Joensuun seudun kesä on jälleen kerran 2024 täynnä monenlaisia isoja ja pieniä musiikkitapahtumia. Jos ei kuulu nuoremman polven rokkaavaan festivaalikansaan, (joka yleensä kokoontuu megamittaisen Ilosaarirokin merkeissä heinäkuun puolivälissä Joensuun Laululavan ja raviradan ympäristöön), voi nauttia heinäkuun alun Ilovaarirokista aivan ydinkeskustan Ilosaaressa. Siellä nautiskelin itsekin monen vetreän veteraanin joukossa menneinä vuosina aitoa elävää rokin historiaa kuunnellen, jopa 1960-luvulta (Swinging Blue Jeans, Renegades jne).
Kesä-heinäkuun vaihteen Karjalassa soi hetken myös kansanmusiikki, nimittäin Rääkkylän Kihaus -nimisessä tapahtumassa, joka on tosin ollut vaakalaudalla taloudellisista syistä ja kutistunut – sekä kaupallistunut – viime vuosina yleismusiikin suuntaan. Pelimannimusiikkiakin siellä sentään vielä kuulee, sillä mestaripelimanni Pentti Ojajärven pelimannileiri käynnistyy heti juhannuksen jälkeen! Myös Lieksan Vaskiviikot pitävät yhä hienosti pintansa heinäkuun lopulla ja kokoavat muhkean “metallisesta” vaskimusiikista nauttivan yleisön, kuuntelemaan maailman parasta kansainvälistä esiintyjäkaartia! Olin paikalla viisi vuotta peräjälkeen, asuessani Lieksassa 2010-luvulla, jolloin retkahdin vaskisoittimiin täydellisesti (myös keveän luokan amatööri”arvostelijana” paikallislehdessä!) .
Kun tähän vielä lisätään Joensuun kaupunginorkesterin monipuolisen ohjelmiston panos kautta koko vuoden – ja esimerkiksi ev-lut. Pääkirkossa ja Niinivaaralla toistuvat hienot kirkkokonsertit , (joista tulee heti mieleen kevään 2024 Lavrenchuk -perheyhtyeen panos!), voi puhua musiikillisesta polyfoniasta Karjalassa. Siitäkin huolimatta, että 1990-luvun lopun päiväkausia kestäneitäkesän avajaisia, Joensuun Laulujuhlia ei ole saatu herätettyä uudelleen henkiin…
Mekaanisen musiikin museo: Varkaus
Musiikkia voi kokea monin eri tavoin ja on hyvä tuntea myös sen tallentamisen ja esittämisen historiaa. Itse en osaa soittaa yhtäkään instrumenttia, mutta jostakin syystä nautin suuresti niin klassikoista (Bach & Shostakovits) kuin pelimanni- ja vaskimusiikista, 60-luvun alkuperäisestä rokista, 70-luvun hevimetallista tai 80-luvun reggaestä
Varkauden kupeessa sijaitsee eräs Suomen erikoisin “museo”, missä kahteen kerrokseen on koottu satoja ns. mekaanisia soittimia. Mekaanisen musiikin museon perusti1960-luvun alussa Helsingissä tavannut ja avioitunut saksalaissuomalainen pariskunta Liisa & Jurgen Kempf (1943-2019). Kokoelma sijaitsi aluksi eri paikoissa ja päätyi lopulta Varkauden Pelimanninkadulle. Se alkoi karttua gramofoneista, soittorasioista ja posetiiveista sekä mekaanisista pianoista…ja laajeni lopulta satoja ja tuhansia kiloja painaviin “monisoittimiin” (jotka voitiin ja voidaan yhä ohjelmoida soittamaan itsestään eri instrumentteja mitä eriskummallisemmilla tavoilla ja mekaanisilla laitteilla!). Isä-Kempfin työtä jatkaa nykyisin poika Pawel Kempf, joka on yhtä humoristinen verbaalikko kuin isänsä – ja samalla täydellinen kokoelman asiantuntija.
(Puhun kokemuksesta: Olen vieraillut ensi kerran museossa jo lasteni kanssa 2000-luvun alussa – ja pitihän paikalle tehdä uusi upea toiviomatka nyt toukokuun lopulla 2024…)
Mekaanisen Musiikin Museo on aito historiallinen elämys – kuulo- ja näköaistia kiihottava karnevaali tai jopa tivolimainen kokemus – jossa tunnelma vaihtelee pienten soittorasioiden rahisevasta äänivirrasta huvipuistojen marssimusiikkiin ja “Goljatin” jykevään pauhuun! Ei ihme, että Varkauden kuuluisin museo on saanut vieraakseen mm. kolme Suomen tasavallan presidenttiäkin (Nykyinen presidentti esiintyy museossa pahvisena ilmestyksenä, muistaakseni “baarimikkona”!?)
