Propagandasodassa totuus on toisarvoista
Natsi-Saksan propagandaministeri Göbbels osasi aikoinaan asiansa. Mitä suurempi valeuutinen vaikkapa juutalaisista, sitä laajemmille joukoille sitä levitettiin. Kun kansalaisia tyhmistettiin tarpeeksi tehokkaasti vuosikausia, saksalaiset alkoivat uskoa melkein mitä vain, jopa Hitlerin sepustaman Mein Kampfin satuja. Viholliskuva kirkastui ja vihapuhe arkipäiväistyi. Sitten alkoivatkin jo pian vainot, keskitysleirien rakentaminen ja täysimittainen tappaminen. Ne jotka epäilivät virallista propagandaa, katosivat tai pakenivat maasta.
Kun seuraa nykymediaa, ei voi välttyä rinnastuksilta menneeseen. Paljon ei ole historiasta opittu, sillä journalismista on tullut pääosin hutkivaa, ei tutkivaa. Kammottavinta on se yksipuolisuus, millä uutisia tai valeuutisia juuri nyt levitetään. Puolin ja toisin. Jo George Orwell osasi ennakoida sen, miten “uuskieli” vaikuttaa kansalaisiin, miten sodasta tulee “rauhaanpakottamista” ja miehityspolitiikasta “demokratian puolustamista”.
Trump vs. Putin
Valeuutisrintamalla kaksinkamppailussa USA-Venäjä / Trump vs Putin taitaa johtoasemaa pitää tällä hetkellä maailman ahkerin twiittaaja-valtionpäämies Donald Trump. Hänen vaalikampanjansa perustui jo emävalheisiin. Suurvallan peräsimessä Trump on osoittautunut varsinaiseksi pelleksi, jonka lähipiiri, ministereitä myöten, on koostunut harvinaisen epäpätevistä oman edun tavoittelijoista tai pelkistä perseennuolijoista, joilla ei ole usein minkäänlaista ammattitaitoa tai vähäisintäkään kokemusta diplomatian saralla. Kaiken kukkuraksi propagandasodassa on paradoksaalisesti levinnyt väite, että juuri Kreml ja Putin olisivat vaikuttaneet merkittävästi USA:n presidentinvaaliin, Trumpin valintaan. Aika nurinkurista ja epäuskottavaa, sanoisin, kun tietää amerikkalaisen poliittisen historian ja kaksipuoluejärjestelmän perinteet (?). Ainahan kaikenlaista vaikuttamista maailmanpolitiikassa on, mutta terve järki tässäkin sanelee mittasuhteet: tuskin Venäjän mediapropagandalla ratkaiseva rooli oli.
Jostakin kumman syystä Trump & USA on juuri emävalekampanjoillaan onnistunut pesemään amerikkalaisen sotapropagandan / propagandasodan kasvot niin, että Venäjä ja Putin ovat alkaneet näyttäytyä paljon suuremmilta roistoilta kuin amerikkalaiset maailmanvalloittajat. Putin on propagandasodassa koko maapallomme peruspahis, lihaspullistelija ja Suuri Saatana, syyllinen kaikkeen, missä globaaleja konflikteja ilmenee. Tässä myös Eurooppa ja erityisesti EU ja Brexit-Englanti ovat olleet vihankylvön eturintamassa. Suomi on saatu mukaan kuin vaivihkaa, puhumalla “yhteisestä EU-linjasta”. Mikähän se on, noin yleensä, kun EU-maat ovat mitä erilaisimpia ja riidassa keskenäänkin?
Näin on käynyt Syyriassa ja nyttemmin erityisesti Englannin Salisburyssa. Harva enää muistaa, mikä on ollut USA:n imperialistinen rooli silloin, kun “terrorismin vastaista kampanjaa” ja suursotia on aloitettu Balkanilla, Afganistanissa ja Irakissa – muusta Lähi- ja Kauko-Idästä puhumattakaan. En nyt vähättele yhtään Venäjän ratkaisijan roolia esimerkiksi Syyriassa, sen harjoittamaa härskiä propagandaa, siviiliväestön kärsimyksiä viime tapahtumien aikana. Silti on sanottava, että maailman mahtavin sotilasmahti USA on omaa luokkaansa kun maapallon kutistuvia raaka-aineresursseja uudelleen jaetaan – usein irvokkaasti “demokratian puolustamisen” nimissä…
Salisbury
Uusin agenttitarina, Sergei ja Julia Skripalin myrkytysoireet Salisburyssa ovat oireita myös lisääntyvästä propagandasodasta. Siinä syyllinen ja vihollinen on julistettu ja tuomittu ennen faktoja ja todellisia tutkimustuloksia. Oletukset vahvistetaan mediavyöryllä, jossa suomalainenkin media syöttää yhtä ja samaa tarinaa. Suomen Pravda eli HS kulkee etujoukoissa. Maakuntalehti Karjalainenkaan ei ole poikkeus, ei uutisoinnin eikä Sauli Niinistön ”kesäkoululaisiin” kuuluvan Nato-intoilijan Janne “Rysky” Riiheläisen kolumnien (viimeisin Karjalainen 6.4.) valossa. Itä ja länsi ovat mediasodassa kuin yö ja päivä – tämän huomaavat helposti suomeakin osaavat ja erityisesti venäjää ja englantia taitavat.
