Sattuneista syistä matkustelimme kesäkuukausina aika vähän. Joensuussakin piisasi aurinkoa ja tekemistä. Tuli silti käväistyä kaikissa ilmansuunnissa, pisimmällä etelässä ja pohjoisessa. Matkakohteet olivat vain osin sattumia, sillä kesäisiä kulttuuritapahtumia seuraava vaimoni ehdotti niistä monia…
Suomen reunalla
Helsingissä oli heinäkuun lopulla oudon autiota ja tilaa erityisesti ruuhka-ajan ulkopuolella kulkuvälineissä, varsinkin raitiovaunuissa. Ulkomaalaisturisteja ei juuri näkynyt näyttelyissä, museoissa tai konserteissa, missä kävimme. Ruokaravintoloissa ei tarvinnut tungeksia seisovan pöydän ääressä: mieleen jäivät Juttutuvan runsaan monipuolinen synttärilounas ja Wanhan Manalan kalaruoka. Ystäville, Varjolan Olgalle ja Markulle Vuosaaressa sekä Jukka Malliselle ja Velipekka Makkoselle Juttutuvassa myöhäiset kiitokset mielenkiintoisista ja nostalgisista juttutuokioista. Olgalle erityiskiitos iltapalasta! Kiitokset myös poikani Leon perheelle viikon majoituksesta viihtyisän vihreässä Käpylässä!
Ravintola Tenkan ja Musiikkitalon konsertit olivat keveitä välipaloja kuten pienet taidenäyttelyt Hietalahdessa: Sakke Järvenpään vähän naivistiset Meksiko-aiheiset taulut ja pienveistokset olivat Rosa Liksom-vaikutteisia ilonpillereitä. Vapaan taidekoulun työt Forum Boxin saleissa puolestaan täyttä ammattilaista taidetta! Etiäinen-nimellä kulkevassa näyttelyssä varsinkin Inkeri Halmeen ja Sisko Pajarin työt sekä hymyilyttivät että pistivät ajattelemaan ja videoteos Marjatta jäi mieleen.
Vakavampaa antia tarjosi Kansallismuseon alakerta: Inkeriläiset – unohdetut suomalaiset -nimellä kulkevan historiapitoisen näyttelyn voisi kierrättää tänne itärajallekin! Sen isot kankaiset valokuvat pysähdyttävät – ja pienen vihkosen sisältämä näyttelyteksti on hyvin laadittua koskettavaa historiaa inkeriläisten itsensä kertomana. Helsinki-reissun ehdoton kohokohta!
Pitkin Pohjois-Karjalaa
Joensuun ympäristössä teimme päiväreissuja hyvin toimivalla kesäautolla, Renault Cliolla, vuosimallia 1996. Ajamme sillä noin 5000 km kesässä ja autolla on ajokilometrejä yhteensä noin 170 000 – ja hintaluokka oli kolme vuotta sitten ostettaessa peräti 550 euroa. Kesän alussa kävin kalareissulla ystäväni Arvi Pertun kanssa Lieksassa. Sain pätevää opetusta virvelöinnissä ja tuloksena olikin sitten kilon hauki Mähkön jokimaisemissa, melkein ensi heitolla. Sanottakoon, että Arvi on “kirjailija-runonlaulajasukua”, petroskoilaiskirjailija Pekka Pertun poika, lahjakas kirjailija itsekin, jolle isä opetti kaikki tuntemansa kalastuksen salat.
Muina kesäkohteina Joensuun lähistöllä olivat Heinävesi, Kiihtelysvaara / Heinävaara, Riistavesi ja Ilomantsi. Heinäveden kirkossa tutustuimme jo toistamiseen Johanna Oraksen taiteeseen. Hyvin erilainen ja aina innovatiivinen Oras on opiskellut Pietarin Repin-instituutissa ja tullut kuuluisaksi asetelmamaalauksistaan, joissa keskeisenä on uhkean värikkään Kallan kukan eri versiot. Kulttuurikirkon näyttelyn maalauksissa oli paljon myös pyhää: Suojelusenkeliä ja Viimeistä ehtoollista myöten, mutta Oras kuvaa myös persoonallisesti luontoa ja erilaisia ihmishahmoja.
