Helsingin yliopiston professori Arto Mustajoki esitti 4-5 vuotta sitten ns. naapurin kieli -mallia suomalaisten koulujen kielivalintoihin. Kannatin sitä jo silloin keskustelulistoilla, sittemmin toimittamassani kirjassa OPPIA RAJALLA, 2007, varauksetta. Niin nytkin.
Suomi on pieni kielialue, jossa on hyvä osata isompien – ja joidenkien pienempienkin – kielialueiden murteita. Mustajoen mallissa – jota en palstan säästön vuoksi ryhdy seikkaperäisesti selostamaan – perusidea on se, että suomalaiskouluissa valittaisiin ns. maailmankielten ja naapurikielten väliltä vähintäänkin pari kieltä, joita opiskeltaisiin pakollisina suomalaiskouluissa. Maailmankielet ovat esimerkiksi englanti, espanja, kiina, venäjä, ranska jne. Naapurien kielet taas löytyvät naapurimaista: venäjä, ruotsi, norja, viro, puola, saksa.
Malli on hyvä ja globaali versio siitä, miten kansat ja kansakunnat yleensä ovat keskenään tekemisissä. Skandinavia on länsinaapurissa ja siellä puhuttuja ”lännen kieliä” (ruotsi, norja, tanska…) on todella hyvä osata. Idässä on Venäjä ja etelämmässä Puola, Saksa ja Viro. Ne ovat tärkeitä kielialueita niin kaupankäynnin kuin kulttuurin rajapinnoilla.
Pohjois-Karjalassa on jo vuosia yritetty nostaa venäjää ruotsin rinnalle koulujen ”puolipakollisena” opetuskielenä. Nimenomaan Tohmajärvi on ollut tässä aloitteellinen. Niille, jotka eivät tiedä: Tohmajärvi on Suomen ”venäläisin” paikkakunta – suhteutettuna venäjää puhuvaan asukasmäärään. Olen keskustellut menneinä vuosina useampaan otteeseen Tohmajärven koulujen opettajien ja lukion rehtorinkin kanssa kielikysymyksestä. Ruotsia ja venäjää Tohmajärvellä joku vuosi sitten opettanut opettaja (jota haastattelin OPPIA RAJALLA – kirjaan) – kuten muutkin kielten opettajat – oli venäjän kannalla varauksetta. Koko pitäjä on samaa mieltä, käsittääkseni.
Mari Kiviniemen historiallinen aloite.
Kuten ahkera blogini seuraaja tietää, olen kotoisin Keski-Pohjanmaalta – ja isän puolelta sukuni tulee Ruotsista. Minulla ei ole mitään ruotsin kieltä vastaan, vaikka sitä puhun kehnonlaisesti, nykyisin. Itärajalla ei ole juuri praktiikkaa… .Ymmärrän silti historioitsijana oikein hyvin ruotsin roolin yhteisessä historiassamme.
Silti hämmästyttää se sitkeys, millä suomalaiset poliitikot juuttuvat kielikysymyksessä vanhoihin juoksuhautoihin ja ymmärtävät vain Suomen ruotsalaisia, eivät Suomen ”uusvenäläisiä” ja venäläisten isoa osuutta Suomen historiassa tai Itä-Suomen talous- ja kulttuurielämässä nykyisin.
Uusi pääministeri Mari Kiviniemi näyttää tajuavan kielikysymyksen merkityksen Itä-Suomen kannalta. Hän kävi tänään, 20.9. puhumassa mm. Joensuun naapuripitäjässä, Kontiolahden koululla. Puhe oli käsittääkseni historiallinen. Kiviniemi antoi tukensa venäjän kielen kokeilulle Itä-Suomen kouluissa.Kyse ei ollut käänteentekevästä Arto Mustajoen mallista, mutta pitkälle siitä, mitä Tohmajärvellä on haluttu ja ajettu jo kohta vuosikymmen.
Mari Kiviniemen historiallista aloitetta tulee tukea. Se on askel tasa-arvoisemman kielipolitiikan suhteen suomalaiskouluissa. Venäjää ja kasvavaa venäläisväestöä tai muuta kanssakäymistä itään ei voi jättää sivuun kielikysymyksissä Itä-Suomessa – eikä muuallakaan. Myös muiden naapurien kielet pitää huomioida kouluopetuksessa. Englannin-ruotsin ”ylivalta” Suomen kouluissa ei loppujen lopuksi palvele ketään. Naapurien kulttuurinen ja kielellinen tuntemus avaa maailmaa laajemmalle.
Joensuun virallinen Öisinajattelija