Paha Putin

Suomessa oikeistopopulistit, siis EU-mepit kuten sarvamaat ja torvaldsit ovat kovasti eri mediassa kritisoineet Pandora-tapauksen yhteydessä korruptiosta, autoritarismista ja sananavapauden puutteista Venäjää, Puolaa ja Unkaria. Putin on tämän uusimman infon paha poika, kuinkas muuten.

On tietenkin ihan ok, että venäläiset valtiolliset riistäjät ja oligarkit eivät jää piiloon.

OK ei ole se, että EU-tasolla on oltu hiljaa ja hyssytelty omasta korruptiosta, häivytetyistä pankki- ja miljoonatuista ja juuri pandora-papereista. Miksi sarvamaat ja torvaldsit vaikenevat niistä, EUn ikiomista pandoraroistoista? Vain Putin ja Venäjä on ollut näkyvästi esillä muutenkin mediassa.

 

Hyvä länsi

OK ei ole se, että esim pandora ei muka lainkaan kosketa läntisiä “demokratioita” , EU-johtajia ja pääomapiirejä, joiden nimiä ei mainita, tai harvemmin mainitaan esim Suomen mediassa. Se kummastuttaa Öisinajattelijaa.

Vielä enemmän Öisinajattelijaa kummastuttaa se, etteivät esim Suomen kansalaiset, törkeistäkin verorikoksista ja ns. verosuunnittelusta syytetyt ”paratiisisaarelaiset” ole olleet esillä. Vaadin kaikkia nimiä julkisuuteen, mehän elämme Suomessa – kai oma maa ja sen “rötösherratkin “ kiinnostavat meitä tavallisia tallaajia, joiden pankkitili näyttää ennen palkkapäivää usein nollaa?. Nimet esiin siinä missä Putin ja kumppanitkin. Eikös Suomen uutisten ja median pitäisi ensi sijassa raportoida myös Suomen asioista? Vaan ei, saamme jatkuvalla syötöllä lukea ja kuunnella idän pahan valtakunnan eli Kiinan tai Venäjän korruptiosta. Siis nyt kun USAn tuhma poika Trump on poissa kuvioista, ainakin tilapäisesti.

 

Suomi: nimet julki,perkele!

Meillä on ihan ikioma veronkiertäjien kopla ja korruptio, josta haluaisin tietoa: NIMET JULKI, perkele – mikä siinä mättää että media hissuttelee aina ja aina silloin kun omat suomalaiset veronkiertäjämme ja tuomitut rikollisemme ovat veroparatiisien  veronkiertäjiä, jopa monista törkeistä verorikoksista tuomittuja. Kyllä nakkikioskivarkaat noteerataan tässä maassa, nimeltäkin, vaan ei suursuperrikollisia, huom!

Tai vähintäänkin asiat kerrotaan parhain päin. Esimerkkejä 0n.  BJÖRN WAHLROOS  on hyssytelty ja vaiettu tapaus monessa veronkierto- ja sijoittamisyhteydessä. Huippu-urheilijoissa esimerkkejä myös piisaa, näissä isänmaallisissa NHL-jääkiekkoilijoissa, joiden maalit ja syötöt mainitaan joka aamu urheilu-uutisissa. Puhumattakaan yrittäjämoguleista, kaikkien ihailemista maailmalla menestyneistä superyrittäjistä, joiden gloria silloin tällöin sentään himmenee esim ”metoo#-seksiasioiden yhteydessä.

Palataan pandoraan. Se, että ”juristit minua neuvoivat sijoittamaan paratiiseihin” on erittäin kehno selitys veronkierrolle.Tämmöisen lausunnon toimistaan antoi juuri äsken esim Angry Birds-suursijoittaja KAJ HED. Uskoo ken haluaa? Johan naurattaa: on se kummaa ellei kaiken kokenut sijoittajasuurmies tiedä ilman juristeja mihin liikoja rahojaan panee!?

Lopuksi. ps. Kyllä me jo olemme aika hyvin informoituja siitä, että Putin & lähipiiri ovat pahoja poikia, mutta kumma kyllä, emme saa mediasta tietoa omista rikollisistamme ja verosuunnittelun väärinkäyttäjistä. Nimet julki ja heti, vaatii

Öisinajattelija.