Lueskelen Antti Eskolan kirjaa MIKÄ HENKI MEITÄ KANTAA (2009), jossa emeritus ja suomalaisen sosiologian merkkimies muistelee menneitä töitään, työtapojaan, kirjojaan ja niitä ”henkiä”, joiden vallassa on hommiaan hoitanut. Kirjassa on myös pitkä osio nimeltä ”Vasen laita lavea”, Eskolan muinaisen kirjan otsikko.

Antti Eskola oli ajan hermolla, nykykielellä ”online”, erityisesti 60-luvun kulttuuriradikaalina ja 70-luvun tamperelaisena sosiologi-oppi-isänä monelle vasemmistolaiselle älykölle. Nyt tuo ärhäkkä vastarannan kiiski väittää elelevänsä ilman sähköpostia ja verkkoyhteyttä; kännykkä on, mutta sitä hän pitää kiinni ja soittaa joskus itse, pääosin vain ollessaan matkoilla. Kotona hänelle riittää lankapuhelin, joka yhä soi silloin tällöin. Silti maineikas sosiologi näyttää viimeisimmästä kirjastaan päätellen olevan hyvinkin ajan hermolla. Miten se on mahdollista, kysyn vain?

Online, NO LIFE?

Olen itse ollut tietokone-, sähköposti-, netti- ja kännykkäriippuvainen kohta 15 vuotta. Tosin minulla on vasta toinen oma tietokone ja ensimmäinen itse ostamani kännykkä: ihan ensimmäisen painavan mötikän taisi lahjoittaa vanhin poikani…(?), joka totesi että minun pitäisi alkaa elää nykyaikaa…

Addikti virtuaalimaailmaan, eritoten sähköpostiin, on ollut välillä pahakin, mutta usein helpottanut ottaessani kiltisti kirjan käteeni. Osaan jopa sulkea television. Vietän mieluusti nykyisin myös sähköpostittomia ja netittömiä päiviä. Kun kuitenkin kirjoitan jotakin lähes päivittäin, tietokone tulee aukaistua usein.

Online-elämä ei ole terveellistä ellei ole muistanut hankkia muuta elämää. Siitä vieroittumiseenhan on jo monenlaisia terapioita, liekö lääkkeitäkin. Amerikkalaiset kielitieteilijät Deboraha Tannen ja Naomi Baron varoittelevat tämän päivän nuoria online-elämästä, erityisesti kännykkäriippuvuudesta. Aika moni amerikkalainen kuten suomalainenkin istuskelee pitkiä tovia kännykkäänsä näpräillen, hyppii sähköposteihinsa tai nettiin vähän väliä seuraten samalla radiota tai televisiota ja ”muka”seurustellen läheistensä kanssa. Tällainen puolittainen läsnäolo ja monien hommien hoitaminen yhtä aikaa laskee amerikkalaistutkijoiden mukaan yleistä suoritustasoa, vaikuttaa keskittymiseen ja lisää lyhytjännitteisyyttä kaikessa toiminnassa. ”On parasta tehdä yksi asia kerrallaan…, ani harva on monisuorittamisen mestari”, toteaa Naomi Baron (HS 9.9.2010). Niin, tämänhän pitäisi olla ”hevosellekin selvää” – kuten asian ilmaisevat venäläiset. Mutta ei vain ole: olen huomannut venäläistenkin hankkivan kännyaddiktia pikavauhtia!

NOKIA voisi kehittää jo PUHELIMEN

Olen sitä mieltä, että yhä kehityskelpoinen Nokia voisi kehittää jatkossa puhelinta – ja sen tekstiviestitoimintoja. Monilla kännykkää muistuttavilla laitteillahan on jo hankalampi soitella kenellekään. Vastaamaankin pystyy kohta vain tietokonenero. Vaikka kännykkä kehiteltiin alunperin kaiketi matkapuhelimeksi, se on jo vuosia ollut ihan muuta. En edes keksi nimeä…, no monitoimilaite, jolla ei ihan vielä pääse liikkumaan. Miettikääpä? Kännykkää muistuttava lätyskä on pienoistietokone, kamera, videolaite, levysoitin ja televisio…niin, ja vaikka mitä muuta…,tietysti pelikonekin. Pelithän ne myyvät. Ja yhä nuoremmat, melkein imeväiset näpyttelevät näytölle tihrustellakseen mitä kummallisimpia kuvia ja ”tietoa” siitä missä Michael Jackson nykyisin liikkuu ja kenen kanssa. Kai senkin näytöltä näkee? Taivaaseen…

Minusta on mukavaa kun olohuoneessani on sopivasti riittävän hallittavaa ja ISOKOKOISTAKIN tekniikkaa työntekoon, elokuvien katseluun ja Bachin, Vysotskin tai reggaen kuunteluun. En halua harrastaa näitä työ- tai taidemuotoja kännykän pikkuriikkiseltä ruudulta. Ja jos haluan puhua, haluaisin ihan TOIMIVAN PUHELIMEN.

Kuulkaapa arvoisat Nokian insinöörit!
Voisitteko ystävällisesti KEHITTÄÄ MATKAPUHELINTA vähän enemmän puhelimen kaltaiseksi laitteeksi, jossa on puhelimen ja tekstiviestityksen ominaisuudet ja kätevät käyttömahdollisuudet. Meitä on muitakin dinosauruksia kuin minä, jotka käyttävät kännykkää puhelimen lailla ja tarvitsevat sitä joskus kahdenkeskisiin viesteihinkin. Emme me halua olla koko (virtuaali)maailman kanssa tekemisissä. Vähempikin riittää!

Sitä paitsi, ei kännykkä voi olla se henki mikä meitä kantaa tulevaisuuteen. Emme me ole henkisesti vielä kypsiä edes autoiluun, television töllöttämiseen, saati tihrustelemaan vilkkuvaa pikkuriikkistä mitätöntä vempainta, joka sisältää vain täydellisen turhuuden valtakunnan.

Joensuun virallinen Öisinajattelija