen on manipuloitu monin tavoin liikkumattomaksi kuluttajaksi ja istujaksi – ei kulkijaksi ja ympäristöään säästäväksi kohtuuden ystäväksi. Syyskesä on parhaimmillaan ja sadonkorjuun luulisi kutsuvan vapaa-aikoina meitä kaikkia luontoon, metsään, pelloille ja rannoille (?). Nautiskelemaan ja aisteja avaamaan. Vaan enpä ole Pohjois-Karjalan metsissäkään marjastajia tai sienestäjiä tungokseen asti tavannut! Ilman ulkomaalaisia poimijoita, sato jäisi metsän eläimille eikä siirtyisi pakastimiin.
Juuri nyt olisi oivallinen aika opettaa lapsille tervettä arjen meininkiä, liikkumista ja luonnon kunnioitusta. Mainio mahdollisuus, ilman kännykkäkieltoakin, jättää some, ruudun tuijotus, pelit ja älylaitteet rauhaan. Vanhemmilla on suuri vastuu, jos vain jaksaa sen kantaa – ja ajatella ihmiskunnan ja ympäristömme tulevaisuutta. Silti on huolestuttavaa, että Suomessakin on jo joukko nuoria aikuisia, jotka eivät osaa uida, hiihtää tai pyöräillä. Jo metsäretki tai marjareissu on menneen maailman unohdettua todellisuutta. Kiireisten, laiskojen tai välinpitämättömien vanhempien opastus ja esimerkki puuttuu ja/tai koululiikuntakin on aivan liian vähäistä.
Myös kouluopetus, ainakin Suomessa, sallii jo nykyisin monenlaista soveltavaa ohjaamista, opettamista ja kasvatustyötä, mikä on mielestäni edelleen koulun aito tehtävä. Kyse on vain siitä kuinka opettajat jaksavat, ehtivät ja soveltavat oppiaineita. Luulisi mahdollisuuksia olevan ja ellei ole, niitä pitää vaatia?
Luonto- ja liikuntaharrastusta voi helposti viedä myös kouluissa paljon pitemmälle kun kauniita syyspäiviä piisaa. Olen onneksi nähnyt Joensuussakin koululuokkia pyöräilevän urheilukentille, harrastavan pallopelejä Koivuniemessä ja uintiakin Linnunlahden uimarannalla. Kiitos opettajat!
Mikään ei estä yhdistämästä liikuntaa, biologiaa, terveys-ja taideaineita, maantiedettä, kotitaloutta ja viedä koululaisia lähimetsiin: keräämään marjoja, tutustumaan sienimaailmaan, kasveihin, puihin, maan matosiin ja lintuihin. Turvallisia luontopolkujakin löytyy.
Luonto ja metsämaisema rauhoittaa kummasti. On suuri vääryys, että kaupunkien vaatimatonta lähiluontoa ja puistomaisemaakin tuhotaan säälittä rakentamalla.
Mitään Kukkilinnun kaltaista keinotekoista luontoa ja temppuratoja emme kaipaa, vaikka sellaisia suunnitellaan esimerkiksi ikkunoitteni alle Joensuuhun, upean ev.lut. kirkon edustalle (?). Aito puisto ja jokiranta on ihan vieressä, ja lähimetsiä Joensuun alueella ja kaupungin eri lähiöissä muutamien kilometrien säteellä. Enoa, Kiihtelysvaaraa ja Tuupovaaraa myöten. Tervemenoa liikkumaan ja luontoon! Sadonkorjuu ja elämykset odottavat.
Öisinajattelija, 20 litraa mustikkaa Joensuun Linnunniemen lähimetsästä poiminut pyöräilijä ja hyötyliikkuja.