Mutta kukapa sanoisi ääneen sen ettei keisarilla ole vaatteita: tässä tapauksessa sen, että propagandasodassa totuus kuolee ensimmäisenä. Vihapropaganda vie yhä helposti siihen, että aletaan sensuroida ja tuhota toisinajattelijoita, joita joskus Venäjällä myös “kansanvihollisiksi” kutsuttiin. Venäjällä tästä on kyllä kokemusta, mutta niin on lännessäkin! Teloitetaan ennen tutkintaa ja jokainen venäläisiä lähteitä lainaava on tietenkin Putinin trolli tai muuten vain aivopesty vähä-älyinen. Ryssäviha leviää eikä vallanpitäjiä ja Venäjän kansalaisia siinä erotella.
Kemerovo
Satuin olemaan pääsiäisviikonlopun Pietarissa, joten oli helppo seurata sitä miten venäläinen media reagoi niin Salisburyn myrkytyksiin kuin Kemerovon liikekeskuksen tulipaloon. Luin lehtiä, katsoin aamutelevision monia kanavia. Niitä riittää ja ne olivat tulkinnoiltaan hyvin erilaisia. Ehkäpä Suomen median kannattaisi tutustua venäläisiinkin lähteisiin ja näkemyksiin Salisburyn ja Kemerovon tapahtumista? Niistäkin voi kaiken kiihkon keskellä saada uutta tietoa. Eivätkä ihan kaikki Venäjän mediat ole Putinille valjastettuja, hänen kontrollissaan. Suosittelen.
Yllätyin Kemeron katastrofin suhteen monipuolisesta televisioinformaatiosta, monista eri näkökulmista lehdistössä. Myös keskeinen valeuutinen, joka länteen levisi, ammuttiin nopeasti alas. Kyse oli lapsiuhrien määrästä, jonka huhuttiin nousevan moneen sataan. Uhreja oli kyllä hirveä määrä, oikeastikin 64, joista 41 lasta. Silti riippumattomat kanavat ja pääuutiset kertoivat pian tosiasiat ja uhrien määrät. Kansankiihottajat ja omiin taskuun “muka uhreille” rahaa keräävät paljastettiin.
“Kto vinovat?” on venäläisittäin ikuinen peruskysymys siitä, kuka on syyllinen. Se ratkesi nyt aika nopeasti : pikavoittoja tavoittelevat liikekeskuksen markkinamiehet, jopa johtavassa asemassa ollut naisyrittäjä, ja paloturvallisuudesta vähät välittävät lahjotut byrokraatit. Päitä putosi ennätystahtiin. Olisiko lännellä siitä opittavaa?
Kemerovosta nousi Venäjällä valtava kansanliike, kansalaistoiminta. Lukuisia murheellisia mielenosoituksia Viipuria ja Svetogorskin pikkukaupunkia myöten, vaatimuksia palo- ja rakennusturvallisuuden puolesta. Myös kirkot täyttyivät ääriään myöten. Huomasin sen ainakin neljässä käymässäni pietarilaisessa kirkossa. Paikan päällä tajusi hyvin kansalaisten surun ja hädän, myös halun protestoida ja vaikuttaa, mikä jäi tietenkin lännen mediassa vaille huomiota.
Tulipa mieleen mainion englantilaisen homoseksualismin esitaistelijan Oscar Wilden heittämä lause, joka sopii tähänkin mediamyllytykseen: “Viisauden alku on siinä, että pystyy pitämään mielessään yhtä aikaa kahta äärimmäisyyttä ja tekemään niistä jonkinlaista analyysia”.
Öisinajattelija