Suomen suurin siirtotyömaa taitaa olla OLKILUOTO, tuo koko kansan atominen kirosana, jossa onnettomat ulkomaalaiset ovat sylkykupin sijaisina. He eivät tiedä miksi.
”Juna hiljaista miestä kuljettaa…”, lauleltiin ennen. Taisi olla Aulikki Oksanen. Nytkin juna kuljettaa ja vielä enemmän laivat. Olkiluodon 1200 parakkiasujaa tulevat nimittäin Itä-Euroopasta Suomenlahden yli. Heillä on vähän oikeuksia ja vielä vähemmän yhteyksiä suomalaiseen yhteiskuntaan, jonka kamaralla silti asuvat.
Anna Kontula for ever
Tamperelainen sosiologi Anna Kontula (Punainen eksodus, Tästä äiti varoitti ) uhrasi kuukauden elämästään tutustuessaan Olkiluotoon ja sen metsien miehiin. Mahtava keikka ja kiitosta ansaitsevaa sosiologiaa. Tehkää perässä!
Anna Kontulan Into-pamfletti Näkymätön kylä on uuden EU-Euroopan siirtolaiskuvaus. Ainutlaatuinen tarina Suomesta, Olkiluodon parakkikylästä, jota kansoittavat Itä-Euroopan siirtotyöläiset. Se on tehty nopeasti ja miltei elokuvaleikkaus-tyyliin, mutta kirjoitustyön takana on vissi osaaminen, jota kunnioitan kovasti. Kontula on päässyt pikavauhtia kosketusetäisyydelle siirtotyöläisten kanssa, usein jopa ilman yhteistä kieltä. Se on harvinaista. Kun lukee uutta pamflettia, tajuaa: tutkijan pitää uskaltaa mennä sinne, missä marginaalit ovat. Anna Kontula uskaltaa. Ja osaa.
Haastattelututkimus ei ole sosiologiassa helpoin vaihtoehto, vaikka niin luulisi. Sen kun kirjaat ylös mitä ihmiset puhuvat! Hyvin usein tutkijat, esimerkiksi Venäjällä liikkuessaan, taltioivat sen mikä sopii ennakko-odotuksin tehtyyn sapluunaan – diskursseihin ja paradigmoihin. Välissä on joskus vielä tulkki tai sitten puhutaan englantia. Mikään ei ole epäluotettavampaa kuin ”väärällä kielellä” puhuminen, alakulttuurin outous ja puutteellinen kyky liikkua siellä.
Näkymätön kylä tekee historiaa jo siinä, että siirtotyöläismarginaaleja ei juuri kukaan ole kuunnellut, muutamaa journalistia lukuunottamatta. Kontula on kuin kotonaan ja tekee lyhyin vedoin, haastattelun keinoin ja havainnoin marginaalien äänen kuuluvaksi. Tässä toistuu sama tyyli kuin väitöskirjassa Punainen Eksodus, ilman muuta. Näitä sosiologeja – ja ”tutkivia journalisteja” – Eurooppa tarvitsee. Jotakin sukulaisuutta havaitsen saksalaiseen Gunter Wallcraffiin / vai miten lie nimi kirjoitetaan, en nyt muista….
Elämme hullunmyllyssä, jossa ulkomaalaisia a) tarvitaan työvoimana – b) halveksitaan maahanmuutajina ”paremman elintason metsästäjinä”. He ovat näkymättömiä, varjoyhteiskunnan hyljeksittyjä tuotteita, joita kukaan ei kuuntele. Anna Kontula kuuntelee ja se mikä tässä pamfletissa onkin tärkeää on LUOTTAMUS, jonka kirjoittaja saavuttaa yllättävän nopeasti. Sitä taitoa ei yliopistoissa opita, se on perushumanistilla geeneissä: kunnioitus ihmiseen, heikoimman puolella oleminen, barrikadin tiedostaminen luokkayhteiskunnassa. Siellä mekin elämme, jotkut sen varjopuolella.
Joensuun virallinen Öisinajattelija