Monet kelpo kirjat jäävät liian usein loppuvuoden kirjamessujen ja joulumyynnin mainosmyllyssä unohduksiin. Vain vahvasti esillä olevat myyvät hyvin, vaikka eivät laatua olisikaan.
Ohessa muutama satunnaisesti valittu vinkki viime viikon lukulistaltani. Suosittelen mieluusti.
Karppanen, Esko. Muurin varjossa.Atrain & Nord 2021, 170 s.
Esko Karppanen on pohjoisen Suomen kirjailijoita, kriitikko ja esseitä paljonkin julkaissut teräväniskevä sanailija, harvinaisen sivistynyt ja kielitaitoinen myös. Muistaakseni hän ei ole julkaissut fiktiota aikaisemmin, kylläkin hienoja kirja-arvioita esimerkiksi Kaltio-lehdessä ja Kalevassa. Muurin varjossa liikkuu kahdella tasolla, 1960-luvun maalaiskylässä ja 1980-luvun (?) Berliinissä. Maailmanpolitiikka on taustalla, mutta tämäkin puoli on eläväisesti kerrottu. Ensin nuoren pojan ja sitten maailmalla työskentelevän miehen näkökulmasta.
Aivan erinomaisen pikkutarkasti Karppanen kuvaa maalaiselämää, muistelee Muurin varjossa –kirjan päähenkilön silmin, kun tämä joutuu kohtalon oikusta vierailemaan kotikylässään. Harvemmin olen lukenut arjesta ja arjen askareista yhtä huumaavan nostalgista tarinaa. Keskeisenä teemana on myös päähenkilön orastava ja arka homosuhde, joka tulee kerrotuksi kuin ohimennen, liioittelematta.
Karppanen on kunnostautunut myös suomentamalla viron kielestä pienen klassikon, nimittäin A.H. Tammsaaren (1878-1940) Judit -näytelmän. Se on enemmän tai vähemmän eroottinen draama kauniista Juditista, jolla on suhde vihollisupseeriin. Tarina on etäännytetty ajanlaskun alkuun, piiritettyyn kaupunkiin, mutta on yleispätevä ja upeasti kerrottu. Paljon elävämpää kuin Hollywood-viihde vastaavista aiheista!
Tuovinen, Tarja. Kenttäsairaala. Kirjokansi 2021,175 s.
Maailmaa kiertänyt lieksalainen sairaanhoitaja Tarja Tuovinen on kirjoittanut paljonkin työstään. Hän on antanut myös hieman toisenlaisen, nimittäin kriittisen kuvan sinänsä pyyteettömästä avustustyöstä maailman kriisipesäkkeissä. Työntekijöillä kun on hyvin erilaisia motiiveja kenttäsairaaloissakin. Kuten Esko Karppanen, myös Tarja Tuovinen on perusteellisen tarkka kertoja kun kyse on arjen ilmiöistä. Kirjan lopussa on myös aiheellinen vieraskielisten termien käännösluettelo.
Kenttäsairaala on fiktio ja myös rikostarina. Sen päähenkilö Kaisa työskentelee Pakistanissa ja joutuu outojen tapahtumien keskipisteeseen. Länsimaisittain ajatteleva sairaalahenkilökunta on muutenkin vähän pihalla ympäristön ja uuden kulttuurin haasteissa. Tuovinen on kokemustensa perusteella myös luotettava silminnäkijä, joten paljonkin omaa nähtyä ja elettyä on varmasti tässäkin rikostarinassa takana. Afganistanin tapahtumien valossa kirja on mitä ajankohtaisin!
Batshkov, Igor. Vvedenije v skazkoterapiju. Genezis 2011, 286 s.
Pieni venäjänkielinen tietokirja jäi käteeni Joensuun pääkirjaston ilmaishyllystä. Sen voisi suomentaa vaikka näin: Johdatus satuterapiaan… tai miksipä ei vaikka “tarinaterapiaan”. Tekijä on moskovalainen psykologi Igor Batshkov ja kyse on vähemmän tutkitusta tärkeästä aiheesta, jota kirjoittaja lähestyy monesta näkökulmasta. Ensin teoriaa ja historiaa, sitten satuterapian metodeja ja tapoja käytännössä. Mukana on paljon esimerkkejä, lainauksia ja tarinoita terapian merkityksestä ja käytöstä.
Kun on kohtalaisen paljon tähän ikään mennessä lukenut lapsilleen ja lastenlapsillekin satuja, jopa kertonut niitä “omasta päästään” ja elämästään, on mukava paneutua venäjänkieliseen tietokirjaan. Se osottautui hyvin päteväksi ja mukaansa tempaavaksi oppaaksi!
Kamener, Vladimir. Liebesgrysse aus Deutschland. Goldmann 2013, 288 s.
“Typisch Deutsch und trotzdem lustig” – mainostetaan Sakassa asuvaa ja saksaksi kirjoittavaa venäläiskirjailijaa Vladimir Kameneria. Hän on kaiken lisäksi eräs Saksan suositumpia emigranttikirjailijoita – ja onhan venäläistä alkuperää omaavia maahanmuuttajia maassa ainakin pari miljoonaa. Lukijoita siis piisaa ja saksalaisetkin osaavat nauraa kunnolla itselleenkin, vaikka ei aina uskoisi (?). Niinpä Kamener kirjoittaakin esimerkiksi lihaa syövistä saksalaisvegaaneista, saksalaismiehistä, Ordnung muss sein-ilmiöstä, saksalaishuonekaluista ja säästökassojen kummallisuuksista.
Olen lukenut Kameneria sekä venäjäksi että saksaksi. (Kielitaitoa kannattaa aina pitää yllä, pitkän saksan koulupohjaltakin!). Viimeksi taisin lukea Russendiskon. Kirjailija on herskyvä humoristi,mutta sopivan kriittinen ulkopuolinen – tarinoidessaan uuden kotimaansa ilmiöistä ja kummalllisuuksista. Jotakin samaa ilkikurista silmää hänellä on Saksaan ja saksalaisiin kuin on esimerkiksi Neil Hardwickilla Suomeen ja suomalaisiin. Katsokaa vaikka Reinikainen -uusintoja vuosikymmenten takaa. Sarja pyörii taas televisiossa.
Öisinajattelija