Elämässä on joskus kiireisiä aikoja, Öisinajattelijalla toki harvoin, jolloin ei ehdi lukea edes Dostojevskia viikossa, kuten muuan valtiomies kerran uhosi tehneensä. Silloin pienet kirjat houkuttavat tavallista enemmän. Niitä on helppo lukea sängyssä, juuri heräämisen hekumallisina hetkinä, mielen palatessa uniretkiltä.
Loka-marraskuussa olen lueskellut yhtä ja toista “pienimuotoista”, mutta silti sisällöltään aivopoimuihin jäljen jättävää järkevää tekstiä. Osa tässä esitellyistä uusista pienkirjoista liittyy tietysti epämuodikkaaseen Venäjä-Neuvostoliitto-aiheeseen. Kannattaa aina muistaa, että osa sivistyssuomea ja Suomea on peräisin slaavilais-karjalaisen, itäisen kulttuuriperinteen aarrearkusta.
Jukka Erholtz: Masennusvalvojat. BoD 2024, 87 s.
Aluksi varoitus herkkänahkaiselle lukijalle. Jukka Erholtz kirjoittaa härskin hauskasti, ääri-intiimin bukovskilaisittain ja “yläsavolaisella huumorilla” höystäen (t)yöelämästä itänaapurissa. Neuvostoliiton kulissit kaatuvat, mutta suomalainen vientirakentaminen ja asennusinsinööriksi maassa opiskelleen minä-kertojan yölliset riennot ja matkat jatkuvat kaupungista ja hotellihuoneesta toiseen. Yksityiskohtaisia kommelluskuvauksia ei puutu ja tarinoiden naisten nimistä saisi helposti kattavan puhelinluettelon.
Vajaa satasivuinen Masennusvalvojat-kertomus soljuu ilman väliotsikkoja. Tekijä ja kokija tuntee aiheensa opiskeluaikojensa pohjaltakin. Pienmuistelma on toki kuvitteellinen, mutta sisältää paljon mielenkiintoisia detaljeja naapurimaan arjesta ja villistä yöelämästä. Työkuvauksia tai tarkentavia muistoja asennushommista on ymmärrettävistä syistä vähemmän. Nauraa saa – ja itkeäkin. Erholtz päättää ( stilisointeja ja oikolukua kaipaavan) tarinansa pariin selittävään lauseeseen: Toivottavasti kirjani tarjoaa edes kohtalaisia lukuhetkiä. Olenhan sentään sudeettisavolainen toisinaan ajattelija.
Ossi Kamppinen & Arto Rinne: Työtä ja unelmia. Atrain&Nord 2024, 127 s.
Työtä ja unelmia-kuvateoksen alaotsikko kertoo enemmän sisällöstä: Heinrich Vogelerin Neuvosto-Karjalan kuvia 1930-luvulta. Kirjoittajista ja kuvatoimittajista Ossi Kamppinen on Karjalan historian vaiheita paljon kuvannut tietokirjailija, Arto Rinne Petroskoista Suomeen muuttanut muusikko, toimittaja ja kääntäjä. Yhteistyö Työtä ja unelmia-kirjan kanssa on saanut ansaitusti Suomen tietokirjailijoilta tukea.
Salaperäinen “vaeltava ritari” ja saksalainen taiteilija Heinrich Vogeler (1872-1942) oli radikaali vasemmistolainen, joka tuli monen muun eurooppalaisen ja suomalaisen intelligentin tavoin katsastamaan uutta maata ja “kommunismin rakennustyötä”. Hän kiersi maata laajalti. Työtä ja unelmia-taidekirjan kymmenet värikynäpiirrokset, erityisesti metsätöistä, maalaukselliset hahmotelmat tuotantolaitosten rakentamisesta ja harvat ihmis/henkilöasetelmat kertovat paljon ajasta, entusiasmista ja toivosta , mitkä määreet utopian rakentajiin Neuvosto-Karjalassakin liitetään. Kuvien toinen kertomus liittyy niiden antamaan paljon ankeampaan todellisuuteen: katsoja ja lukija tietää, mitä sitten tapahtui kun stalinismi sai 1930-luvun jälkipuoliskolla absoluuttisen vallan ja kosti niin luojilleen kuin innokkaille systeemin rakentajille katkerasti.
Kuvia ja tarinoita Vogelerin elämästä löytyy lisää Petroskoin Kansallisesta museosta, mutta Työtä ja unelmia on jo sellainen kuvallinen helmi, joka sopii lahjakirjaksi oivallisesti, juhlapyhien lähestyessä.
Santtu Karhu: Hyvästit Karjala, terveh Petroskoi. Savukeidas 2012, 88 s.
Syystä tai toisesta jo 12 vuotta sitten ilmestynyt kaksikielinen Hyvästit Karjala, terveh Petroskoi -runokirja on minulta jäänyt lukematta. Santtu Karhu (s.1967) tuli pohjoisen Belomorskista 1980-luvun muutostuulien mukana perestroikkaa uhkuvaan Petroskoihin ja oli pian tunnettu muusikko ja runoilija kautta kahden Karjalan. Suomessa suomennoksista ja Santun isännöinnistä, kun raja vielä ammotti auki, huolehti tämänkin runokirjan suomentaja, karjalankielen taitaja Timoi Munne. Tunnetuin rock-porukka yleisön keskuudessa oli virallinen Santtu Karhu & Talvisovat-yhtye, mutta taitavimmillaan Santtu Karhu oli runoa suoltavana “nationalistisena” mutta lempeän kriittisenä sanaiskurina:
Terveh synnyinmua / Sinä kiskoit minul kaiken / Sinä olet nygöi kui sekudzoimätäs / Ylähän huruat – alahan oigiet / Muidu nägemähet ole rakas / Proletuarii mängyy – lihua on vähä / Elos on kui vajoccu suo
Papin pard on homehes / Kirikön seinät kiidzimes / Kuldoin helm on oksendukses / Ice yökkäy puun tyves.
Kun tapasin Santun ensi kertaa 1990-luvulla Lenin-kadun yökuppilassa tammikuisen pakkaspäivän iltana, hän nukkui takahuoneen sohvalla, mutta virkistyi kummasti tarinoimaan nähdessään salkusta vetämäni Karelski Balsam-putelin. Puhetta karjalaksi piisasi: minä yritin saada sanoista selvää ja kommentoin venäjäksi, kielellä, jota Santtu ei suostunut puhumaan, vaikka tietenkin osasi. Kun nyt lukee aikamiehen runoutta, ei voi kuin ihailla sanataituruutta, perinnetietoisuutta ja aitoa rakkautta karjalan kieleen ja kotiseutuun. Lisää jää kaipaamaan!
Eib ole lämmin Moskovan kämmen / Se andau napsuu dai jällesrapsuu /Eib ole lämmin Moskovan kämmen / Se silmih sylgöy sit nahkan nylgöy…
ps.Petroskoista kotoisin olevat muusikot ja kulttuurin moniottelijat Arto Rinne ja Santtu Karhu ovat tuoneet värikkään häivähdyksen karjalaisuutta myös rajaseudulle, pohjoiskarjalaiseen musiikkielämään, mm. vierailuillaan maineikkailla Pajot-festivaaleilla. Ne loppuivat Kontiolahden kuntapäättäjien lyhytnäköisyyteen: leikkaamalla vuosi sitten paikkakunnalle kosolti mainetta tuottaneen festivaalin rahoituksen!
Öisinajattelija