Neuvostoliiton hajottua 1991 Karjalan tasavalta ja Sortavala avautuivat myös rajaseudun suomalaisille. Sinne matkasivat monet itäsuomalaiset (vielä elossa olevat) evakot, evakkojen jälkeläiset, Karjala-aktivistit ja aivan tavalliset uteliaat turistitkin sankoin joukoin.
Rajakaupungit Joensuu ja Sortavala (kuten Imatra ja Svetogorsk) ja niiden asukkaat löysivät toisensa monessa mielessä. Kyse ei ole ollut vain bensa- ja vodkaturismista tai rakennusprojekteista, vaan myös kulttuurisesta yhteistyöstä, keskinäisen ymmärryksen lisääntymisestä, tutkimusprojekteistakin. Kielelliset ja kansalliset ennakkoluulot ja ikuiset kiistat siitä, ovatko Viipuri tai Sortavala suomalaisia vai venäläisiä kaupunkeja, jäivät yli kolmeksi vuosikymmeneksi taka-alalle.
Pohjois-Karjalassa eläteltiin toiveita jopa “viisumivapaasta vyöhykkeestä” Kahden Karjalan välillä. Turismi, kauppa, “Karjalan Apu” ja tutkimusyhteistyö kukoistivat! Nyt eletään taas uuden rautaesiripun ja raja-aitojen rakentamisen rankkoja aikoja…Väliaikaisesti itäraja on ollut kokonaan kiinni koko joulukuun 2023 alkupuolen. (Jatkosta en tätä kirjoittaessani tiedä!?) .Moni ääriajattelija ja “periviholliseen” epäillen suhtautuva vaatii rajojen lopullista sulkemista – ajattelematta tarkemmin sen vaikutuksia, ihmisoikeuksia ja kv-kanssakäymistä ruohonjuuritasolla. Suomi-Venäjä-Seuran valtionavustusten leikkaaminen vuoden 2024 alusta on seuraava rankka isku monenkirjavalle kansalaistoiminnalle yli rajojen.
Sortavalan murrosvaiheet uudemmassa tutkimuskirjallisuudessa
Sortavala eli 1930-luvun suomalaisvuosina hurjan uudisrakentamisen aikaa. Tuolloin kaupunki sai paljolti nykyisen muotonsa. Puukorttelien rinnalle nousivat upeat liikerakennukset ydinkaupungin keskustaan juuri ennen talvisotaa. Vuonna 1932 rakennettu Karjalansilta oli insinööritaidon upea näyttö ja maineikkain oli tietysti Vakkolahden rantamaisemaan pystytetty varsinainen funkkishelmi, Erkki Huttusen & Onni Tarjanteen yhteinen luomus, Sortavalan Seurahuone.
Rakennustaidetta tutkineen Samu Aarnion Funkis Karjalassa (2016) on hieno esitys myös Sortavalan sotaa edeltäneen ajan arkkitehtuurista. Matkailun maamerkeiksi sittemmin nousseet Eliel Saarisen Winterin huvila eli “Tarulinna” sekä Pauli Blomstedtin Jääskeläisen huvila Kirjavalahdessa saavat Funkis Karjalassa-teoksessa paljon tilaa.
Pohjois-Karjalan Historiallisen yhdistyksen julkaisema Ylirajaiset kaupungit Sortavala & Viipuri (2018) kertoo sadalla sivullaan paitsi Sortavalan vaiheista suomalaiskaupunkina, myös sen kansainvälisyydestä, venäläisyydestä ja erilaisten identiteettien rakentumisesta. Ismo Björnin Sortavala kansallisten kamppailujen rajalla –artikkeli käsittelee eri näkökulmista niin rakennusperinteen kuin väestön kehitystä kuten säilyneitä historiallisia muistomerkkejä ja nykyaikaakin.
Joensuussa julkaistu Sortavala (2020) on vähälle huomiolle jäänyt monipuolinen ja laaja tietoteos. Sen keskeisestä sisällöstä vastaavat kokeneet Karjala-tutkijat Tapio Hämynen ja Hannu Itkonen.
