“Valoa taiteen avulla”
Porvarihallituksen budjettileikkaukset kulttuurista ja yhdistysten sekä monien kansalaisjärjestöjen vapaaehtoistoiminnasta ovat kamala isku humanismin, opetuksen ja sivistyksen Suomelle! Maa ja kansa eriarvoistuu ja jopa luokkataistelujen rajat hahmottuvat vanhaan malliin.
Silti Outokummun kahdeksas Kaivos-festivaali 30.8. – 1.9. 2024 toi Pohjois-Karjalassakin valoa syksyn pimeyteen ja muodostui yllättäen rohkeaksi protestiksi porvarihallituksen suunnitelmille. Pohjois-Karjalan ammattiopetuksesta vastaavan Riverian järkyttävät leikkaussuuunnitelmat opiskelupaikoista kulttuurikaupunki Outokummussa olisivat käytännössä lopettaneet lähitulevaisuudessa maineikkaan media- ja tanssikoulutuksen. Kulttuurikentän aktivistien ja näyttämötaiteilija Henry Räsäsen organisoima “laulava protesti” ja vastarinta toi ainakin puolittaisen menestyksen: aloittavia opiskelupaikkoja ei vähennetä sentään aivan hirvittävästi!
Valon, musiikin, tanssin ja elokuvan festivaali
Kahdeksannen Kaivos-festivaalin teemana oli nimenomaan valon merkitys eri taidemuotojen kentällä. Suunnitteluryhmä on ollut työnsä tasolla – sen osoitti viime viikonlopun monipuolinen ohjelmisto. Kiitokset siitä kuuluvat monille outokumpulaisille ja varsinkin taiteellisen ryhmän jäsenille: Väinö Jalkanen, Martta Jämsä, Sirja Nironen, Katariina Vähäkallio, Niko Väistö, Aleksei Zaitsev. Festivaalin esityspaikkoina olivat Vanhan kaivoksen ympäristö, Kiisu-teatteri, Kiisu-halli, Outokummun kirkko, Kosilka-kahvila ja elokuvateatteri Marita. Savonlinnalaisen Ars Novan monipuolinen kuvataidenäyttely oli myös esillä Jauhimolla, Vanhalla kaivoksella.
Musiikin puolella esimerkiksi sellisti Sirja Nirosen ideoimat valon, varjon ja pimeyden teemaa korostavat konsertit olivat vailla vertaa. Myös Aleksei Zaitsevin rooli pianossa oli valloittava erityisesti parivaljakon yhteisesiintymisessä lauantaina Pimeys-teeman puitteissa. Uutena ideana oli ohjaaja Niko Väistön valitsemien vanhojen mykkäelokuvaklassikkojen esillä olo. Festivaalin erikoisuutena voi mainita Cafe Bar Kosilkan asiantuntijaluennot valosta sähkömagneettisena ilmiönä ja työpajan fotoniikasta tieteenalana. Fotoniikasta kertoi Itä-Suomen yliopiston professori Jyrki Saarinen. Taatusti tarpeellinen lisä festivaalin teemaan, vaikka moni asia saattoi mennä ohi kuulijan ymmärryksen (?).
Musiikkitarjonnan kansainvälisyyttä edusti Kiisu-hallin “ulkoilmakonsertti”, berliiniläisen duon Heidi Heidelbergin & Mauricio Velasierran Witch´N Monk -valojuovia silmäluomien takaa. Kitaran raju käsittely ja laulu (Heidelberg toi mieleen jopa Erja Lyytisen lavashown!) ja erilaisten huilujen (Velasierran monipuolisuus puhaltimissa) äänimaailma yhdistyivät sopivasti jazzahtavaan punk-tyyliin. Tustana duo käytti taiten valittua elektronista ääntä. Yleisöä oli runsaasti ja aplodit sen mukaiset.