Museon upeasti kuvitettu esite kertoo: “Surrealistinen museo” on paikka, jonka jälkeen kuuntelet kaikkea musiikkia hieman eri korvalla. Valtavan rakennuksen seitsemään saliin mahdutettu yli 400:n esineen alati kasvava kokoelma mekaanisen musiikin uskomatonta maailmaa ei jätä ketään kylmäksi.Soittorasioita, automaattipianoja ja -orkestereita, kaikkea erikoista ja mielenkiintoista taskukokoisista soittimista aina 5000kg painavaan Goljatiin – orkestrioniin joka luo korvillesi 75 henkisen näkymättömän orkesterin. Täällä pääset kuulemaan musiikkia Mozartista Lady Gagaan ja tavoilla, joita et olisi koskaan uskonut kokevasi. Musikaalinen matka johdattaa sinut 1850-luvulta nykypäivään.
(www.mekaanisenmusiikinmuseo.fi/museon esittely )
Taivaallista valoa Valamon luostarissa
Valamon luostarin kulttuurikeskus Heinävedellä on esittänyt usein ikonitaiteen ohella monen upean kuvataiteilijan töitä. Taivaallista valoa (10.5. 2024 – 31.12. 2025) on kattava näyttely Petri Ala-Maunuksen (s. 1970) suurikokoisia maalauksia. Niiden rinnalla nähdään sarja ikoneja, joiden aiheina ovat enkelikuvat. Näyttelyä voi käydä katsomassa aina ensi vuoden loppuun saakka – ja Ala-Maunus on esillä tänä kesänä myös Helsingin Ateneumissa ja Kiasmassa. Suosittelen, sillä näyttelyvierailu Valamossa oli toukokuun lopulla tänä vuonna toistaiseksi parasta taideantia!
Taivaallista valoa on siitä erikoinen kokonaisuus, että maalauksista puuttuvat tyystin ihmishahmot. Taiteilija toteaakin näyttelyesitteessä: “On helpottavaa katsoa maisemaa vailla ihmisen taakkaa”. Koska Petri Ala-Maunus on selvästi saanut vaikutteita ikonimaalauksista, hänen omia ikonipohjalle toteutettuja töitäkin on muutamia mukana: välkehtivä valo ja rehevä luonto ovat aina tunnistettavissa.
Enkeli-aihe on taiteessa tuttu myös erilaisina kopioina joka kodin seiniltä – tai sitten ikoneina. Varsinaiset enkeli-ikonit edustavat näyttelyssä monien vuosisatojen perinteitä, vanhimmat alkaen 1600-luvulta. Suuri osa niistä on peräisin ns. Riisa-kokoelmasta Kuopion ortodoksisesta kirkkomuseosta sekä Katri ja Harri Willamon laajasta yksityiskokoelmasta. Myös Valamon luostarin omia teemaan sopivia ikoneja on poimittu mukaan. Ikonitaiteen historia tulee sopivasti tutuksi sitäkin kautta, että mukana on paljon nykyikoneja, Valamon ikonikurssit käyneiden taitajien parhaita ammattilaisia. Viime vuosien tekijöistä mainittakoot esimerkkeinä ikonimaalarit Tuula Ahonen, Raija Kanninen, Katarina Koskivaara-Ilmonen, Marja Palviainen, Venla Rahkonen, Grigori Torkel ja muutamat Valamon omat munkitkin.
Taivaallista valoa saa katsojan hyvälle mielelle. Valo, puhdas , mutta väreissä säihkyvä taivas ja luonto näyttäytyvät Ala-Maunuksen omissa töissä (joita on mukana maalauksina ja ikoneina yhteensä nelisenkymmentä) keskeisinä elementteinä. Valo on aina keskellä, ollaan sitten vehmaassa luonnossa, maalla tai merellä. Välillä tuleekin mieleen tunnetut venäläistaiteilijat ja 1800-luvun taiturimaiset taiteilijat: merimaalari Ivan Aivazovski ja myös valolla luontomaisemissa leikittelevä Ivan Shishkin (?).
Tietyssä mielessä Taivaallista valoa ja sen suurikokoiset teemaan tiukasti nivoutuvat maalaukset ovat ennen muuta myös vahva kannanotto luonnon puolesta, sen tuhoamista ja saastuttamista vastaan – ihmisen toimiessa “luonnonvastaisesti”, enkelien ja pyhimysten aivan kuin varoittaessa tästä turmiosta. Jokainen voi tehdä oman tulkintansa, mutta sellaiset Petri Ala-Maunuksen työt kuten “Dawn of New Era” , “Black Hole” ja “Enchanted Forest” ja koko “Grand Tour” -sarja puhuttelevat kyllä vähänkin neitseellistä ikiluontoa ymmärtävää katsojaa!
(www.valamo.fi)
Pentti Stranius, susirajan virallinen Öisinajattelija