Kirjassa käydään läpi kaupungin elinkeinojen ja väestöhistorian päävaiheet sen perustamisesta 1632 aina vuoteen 1917. Sortavala esittäytyy niin maanpuolustuksen, uskonnon, koulutuksen kuin kulttuurin ja laulujuhlien sekä liikunnan ja muun nousevan kansalaistoiminnan näkökulmista. Sivistys ja terveydenhoito olivat arvossaan. Jossitellakin voi: mikä mahtaisi olla Sortavalan asema tämän päivän suomalaisena Laatokan rantakaupunkina? Entäpä Joensuun rooli siinä jossittelussa?
Joensuuhun 30 vuotta sitten muuttaneen tutkija Alexander Izotovin väitostutkimus – Mapping Sortavala: Local Identity Formation in a Soviet and Post-Soviet Border Town (2018)– ja sen keskeinen teema, sortavalalainen identiteetti rajakaupungissa ansaitsee aivan oman käsittelynsä.
Sortavala jatkosodan jälkeen: Sasha Izotov muistelee
Sortavala tyhjeni miltei täysin suomalaisista syksyllä 1944, kun sen noin 5000 asukkaan evakkotaival Suomeen alkoi. Kaupunkiin pakkosiirrettiin saman vuoden lopulla tuhansia Neuvostoliiton kansalaisia: valkovenäläisiä, ukrainalaisia, karjalaisia, tataareja, suomalaisia, inkeriläisiä. He asuttivat hyväkuntoiset suomalaistalot tietämättä usein yhtikäs mitään Sortavalan menneisyydestä. Väestö kasvoi hetkessä ja Neuvostoliiton hajotessa 1991 asukkaita oli suljetussa rajakaupungissa reilut parikymmentä tuhatta.
“Isovanhemmiltani ei kysytty mitään. He olivat silloin 1944 sotaa paossa Arkangelin alueella, missä perhe pistettiin junaan. Tullessaan Sortavalaan he saivat itse asiassa valita tyhjästä suomalaistalojen puukorttelista kaupungin pohjoispuolella oman asuintalon. Se oli siisti ja piha hyvin hoidettu. Kun minä synnyin 1957, vietin siellä paljon aikaa isovanhempieni talossa. Sittemmin asuimme 1960-luvulla myös kerrostalossa Karjalansillan eteläpuolella. Sinne alkoi tuolloin nousta noita betonisia pienhuoneistoja yhteiskeittiöineen…”, kertoo tutkija Alexander Izotov haastatellessani häntä syyskuun 2023 lopulla Joensuussa
Alexander “Sasha” Izotov syntyi Sortavalassa vuonna 1957 ja eli siellä lapsuus- ja nuoruusvuotensa. Sittemmin hän opiskeli 1970-luvun lopulla Petroskoin yliopistossa, muutti Joensuuhun äitinsä kanssa. Sashan äiti, Eine (1932-2020) oli syntynyt suomalaisvanhemmista, joten hänellä ja pojalla oli paluumuuttaja-status. Einen vanhemmat olivat Kanadasta Venäjän Karjalaan houkuteltuja suomalaisia. Syksyllä 1944 perhe asutettiin Sortavalaan.
Paluumuuttajasta tutkijaksi
Lapsuus- ja nuoruuskokemukset vaikuttivat Sashan tutkimuskohteisiinkin. Suomeen tullut paluumuuttajan poika ei juuri osannut äitinsä kieltä, vaan kommunikointi tapahtui, ensimmäisissä pätkätöissä Joensuun yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksella englanniksi. Töitä kuitenkin piisasi, sillä Karjala-tutkimusta tekevässä laitoksessa tarvittiin myös rajantakaista paikallistuntemusta ja venäjääkin. Sashasta tuli hyvin pian korvaamaton apu niin Luoteis-Venäjän alue- ja taloustutkimuksen kuin kansalaisyhteiskunta- projektien parissa. Oman tohtorin väitöskirjansa, joka käsitteli “neuvostoidentiteetin” muotoutumista Sortavalan rajakaupungissa hän sai valmiiksi muiden työtehtävien ohella vasta vuonna 2018.