Yhteisöllisyyttä tanssin keinoin
Tanssitaide, mistä Outokumpu tunnetaan erityisesti, oli edelleen festivaalin keskiössä. Lauantaina onnistuin näkemään Viuruniemen valssin ryhmäesityksen Kiisu-teatterissa. Se oli eräänlainen paluu maaseutumaisemiin, yhteisöllisyyden juhlaa! Mukana opiskelijoita monelta vuosikurssilta ja aktivisteja Viuriniemen kyläyhdistyksestä. Mari Kortelaisen koreografia toimi hienosti ja Janne Vänskän harmonikkataituruus vaihtui lopussa valssista letkajenkkaan ja koko Kiisu-yleisön riemukkaaseen tanssijuhlaan.
Sunnuntaiaamun tanssiteos Ruoste oli äänimaisemaltaan ja lavastukseltaan aiheensa mukainen: kaivosmiljöön tuote (?) aina ruostuneita kottikärryjä ja tynnyreitä myöten. Elli Rothin & Paavali Kärkkäisen vaativa koreografia, loistelias ja hyvin fyysinen tanssiesitys nosti ihon kananlihalle. Tuli mielee myös ihmissuhdetta painava “ruostuminen”, läheisyys ja sen torjunta. Kun pianistina toimi jälleen Aleksei Zaitsev, puolituntinen numero oli yksi festivaalin huikeimpia! Elli Rothin äänimaiseman suunnittelu oli alusta alkaen mukaansa tempaava: hitaasti kiihtyvää, kuin kaivosluolan kaikua. Ella Kärkkäisen pukusuunnittelu ansaitsee erityismaininnan.
Mykkäelokuvan juhlaa
Elokuvateatteri Marita kamppailee kiitettävästi pikkukaupungissa olemassaolostaan. Se on perinteinen ja upea paikka, kulttuurikahviloineen. Niko Väistön suunnittelema elokuvakokonaisuus oli monipuolinen. Perjantai-iltana otettiin kantaa naapurimaan historiaan Kanerva Cederströmin dokumenttiohjauksella Trans-Siperia – merkintöjä vankileiriltä (1999). Lauantaina nähtiin kaksi loistavaa mykkäelokuvan klassikkoa: lyhytversio Georges Meliesin varhaisesta fiktiosta Matka kuuhun (1902) ja Sergei Eisensteinin maineikas Panssarilaiva Potemkin (1925).
Varsinkin maailman parhaiden elokuvien joukkoon usein äänestetty Panssarilaiva Potemkin herätti vilkasta keskustelua esityksen jälkeen. Elokuvaa kommentoivat ja lukuisiin yleisökysymyksiin vastailivat muusikko Tuomas Paukku, ohjaaja Niko Väistö ja tutkija Pentti Stranius.
Juuri Eisensteinin kehittelemä montaasi-teoria ja elokuvailmaisun monipuolisuushan on saanut runsaasti jäljittelijöitä Hollywoodia ja musiikkivideoita myöten. Molemmat mykkäelokuvat esitettiin teatteri Maritassa musiikin ja jazzkitaran säestyksellä. Kitaristi-säveltäjä Tuomas Paukku kertoi katsoneensa Potemkinin viisi kertaa ennen esityksiä Outokummussa. Niinpä improvisoitu säestys olikin aivan omaperäinen “uusi ääni” mykkäelokuvassa.
Viikonlopun jälkeen tuli hyvin tajuamaan ja tuntemaan sen, kuinka paljon Outokummun vilkas kulttuurielämä onkaan velkaa maineikkaalle oppilaitokselle, opettajille, oppilaille ja kaikille kaupungin taiteentekijöille. Cafe Bar Kosilkan “IltaKlubi” oli myöhäisen lauantain upea päätös. DJ-duo Marko Drobot & Disco-Kettu saivat outokumpulaisyleisön villiintymään loputtomaan tanssiin ja transsiin!
ks. myös: www.kaivosfestivaali.fi
Pentti Stranius, Öisinajattelija
(lyhyempi versio Outokummun Kaivos-festivaalista: ViikkoPK, 5.9.2024)