Valko-Venäjä ja Minsk iski mieleeni aivan sattumalta, henkilökohtaisesti. Seuraan toki tapahtumia ja olen tietenkin sitä mieltä, että olisi oikea aika siellä muuttaa suuntaa: satatuhatta ja enemmän mielenosoittajaa eivät voi olla väärässä. Eivät he ole lännen manipuloimia ja rahoittamia dissidenttejä, vaan oikeasti toisinajattelijoita, jotka haluavat muutosta. Viktor Tsoin ja Kino -yhtyeen sanoin: My hotim peremen!
Muistan Kino-yhtyeen konsertin (olin paikalla Moskovan Gorki-puistossa joskus 1988) ja musiikin vaikutuksen Neuvostoliiton hajoamiseen tai laululiikkeen valtavaan protestin voimaan Talinnassa, Baltiassa. Se oli yllättävä kansannousu, jota ei osattu edes odottaa. Samalla tavalla nyt nousee Valko-Venäjän tavallinen kansa: se on saanut tarpeekseen diktatuurista.
Niin, Minsk iski mieleeni aivan sattumalta. Istuin mielipaikassani, Joensuun Ilosaaren rantamisemissa, uimaan menossa kun uimaan tuli nuori reppuselkäinen pariskunta.
Kuuntelin hiedän kieltään ja tajusin, että lähellä venäjää se oli. Puutuin puheeseen englanniksi, mutta kun kysyin mistä pariskunta oli peräisin, vaihdoimme venäjäksi.
Nuori pari oli valkovenäläisiä, mutta kotoisin kaupungista jonka hyvin tunsin: Hmelnitsk. Olin viettänyt siellä, Länsi-Ukrainassa ystäväni Sergion perheen luona muutaman viikon, 1970-luvun lopulla. Siitäpä syntyi pitkä keskustelu.
Pariskunta (jonka nimeä en heidän toivomuksestaan kerro) oli itäisessä Suomessa töissä, mansikkaa, mustikkaa ja puolukkaa poimimassa. Heidän tienestinsä olivat (siis heille) hyvät, yhteensä 2000 euroa parilta kuukaudelta (matkojen ja majoituksen jälkeen). Pariskunta ihmetteli suomalaisten poimijoiden puutetta, thaimaalaisten paljoutta, siis metsissä. He ihmettelivät ja kritisoivat myös sitä, että Lieksan seudulla jotkut poimintapaikat olivat heiltä “kiellettyjä”. Se tuntui todella ihmeelliseltä, koska Suomessa marjastaminen on kaikkien kansalaisoikeus ja kaikkien ulottuvilla, myös ulkomaalaisten. Sen he hyvin tiesivät ennakolta.
Kun olen itse pominut mustikkaa ja puolukkaa muutaman kymmenen litraa…sekä sienestänyt viime viikot (=sato aivan mahtava!), ei voi kun ihmetellä poimijoiden pientä määrää. Edes Jaamankankaalla, Joensuun lähimetsissä, ei näe kuin harvakseltaan eläkeläisiä marjoja poimimassa. Onneksi on näitä ulkomaalaisia, olkoot sitten thaimaalaisia, ukrainalaisia tai valkovenäläisiä.
Ahkeria ovat ja pelastavat Suomen marjasadon! Viva!
Öisinajattelija