Sasha Izotov muistaa hyvin 1960-luvun arkielämää. Asukkaat ja koulukaverit muodostivat hyvin kirjavan, eri kansallisuuksien joukon. Kaikki olivat yhtä köyhiä, mutta töitä riitti. Sashan äiti kävi Kauppaopiston ja työskenteli mm. pankissa ja oluttehtaalla kirjanpitäjänä. Naapureina oli venäläisiä, valkovenäläisiä ja tataarejakin, jotka tiesivät tuskin mitään Sortavalan historiasta. Suomalaiset, karjalaiset ja inkeriläiset tiesivät enemmän, mutta he muodostivat vähemmistön ja tiukka venäläistämispolitiikka koski kaikkia asukkaita. Suljetussa rajakaupungissa oli paljon erilaisia sääntöjä ja rajoituksia työpaikoillakin eikä esimerkiksi matkustaminen sieltä ulkomaille ollut monellekaan mahdollista
Periaatteessa kyse oli neuvostoidentiteetin, “Homo Soveticuksen” luomisesta ja kielipolitiikasta. Monissa perheissä puhuttiin kotona äidinkielenä karjalaa tai suomea, mutta virastoissa ja koulussa vain venäjää. Stalinilainen historian vääristely näkyi ja kuului kaikkialla: katujen nimissä, juhlapäivissä, lehdissä, radiossa ja televisiossa. Muistia muokattiin puoluehistorian mukaiseksi. Moskovan ja Kremlin propaganda ja suljetun rajakaupungin eristyneisyys vaikuttivat vahvasti myös nuoriin varttuviin kaupunkilaisiin.
Sashan nuoruuden ystävätkin olivat kirjavaa joukkoa, monet venäjää puhuvien isien ja suomalais-karjalaisten äitien lapsia. Neuvostoyhteiskunnan keskeiset ongelmat, kuten miesten alkoholismi, kulutustarvikkeiden jonotussysteemi, “kommmunalka”-asuntojen ahtaus koskettivat kaikkia. Juhlatraditiot muuttuivat: vappu- ja vallankumousjuhlat korvasivat laulujuhlat ja Seurahuonetta kutsuttiin nimellä Dom Ofitserov. Nuoret eivät silti ihan kaikessa sopeutuneet virallisiin käytäntöihin, vaikka pikkupioneereihin ja komsomol-nuoriin oli pakko koulussa kuuluakin. Yllättäviä yhteyksiä “länteen” ja Suomeenkin oli:
“Jo 1960-luvun alussa jotkut eliitin perheet kävivät turisteina Suomessa. Me saimme äidin kanssa luvan vasta vuonna 1978, jolloin sukuloimme ensi kerran mm. Tampereella. Suomesta aletttiin käydä Sortavalassa isommalla joukolla vasta Mihail Gorbatshovin vuosina, 1985-91. Silti äitini sukulainen, ay-pomo Matti Sunell kävi meillä kylässä jo 1981 – ilmeisesti johtuen ay- tai puoluetaustasta. Erilainen rock-festivaali pidettiin 1990, jolloin Sortavalaan saapui erikoisjuna Joensuusta, mukana mm. David Byrne ja yhtye nimeltä Talking Heads. Huhuttiin että Paul McCartneykin olisi ollut mukana. Tuskinpa, mutta tuo festivaali oli käänteentekevä!”
Sasha oli itse jo nuorena innokas musiikin harrastaja. Runokirjankin (Ostrov Ljubvy /Rakkauden saari – P.S.) hän julkaisi Joensuussa asuessaan. Beatlesin ja länsiyhtyeiden levyjä ja nauhoja salakuljetettiin Sortavalaan ja esimerkiksi suomalainen Suosikki –lehti oli mielilukemista jo 1970-luvun alussa. Sitä tilasivat Sashalle isovanhemmat, ja lehti tuli perille normaalipostina, joten ihan kaikki yhteydenpito ei ollut kiellettyä. Muotia seurattiin ja yritettiin pukeutua länsimaalaisesti: nuoret miehet farkkuihin ja naiset sukkahousuihin tietenkin!
Paikallinen ja monikansallinen identiteetti muotoutui vähitellen – ja juuri sitä Sasha Izotov on eri kielille käännetyissä artikkeleissaan ja väitöskirjassaan jäljittänyt. Teksti on koukuttavaa, omakohtaista, mutta myös tieteellisesti analysoivaa! Kannattaa kyllä lukea. Osaksi tätä neuvostokehitystä tuli erilainen käsitys suomalaisuudesta ja karjalaisuudesta, vaikka “neuvostoihmisten yhteisö” oli NKP:n ,kommunistipuolueen virallisena tavoitteena.
