Kävin Pietarissa. MatkaKarjalan matkanjohtajana. Tavoitteena oli tehdä pieni kierros marsalkka Mannerheimin jalanjäljillä.

Mielenkiintoiseen reissuun sisältyi myös vierailu Kannaksen Lintulan entisen naisluostarin maisemissa. Toisaalla entisöidään miltei vapaaehtoisvoimin vanhaa kirkkorakennusta. Toisaalla, muutaman kilometrin päässä, Venäjän uusrikkaat sponsoroivat ”uusortodoksisuutta” edustavaa luostariyhteisöä. Prameissa kirkkorakennuksissa ei ole rahaa säästelty ja Vladimir Putin hymyilee kirkkoisien kanssa tasavertaisena Trapesan seinillä. Ei onneksi sentään ikonina kirkon sisällä!

Venäläistä Mannerheim-tutkimusta kohtasi kova isku kun professori ja tunnettu journalisti Leonid Vlasov (1926-2011) kuoli. Hän kirjoitti ihailemastaan marsalkasta peräti 17 teosta, joista ensimmäinen ”Mannerheim Pietarissa 1887-1904” ilmestyi vuonna 1994. Muutamat Vlasovin kirjoista on käännetty suomeksi ja ruotsiksi ja hän kokosi myös Mannerheimin elämään liittyviä dokumenttiaineistoja. Ihan aina Vlasovin väitteet ja detaljit eivät ole kestäneet muiden tutkijoiden kritiikkiä, mutta joka tapauksessa hänen panoksensa venäläiseen Mannerheim-innostukseen on kiistaton.

Pietarin matkan aikana Vlasovin korvasi kuitenkin kiitettävästi oppaamme Tatjana Pavlova, jolla oli uutta kerrottavaa myös Pietarista. Kaupunki- ja Mannerheim-kierros (Shpalernaja, Marshal-hotelli, Moika, Fontanka, Millionnaja, Mars-kenttä…) kesti reilut 7 tuntia.

Shpalernaja, Pietari

Shpalernaja on Neva-joen suuntainen, Liteinyi prospektin leikkaava pitkä poikkikkatu. Shpalernajalla on monta merkitystä, mutta alunperin nimi viittaa kobelliini-taiteeseen, ”shpaleroihin”, joita valmistettiin kadun varren tehtaassa aateliston palatsien seinien koristeiksi.
Puhekielessä – ja Pietarin vallankumoushistoriassa – nimi liitetään kadun varrella sijainneesen vankilaan. Siellä istuivat myös suomalaiset aktivistit I maailmansodan vuosina; heidän joukossaan myöhemmin tunnettuja nimiä: Lapuanliikkeen kellokas Vihtori Kosola, Etsivän keskuspoliisin tuleva päällikkö Esko Riekki, vasemmistolainen yhteiskuntavaikuttaja ja Suomi-Neuvostoliitto-seuran perustajiin kuuluva Yrjö Ruutu ja tuleva kenraali Aarne Sihvo.

Shpalernaja liittyy oleellisesti myös marsalkka Mannerheimin elämään. Osoitteissa Shpalernaja 38-41 (myös Zaharevskaja 20-22 ja 37-39) sijaitsivat kuuluisan Chevalier-rykmentin kasarmit ja juuri tuossa rykmentissä Mannerheim palveli 1890-luvulla. Chevalier-kaarti oli puolestaan hovin erikoisyksikkö, jota käytettiin edustustehtävissä keisari Paavali I:n ajoista lähtien. Usein edustus hoidettiin ratsuväen, valiohevosmiesten (”chevalier” ) toimesta.

Hotelli Marshal

Tänäkin päivänä Shpalernajan osoitteessa 41 sijaitsee yksi Pietarin sotilasopistoista, ja leveän korttelin sisäpihalla voi nähdä upseerikokelaita äkseeraamassa. Sen lähemmin tosin Venäjän armeijan sisäiseen koulutukseen ei ilman erikoislupia pääse tutustumaan…

Mutta Shpalernaja 41 on myös kymmenen vuotta sitten (2001) perustetun uuden pietarilaisen loistohotellin katuosoite. Hotelli Marshal on ns. business-luokan hotelli ja nimetty juuri Mannerheimille. Siihen kuuluu pieni museotilakin, jossa kerrotaan marsalkan elämänvaiheista, erityisesti Pietari-ajanjaksosta. 1800-luvun alussa pystytetty upea rakennus on italialaisen arkkitehdin Luigi Ruscan käsialaa, ja oli alunperin suunniteltu henkivartija- eli chevalier-kaartin rykmentille.

Hotellissa on 26 huonetta, jotka on sisustettu klassiseen tyyliin. Aulatiloissa vaihtuvat Mannerheim-aiheiset näyttelyt, mutta muutakin taidetta on esillä. Business-luokan taso on huomioitu kokoustiloissa ja muussa teknisessä varustuksessa ja palveluissa. Sauna ja hyvätasoinen baari-ravintola palvelevat maksukykyisiä asiakkaita. Yhden hengen huoneen hinta on reilut sata euroa vuorokausi.

Viimeksi hotellin tiloissa järjestettiin laaja Mannerheim-näyttely vuonna 2007, jolloin tuli kuluneeksi 140 vuotta marsalkan syntymästä. Hotellin oma, Mannerheimin elämänvaiheisiin liittyvä museokokoelma onkin ainoa lajissaan Venäjällä ja myös osa myynnissä olevista matkamuistoista – ja juomistakin – liittyy marsalkkaan. Museokokoelma on pitkälti edesmenneen professori Leonid Vlasovin vuosikausien työn tulos.

Venäläisten Mannerheim-innostus on hieman toisenlaista kuin suomalaisten: Musta Mannerheim ja Uralin perhonen -tyyppiset nukkeanimaatiot katsotaan lähes pyhäinhäväistykseksi. Toisaalta, marsalkan naisseikkailut kyllä muistetaan…
Lisätietoja hotelli Marshalista:
www.marshal-hotel.spb.ru

Öisinajattelija