Kim Phuc juoksee kuvassa ja huutaa kivusta. Hän on alle 10-vuotias koulutyttö Vietnamissa. Osa hänen kehostaan on napalmin polttama. Muistan kuvan hyvin; se on syöpynyt tajuntaan kuin Che, joka on asetettu laverille ja joku osoittaa mihin luodit ovat osuneet. Ne kuolemankauppiaat.
Che kuoli, Kim Phuc selvisi ja hänestä tuli YK-lähettiläs, joka muutti monen iho-operaation jälkeen Kanadaan. HÄN pystyi tekemään kärsimyksistään maailmanhistoriaa.
Katselen dokumenttia ja ihailen naista joka selvisi Vietnamin helvetistä noinkin vähin vaurioin, siis henkisin. Napalm poltti hänen ihostaan suuren osan, eikä kysymys ollut löylykilpailuista. Napalm tekee pahaa jälkeä kun se syöpyy iholle; tämän tiesivät pentagon-pomot, jotka piilottivat pahimnmat valokuvat eivätkä Vietnamin kansaa säälineet.
Apukoulun sadistit
Kirjoitan Kim Phucista, koska muistan toisen väkivallan ja sadismin uhrin. Suomessa. Olkoon hän apukoululainen O.
Naapurimme poika O. kävi apukoulua, jonka opettaja rääkkäsi oppilaita läiskimällä päin näköä, tukistamalla ja vetämällä korvista.
Erään kerran, syyskuussa 1970 , ellen väärin muista, opettajan otteet olivat sen verran kovat, että O:n korvalehti repesi ja piti käydä lääkärissä.
Asia haluttiin vaieta, mutta O:n äiti ja minä päätimme tehdä siitä julkisen. Kirjoitin paikallislehteen, otin yhteyttä Kansan Uutisiinkin ( ja, ellen väärin muista myös KU kirjoitti asiasta) ja apukoululla pidettiin tiukka palaveri, jossa olin kovasti äänessä. Kysymyksessä oli ensimmäinen julkinen esiintymiseni mediassa, 40 vuotta sitten.
Kun asia tuli julki, apukoulun opettaja hyllytettiin ja O. sai käydä koulua rauhassa seuraavan vuoden (Apukoulu ei häntä rankalta elämältä pelastanut – eikä Vaasan lääninvankila, jossa hän istui sittemmin jonkun vuoden setänsä haulikkosurmasta..)
Mutta: sanomalehtimieshistoriassani tuo vuoden 1970 tapaus on ainutlaatuinen, kirjoittamisellani oli konkreettista merkitystä, eikä sen jälkeen mitään vastaavaa ole tapahtunut… . Tietääkseni.
Joensuun virallinen Öisinajattelija