Tutkimuksen avainsanoja väitöskirjassa ovat Sortavalan paikallinen identiteetti, kriittinen geopolitiikka ja rajakaupunki Sortavala. Merkittävä käänne suljetun Sortavalan asukkaiden ajatusmaailmassa tapahtui Neuvostoliiton hajotessa ja kaupungin avautuessa myös suomalaisille turisteille ja sen suomalaisille entisille asukkaille ja heidän jälkeläisilleen 1980-90-lukujen vaihteessa. Se on oma tarinansa ja valitettavasti raja on taas kerran monin tavoin sulkeutunut, piikkilankakin palannut.
Venäläisenä tutkijana Suomessa
Sasha Izotov kertoo haastattelussa valinneensa väitöskirjansa teemaksi Sortavalan ja sortavalalalaisten itseymmärryksen myös muista kuin henkilökohtaisista syistä: “Juuri rajatutkimus ja identiteettikysymykset olivat keskiössä Joensuun yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksessa jo 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa kuten tietysti Venäjä-tutkimus monissa muissakin yliopistoissa ja maailmalla – uskottiinhan maan kulkevan kohti demokratiaa ja modernia kansalaisyhteiskuntaa”.
“Sortavalan väestökehitys on kokenut monia vaiheita, myös ihan viime vuosikymmeninä. Nuoruudessani monet sotilaat ja rajavartijat olivat uusia tulokkaita eri puolilta Venäjää. Sitten, 1980-luvulla tuli paljon armenialaisia ja azereita etelästä ja toisaalta Sortavala on aina houkutellut myös pohjoisen Murmanskin muuttajia, usein ensin kesäasukkaiksi. Elinkeinot ovat pitkälti pysyneet samoina, paljon puunjalostus- ja rakennusteollisuutta ja rautatieläisiä, kalastajia, pienyrittäjiä ja turismin parissa työskenteleviä. Vanha Valamo ja Ruskeala houkuttelevat nyttemmin, Ukrainan sodan alettua myös todella paljon venäläisiä turisteja, joilla ei ole entisiä mahdollisuuksia viettää lomia ulkomailla. On todella suuri vahinko, että Venäjän nykypolitiikan seurauksena myös maittemme välinen tiedeyhteistyö ja turismi kärsivät…”
Kun kysyn Sashan omia kokemuksia asumisesta Suomessa vuosilta 2022-23, Venäjän hyökkäyssodan alettua, vastaus on aika yllättävä, ehkä “diplomaattinenkin”:
“En ole kokenut minkäänlaista vihamielisyyttä henkilökohtaisella tasolla. Minuun suhtaudutaan kuten ennenkin. Suomalaiset ystäväni tietävät mielipiteeni sodasta ja venäjää uskaltaa edelleen puhua joka paikassa ja olenhan minä ollut mukana sodanvastaisissa mielenosoituksissa Joensuun torilla, yhdessä ukrainalaisten kanssa. Sortavalassa suomalaisiin suhtaudutaan entiseen malliin, siis naapuriin ja erilaiseen rajayhteistyöhön kun siihen on jo 30 vuotta totuttu vuoden 1991 jälkeen, myös ystävinä ja turisteina. Tottakai joku venäläinen tuttuni voi ihmetellä suomalaisten Venäjä-pelkoa ja liittymistä Natoon. Sota Ukrainassa ja Suomen Nato-liittyminen jakavat tietysti myös mielipiteitä…
–
Kirjallisuutta:
Aleksander Izotov (2016): Soviet Identity. Politics and Local Identity in a Closed Border Town, 1944-1991
Aleksander Izotov (2018): Mapping Sortavala: Local Identity Formation in a Soviet and Post-Soviet Border Town (Itä-Suomen yliopistossa hyväksytty väitöskirja)
ps. Tämä blogi, siis perusteksti on julkaistu hieman eri muodoissa sekä Karjala-lehdessä että Viikko Pohjois-Karjalassa loka-marraskuussa 2023.
Öisinajattelija / Pentti Stranius