Aluksi:
viimeisin blogini Joensuun kirjallisuustapahtumasta herätti paikallisesti aika lailla keskustelua. Jatkan aiheesta tai sen sivusta tällä mietteellä, joka on julkaistu JNS-Kaupunkilehti Heilissä 26.9.2018
Suomessa perustettiin 2000-luvun alkupuolella melkoinen määrä pieniä kirjakustantamoja ja myös vaihtoehtoisia kulttuurilehtiä. Tähän kehitykseen osasyynä oli digikehitys, kirjantekemisen tekninen helppous, mutta uutta entusiasmiakin kyllä esiintyi.
Nyttemmin media-ala on hyvin keskittynyt ja samalla monet pienet printtilehdet kadonneet.
Kulttuuri on siinä sijaiskärsijänä. Sen huomaa lehtikritiikkien supistumisena, artikkeleiden kierrätyksenä, laadun heikkenemisenä ja toimittajien irtisanomisena.
Laatulehtien ahdingo on jo hälyttävä ja koskee isompiakin: esimerkkeinä vaikka Kulttuurivihkot, Filmihullu tai pohjoinen Kaltio. Piskuinen Elämäntarina-lehti kamppailee olemassaolostaan, vaikka “sisältötuotanto” on perustunut koko ajan vapaaehtoistyöhön.
Pienlehtien katoaminen kirjastoista ja markkinoilta syö moniarvoista tiedonvälitystä. Monopolit jylläävät ja eri näkökulmat katoavat – tai siirtyvät modernisti verkkoon, josta kaikki eivät niitä enää löydä tai halua lukea.
Kirjokansi ja Nispero, Reuna-Suomen valopilkkuja
Pienillä kustantamoilla ei ole juuri mahdollisuuksia kunnon markkinointiin ja mainontaan. Joensuussa toimiva Kirjokansi ja Oulussa vaikuttava Nispero sinnittelevät kannattavuuden rajamailla ja esimerkiksi Kirjokansi on tänä vuonna vähentänyt rutkasti julkaisupolitiikkaansa. Molemmat kustantamot ovat paljolti “yhden miehen yrityksiä”: Kirjokannen Jussi Virratvuori ja Nisperon Jarmo Stoor ovat monessa mukana olevia kulttuurin “monitoimikoneita”.
Virratvuori on kansalaisaktivisti, joka on vaikuttanut esimerkiksi Joensuun Botania-puutarhan pelastamiseen, toiminut yliopistossa, elokuvakerhossa ja elokuva-arvostelijana aluelehdessä. Kirjokansi on hänen toimestaan julkaissut kymmeniä romaaneja, runo- ja tietokirjoja ja novellikokoelmia keskittyen Pohjois-Karjalassa vaikuttaviin kirjailijoihin. Mutta kuinka moni on edes kuullut koko kustantamosta?
Nispero-kustantamon perustaja, Enontekiössä syntynyt ja sittemmin oululaistunut Jarmo Stoor on itsekin kirjailija. Nisperon “Kahvilakirjoja”- ja “Kahvilarunoja”-sarjoissa on ilmestynyt vuodesta 2012 pian parikymmentä teosta: aforismeja, runoja ja romaaneja.
Stoor on julkaissut viimeksi aforistikko Eero Suvilehdolta kaikkiaan kolme kirjaa. Suvilehto on oululainen maailmaa kiertänyt ja monelle kielelle käännetty kirjallisuusmies, joka viimeisissä kirjoissaan esiintyy enemmän runoilijana kuin aforistikkona. Runous ja aforismit ovat juuri sitä kovin vähän arvostettua ja julkaistua kirjallisuutta.
On erittäin valitettavaa, jos moniarvoisuus ja vaihtoehtoisuudet katoavat niin kulttuurilehtirintamalla kuin kustannustoiminnassa. Kulttuuripolitiikan vaikuttajien, kansanedustajien ja ministerien pitäisi vakavasti miettiä tilanteen korjaamista, esimerkiksi määrärahoista ja avustuksista päätettäessä.
Öisinajattelija
joka on FL-tutkija, elävä eläkeläinen / Kirjailija ja kriitikko, Suomen Kirjailijaliiton ja Ukrin jäsen