Pakko tunnustaa: olen lukenut vapun 2023 seutuvilla pari bestselleriä, siis menestyskirjaa (joita yleensä vierastan). Molemmat ovat suomennoksia (ruotsista ja englannista) ja molemmat myös naisten kirjoittamia. Naiskirjailijoita suosinkin, yleensä kyllä kotimaisia tai klassikoita ja fiktioita, koska naisen kirjoittama fiktio on aina tie jonkimmoiseen sukupuolittuneeseen mielen- ja miesmaisemaan . Niinpä sitten nappasin kirjastosta mukaani vielä Essi Kummun Alastoman lukupiirin.

Pakko tehdä toinenkin tunnustus: uusmodernit mieskirjailijat paljastuksineen ovat viime vuosina alkaneet vaikuttaa jopa sovinistisilta ja teennäisen egoistisilta autofiktio-sankareilta …kuten se norjalainen. Naiskirjailijat taas…no, sanotaan nyt vaikka että vähintäänkin moniulotteisimmilta uusfeministeiltä. Tämän subjektiivisen johtopäätöksen tein lukemani perusteella, vaikka ilmeinen autofiktio Alaston lukupiiri ei ihan vakuuttanutkaan. Viihdytti kyllä.

Freida McFadden: Kotiapulainen / The Housemaid.

Gummerus 2023 (suom. Jussi Tuomas Kivi)

Emmy Abrahamson: Kuinka menestyä hullujenhuoneella/ Hur man gör succe på dårhus.

Gummerus 2023 (suom. Outi Menna)

Essi Kummu: Alaston lukupiiri . Tammi 2023

 

KOTIAPULAINEN PERHEHELVETISSÄ

Kotiapulainen on todellinen menestysromaani, jonka käännösoikeudet on jo myyty 30 maahan. Siitä on myös valmisteilla Hollywood-elokuva. Tekijä Freida McFadden on aivovammoihin erikoistunut keski-ikäinen ja -luokkainen lääkäri, joka on ehtinyt kirjoittaa paljon, pääosin psykologisia trillereitä. Kotiapulainen on silti vasta ensimmäinen häneltä suomennettu romaani.

Vähän juonikuviosta. Päähenkilö, siis kotiapulaiseksi rikkaaseen mutta omituiseen perheeseen palkattu Millie on ehkä kolmekymppinen nuori naimaton nainen. Hän on juuri vapautunut vankilasta ehdonalaiseen: istunut kymmenen vuotta tapettuaan ystävätärtään raiskaamaan ryhtyneen miehen. Ehdonalaisessa Millie yrittää saada otetta elämään, mutta koska hänet on potkittu pois työstä ja häädetty asunnosta, hän on joutunut kadulle. Väärennettyjen dokumenttien ja todistusten ja valheiden avulla Millie onnistuu kuitenkin saamaan yllättäen upean työpaikan. Hän muuttaa rikkaan perheen hulppeaan taloon ja alkaa työskennellä kotiapulaisena. Luokkaerot alkavat paljastua pikavauhdilla -ja Millie itsekin pelkää paljastumistaan, potkuja.

Upeassa työpaikassa on kääntöpuolensa. Kaikki ei ole kunnossa: vaatimaton ullakkohuone alkaa ahdistaa, perheen yhdeksänvuotias Cecelia-tytär on hemmoteltu kauhukakara, ja perheen äidin, Ninan käytös on ailahtelevan sekopäistä. Vain isä on mukava ja tuntuu ymmärtävän kotiapulaista. Tämä Andrew on vähän turhankin puoleensavetävä ja taitava kertoja McFadden vie tarinaa taidolla ensin tuttuun suuntaan, siis salasuhteeseen, mutta sitten, perheen monien salaisuuksien vähitellen paljastuttua, aivan muunlaisiin yllätyksiin. Lukija nauttii ja kirjaa on tietysti vaikea jättää kesken.

Psykologisten trillerien tapaan yllätyksiä piisaa: McFadden kiusaa lukijaa, koukuttaa loppuun saakka. Hän onnistuu monessa mielessä, vaikka “ullakkohuoneen yllätykset” tuntuvat lopulta liioitetuiltakin ja tarina saa kauhuelokuvan piirteitä!

ps. freida@freidamcfadden.com ottaa mielellään vastaan kommentteja Kotiapulaisesta ja lupaa jopa vastata jokaiseen (?)

 

STAND-UP-KOOMIKKO HULLUJENHUONEELLA

Emmy Abrahamson on Freida McFaddenia hieman nuorempi ruotsalais-puolalainen kirjailija, joka on elänyt lapsuuttaan Neuvostoliitossakin. Hän kohautti lukevaa yleisöä Suomessa kirjallaan Kuinka rakastua mieheen joka tulee puskista. Uusi teos Kuinka menestyä hullujenhuoneella on nimestään huolimatta kaukana humoristisesta “tietokirjasta”, mutta takakannen mainostekstin mukaan vahvasti omaelämäkerrallinen. Ajelehtivaa elämää viettävä päähenkilö Maja (joka syntyi vahingossa kun äidin pessaari sattui pettämään) on itseoppinut stand-up-koomikko, joka keikkailee vaihtelevasti pikku baareissa ja joskus yritysten henkilöstöjuhlissakin.

Kirjan kiitoksissa Abrahamson avaa aihetta sen verran, että tuo ns. terapia- tai hullujenhuone-osuus kertaa omia kokemuksia. Kirjoittajalla on vankkaa tietoa niin oman mielenterveyden horjumisesta kuin terapia-hölmöilystä, siitä kuinka vaikeaa aitoa terapiaa on saada. Niinpä Maja perustaakin yhdessä vaiheessa suljetulle osastolle ihan oman terapiaryhmän, mikä ei hoitohenkilökuntaa miellytä. Ryhmä hajoitetaan väkisin.

