Olen ihmetellyt pitkään miksi suuren luokan talous- ja huumerikollisista ja tuomioita saaneista rasistisista kansankiihottajista tehdään yhä median sankareita. Eräänlainen skandaali- tai törkyjournalismi on nimittäin levinnyt jo keltaisen lehdistön sivuilta ja kaupallisilta televisiokanavilta itseään vakavana pitäviin julkaisuihinkin.

Helsingin Sanomat (HS) on useamman toimittajan porukalla uhrannut esimerkiksi runsaasti palstatilaa valtiolta, siis veronmaksajilta kupattua rahaa (= miljoonia euroja, huom!) varastaneiden kriminaalien glorian kirkastamiseksi. Erilaiset paratiisisaarten veronkiertäjät ja “perttu nousiaiset” , jopa nuorten elämää tuhoavat “huumekeisarit” ovat saaneet lehdissä ja muualla mediassa selitellä vuolaasti tekojaan ja kertoa omat sankarilliset versionsa siitä, miten ovat onnistuneet rikoksensa ja petoksensa tekemään, piileskelemään ja jujuttamaan viranomaisia.

Viimeksi HS kertoi näkyvästi 9.1.2022 B-osassa, peräti viidellä sivullaan “Tapaus Turtiaisesta”, sopivasti aluevaalien alla. Ilmaista mainosta yllin kyllin poliittisesti oikean äärilaiden kannattajille. Lehti unohtaa selvästi sen tosiasian, että juuri näkyvyyvs, myös keltaisen lehdistön yleisesti harrastama ns. negatiivinen skandaalijulkisuus palvelee nykyisin tehokkaasti asianosaisia. Ilmainen mainos kelpaa hyvin, vaikka olisi näennäiskriittistäkin! Esimerkillä, julkisuudella ja mitättömillä tuomioilla on myös muu vaikutuksensa yhteiskuntaan ja sen kansalaisten oikeustajuun, moraalista puhumattakaan.

Kun viranomaisilla on täysi työ rikollisten veronkiertäjien, suurhuijarien ja rasistisia mielipiteitä laukovien paljastamisessa, on suorastaan ihme, että media nostaa nämä “sankarinsa” näkyvästi esiin. Tämä valitettava käytäntö palvelee vain uusia seuraavia viharikollisia ja talouskeinottelijoita, joita ympärillämme piisaa, erityisesti virtuaalisessa nettimaailmassa.

Kaiken lisäksi rangaistukset talous- ja viharikoksista ovat uskomattoman kevyitä, usein ehdollisia – rahojen ja huijatun omaisuuden jäädessä piiloon, kärsijöiden jäädessä ilman myötätuntoa ja korvausta. Olisi siksikin kohtuullista, että mediaväki ymmärtäisi vastuunsa eikä levittelisi selvästi valheellisia ja väritettyjä näkökulmia ja suosisi rikollisten kasvojen pesua tavalla, jolla on suora vaikutus siihen, miten rikollinen mieli toimii politiikassa, talouselämässä ja esimerkiksi huume- yms. rahanpesubisneksessä jatkossakin.

HUOM! Tätä Öisinajattelijan mielipidettä HS ei ole tietenkään julkaissut!

Öisinajattelija