Hallitus on saanut budjettinsa peruslinjat sovittua. Loppujen lopuksi ministerien univelka ei kasvanut valtiovelan mittoihin eivätkä kokoustajia vastapäätä, Suomen Pankin edustalla elämöineet mielenosoittajat paljonkaan päättäjiä häirinneet. Asiaa kyllä olisi ollut isompaankin elämöintiin, ainakin niin sanottujen “puolustusmenojen” kohdalla, sotesta ja hoitajapulasta puhumattakaan!

 

Taivaskaupat, hyväosaiset ja hoitajapula.

Rahaa heitetään taivaalle lähivuosikymmeninä kymmeniä miljardeja kun Afganistan-operaatiosta toipuva, vasemmistolaisesti vihertävä ja rauhantahtoinen hallitus hyväksyy hävittäjäkaupat vuoden loppuun mennessä kaikessa hiljaisuudessa. Samalla hallituksen ja eduskunnan kaikkoslaiset leikkisotilaat korostavat “kyberturvallisuuden” tärkeyttä, mutta ilmoja halkovat ja saastuttavat hyökkäyssotakoneet silti tarvitaan (?)

Tämä ihmetyttää pientä kulkijaa ja se ihmetyttää myös pandemiaoloissa raatavia hoitajia, joista puute sairaaloissa, terveyskeskuksissa ja hoitokodeissa on hirvittävä!Kaiken lisäksi reilut puolet miettii tiettävästi alan vaihtoa. Kysynpä vain miksi lääkärit tai lentokapteenit eivät mieti uusia ammatteja, vaikka työ on nimenomaan edellämainituilla ollut viime vuodet varmasti rankkaa ja jälkimmäisillä tyhjäntoimittaminen maan pinnalla ankeaa arkipäivää kun ei ole taivaalle päässyt. Miksi näin? Eiköhän kyse ole aivan yksinkertaisista asioista: palkoista ja työoloista.

Raha ja luontaisedut rauhoittavat, vaikka työ kuinka stressaisi.

Suomi elää komeasti jälkijättöisessä luokkayhteiskunnassa, missä hyväosaiset saavat ulosmitattua palkkansa ja iltateensä vaikeissakin oloissa; heiltä ei juuri koskaan leikata eikä heitä velvoiteta saati “määrätä” mihinkään (vrt. työttömät). Suomen akatemia puolusti tehokkaasti tiedettä ja omia tutkjoitaan ja listasi kärkihankkeensa heti kun hallitus yritti puuttua rahoitukseen. Miksiköhän hyväpalkkaiset (yli- ja erikois) lääkärit eivät viihdy terveyskeskuksissa tai syrjäseudulla eivätkä myöskään nouse puolustamaan tehokkaammin lähimpiä työtovereitaan, hoitohenkilökuntaa. Tämä asia eivätkä varsinkaan palkat tietysti minulle kuulu, eivät ihan suoraan hallituksellekaan, mutta…

 

Liikenne. Myytti sähköautojen ympäristöystävällisyydestä

Pari sanaa vielä lentoliikenteestä. Suomeen ympätään väen väkisin lentoliikennettä mitättömän lyhyillekin reiteille sisämaan pikkukaupunkeihin (esimerkkinä kotikaupunkini Joensuu). Valtio tukee lentomatkailua (lue yhtiöitä), vaikka matkustajia olisi vain muutama koneessa. Järjetöntä verorahan tuhlausta, saastuttamisen suosimista maassa, missä junalla pääsee muutamassa tunnissa melkein minne vain. Raideliikenne kuntoon kaikkialla ja julkiset kulkuneuvot sekä tiestö ajan tasalle. Piskuinen Suomi ei montaa lentolinjaa kaipaa, saati niitä hävittäjiä, joihin tuhlatuilla miljardeilla tekisi aika paljon korjauksia muun liikenteenkin osalta. Tarkoitan niitä uskomattomia yksityistämiseenkin liittyviä kömmähdyksiä ja virhearvioita Berner-Sipilä-hallituskaudella, joista nyt maksamme karvaasti kehnoina liikennepalveluina ja veroina.

Sähköautot ovat tämän päivän “ympärisyöystävällinen” taikasana, mantra, jota tarpeeksi toistamalla on saatu uusien (lue kalliiden) sähköautojen autovero kokonaan poistettua. Voi hyvänen aika mikä säästö ja ympäristöteko. Eivätkö edes punavihreät hallituksen ja eduskunnan asiantuntijamme tajua mitä tällainen kädenojennus yksityisautoilulle ja ympäristölle tekee? Täydellistä luokatonta luokka-ajattelua. Ensinnäkin, vain varakkailla on mahdollisuus sijoittaa uuteen kulkupeliin 30 000 – 50 000 euroa. Toiseksi, sähköauton akkujen valmistus ja tarvittavan materiaalin jyrsiminen maaperästä jos mikä syö ympäristöä. Kolmanneksi, sähkön käytön ja voimaloiden rakentaminen, erilaisen tuoton tai oston lisääminen ei ole ympäristöteko. Neljänneksi, juuri yksityisautoilun vähentäminen on ollut erityisesti suurkaupunkien tasolla pitkään tavoite.

Mutta tähän on tultu. Sanat ja teot puhuvat toista. Loppukevennykseksi sentään se, että pientä valoa näen pyöräilyn suosion kasvussa (vaikka joku typerys kehittikin sähköpotkulaudan, turhakkeista turhimman!) ja onneksi myös Tampere palasi raitovaunuihin.

Öisinajattelija