Maja halajaa mainetta, mutta joutuu elämään siviilissä keikkailijana toimeentulon rajamailla. Epävarma elämäntilanne, roskaruoka ja päihteet sekä monet pettymykset, “mielikuvitusystävät” ja erilaiset äänet vaivaavat herkkää naiskoomikkoa. Ystävyyssuhteet ovat satunnaisia, mutta muista (mies)koomikoista saa sentään tukea. Hieman päälleliimatulta tuntuu Majan Venäjä-matka Permiin, Uralin juurella järjestettyihin stand-up-kisoihin. Siellä epäonni on täydellinen, sattuu paha onnettomuuskin ja paluu kotiin on ankea.

Kuinka menestyä hullujenhuoneella -kirjan parasta antia on ronskin humoristinen laitoskuvaus, jossa päähenkilö nousee helposti hoitajiensa ja tympeän arjen yläpuolelle fiksuine mielipiteineen. Mieleen tulevat kohtaukset elokuvasta Yksi lensi yli käenpesän. Maja on korostetun ylpeä koomikkokyvyistään, mielikuvituksestaan ja älystään  ja toteaa eräässäkin kirjan monologissa “ansaitsevansa parempaa hoitoa” – kritisoiden sitä, että ympärillä “on aina pyörinyt samanlaisia misogyynisiä ja seksistisiä ukkoja”. Muut suljetulle osastolle raahatut saavat sympatiaa, mutta ei päähenkilö heitäkään säästele; pikaviivoin piirretyt henkilökuvat ovat yhtä herkullisia kuin Majan monologien tyylikin.

 

OMITUISTEN NAISTEN KERHO

Oulussa asuva kahden aikuistuvan lapsen äiti Essi Kummu tunnetaan autofiktiivisistä teoksistaan. Ainakin häntä niin mainostetaan uuden kirjansa, Alastoman lukupiirin etuliepeessä. Erikoisessa tarinassa liikutaan eräänlaisessa omituisten otusten kerhossa. Ellen, Barbro ja Mai & co ovat kirjaviisaita ja sivistyneitä naisia, jotka eivät ujostele riisuessaan rintsikkansa tai kursaile muutenkaan keskustellessaan läpi kirjan intiimisti ihmissuhteistaan tai lähestyessään toisiaan monella tavalla. Tai oikeammin päähenkilö, kustannustoimittaja Ellen kyllä ujostelee aluksi kun kirjailija Barbro vie hänet hulppeaan eliittikartanoon, etsiskelemään itseään kirjaviisaiden seurassa.

Dorian Grayn muotokuva, siis Oscar Wilde tulee eittämättä mieleen kun Ellen strippailee myöhemmin itsekseen peilin edessä: Avaan kokeeksi vielä pari nappia ja kumarrun peiliä kohti. Rintaliivit istuvat kauniisti. Ne pitävät ryhtinsä. Rinnat asettuvat kuppeihin kuin kaksi täyteläistä hedelmää. Seinällä peilin vieressä riisuutuvaa naista katselee naisen pään kokoinen minotaurus (s.50). Tilanne saa nolontuntuisen käänteen kun tytär astuu äkkiarvaamatta huoneeseen: Ei oo vittu todellista. Aivan mainio kohtaus, täyttä draamaa ja elokuvaa, jota ihmiskunta tarvitsee havahtuakseen!

Kenelle Ellen riisuutuu, kenelle nainen yleensä paljastaa sielunsa ja  riisuu itsensä? Se on ikuisuuskysymys, jota kirjassa pohditaan rivien välissäkin. Kirjan sivuilla Barbro myös kertoo kokemuksiaan teemasta käytyään mm. New Yorkissa alastomassa lukupiirissä, lukemassa nännit paljaina puistossa muiden alan harastajien kanssa. Entä saako kuvata, siis topless-vartaloita, tottakai, mutta…

Myöhemmin esitellään uusi päähenkilö Mai, Mai Elena Aalto -niminen kirjailija. Hänestä on tuleva  Ellenin rakas, lopulta seksikumppanikin: Hän on nero. Hän on ikoninen. Hän ilmaisee taiteessaan ääneen lausumattomia, kenties tukahdutettuja asioita ja antaa niille raadollisen rehellisen äänen…Taiteiijakuvassa Mai istuu miesten puku yllään (s.96).

Myös Essi Kummu esiintyy kirjansa etuliepeessä pikkutakissa, miehisesti. Kas vain, kuin sukupuolella leikkivä eläimellinen reggaetähti Grace Jones paljastavine eleineen, pikkutakkeineen, ruusuineen…vai onko tämä koko kirja sittenkin vain huikean kriittis-iloittelevaa groteskia satiiria lesbonaisista? Jos on, Essi Kummu onnistuu mainiosti! Tietysti kyseessä voi olla myös tahaton satiiri?

Loppu on sivistävän lesbolaista sana- ja lemmenleikkiä eri kokoonpanoilla. Se voi hymyilyttää varovaisen seksistisellä tyylillään:

Hän riisui minulta pikkuhousut ja sitten omat housunsa. Kuules, hän sanoi. Hänen äänessään oli päättäväisyyttä…. Hän tuli lähelleni ja nosti lämpimän polvensa häpykummulleni, sitten liikutti sitä hellästi kuin se olisi ollut hevosen turpa…(s. 166). Lopetan lukemisen ja jätän viimeiset sata sivua huomiseksi tai…

PS. Nämä kirja-arviot on julkaistu hieman lyhempänä 11.5.2023 / Viikko-Pohjois-Karjala-lehti

Öisinajattelija