Heinävaarassa ja Riistavedellä oli pääosassa luonto, uiminen, seurustelu ja saunominen vaimon sukulaisten ja ystävieni mökeillä. Kiitos heille, Sarin perheelle ja Eevalle.
Ilomantsin päivän kohokohtia olivat Katri Valan Kulttuurikeskus ja Parppeinvaaran runokylä. Tulenkantajissa 1920-luvulla aloittaneen ja Ilomantsissa opettajana toimineen Katri Valan (1901-1944) osuus jää keskuksessa vähän ohueksi, sillä tämän kantaaottava rauhantyö ja kansalaistoiminta ohitetaan. Erikoinen rajoja ja loppusointuja rikkova moderni runo monine tekstinäytteineen sentään pääsee oikeuksiinsa. Keskuksen kesän taidenäyttely Ilo ylimmillään esitteli Paula Huhtasen omaperäistä ja impressionismi-vaikutteista, mosaiikkia muistuttavaa pistemaalausta. Hyvää mieltä ja hymyilyä ei sitä katsellessa voinut välttää. Myös karhuveistoksia esittelevä pihapiiri on vaikuttava, sillä onhan Ilomantsi kuuluisa juuri syyskesän veistostapahtumasta, Karhufestivaalista.
Parppeinvaaran runopirtissä kuulimme erilaista, iloista ja surullista kantelemusiikkia ja tutustuimme alueella mahtavaan eläinmuseoon, jossa näytteillä oli non 550 kotimaista eläintä – ahmasta, karhusta ja sudesta kattavaan lintumaailmaan. Vaatimattomien aittojen ja pienpirttien rinnalla niin sanottu Rajakenraalin maja vaikuttaa todella pröystäilevältä. Ehkäpä se kuvaa myös Rukajärven sankariksi nousseen Erkki Raappanan luonnetta ja mieltymyksiä sotaherrana (?). Juuri sotahistoria näyttää paljolti syrjäyttäneen Ilomantsin turismivetonaulana runolaulun ja esimerkiksi Mekrijärvellä vaikuttaneen Sissola Simosen (1786-1848) elämäntarinan. Sanottakoon vielä selvyyden vuoksi, että paikkakunnalla runoja todella laulettiin, ei lausuttu tai luettu!
Pohjanmaalle ja takaisin: Oulu ja Kannus
Pohjanmaan matkalla meni neljä päivää. Oulussa olimme aforistikko-kirjailija Eero Suvilehdon vieraana ja nautiskelimme Karjasillan ja Raatteentien maisemissa kulttuuripitoisista keskusteluista kuten myös keskustan torielämästä sekä Pikisaaren ympäristötaiteesta. Hienoin reissu Oulussa tehtiin Hailuotoon, missä kävimme ensi kertaa. Lauttamatka sinne kestää vajaan puolituntisen ja lyhenee kunhan siltaprojekti joskus etenee. Vajaan 1000 asukkaan Hailuodossa “koronavapaa” kesä oli ollut kuulemma harvinaisen vilkas. Ei ihme, maisemat siellä muistuttavat kovasti vaikkapa Turun saaristoa tai Ahvenanmaata ja asumusten rakennuskulttuurissa punainen väri pistää virkistävästi silmään. Kalastajakylä on nähtävyys ja kaloista lohi, siika ja silakka tärkeimmät pyyntikalat – savustettuina versioina mitä maukkainta välipalaa!
Pohjois-Pohjanmaalta suunnistimme etelään, Keski-Pohjanmaan Kannukseen. Vanhasta kotipitäjästäni on näköjään tullut viime vuosina entistä virkeämpi pikkukaupunki. Siellä on jopa “tuulimyllypuisto” ! Rekilän-Ullavan tien varteen on noussut kymmenkunta hurjannäköistä myllyä, joita piti käydä katsastamassa ihan lähietäisyydeltä. Melkein pelotti – sen verran kookkaita jättiläisiä rakennelmat liikkuvine ja suhisevine lapoineen ovat: Don Quijote tuli hakematta mieleen.
Suomen vanhin keskikaljakuppila, Kahvibaari eli “Anneli Vihannan baari” oli ennallaan kuten Jokihelmi-hotelli ja Lestin Krouvikin. Anneli oli saanut ansaitusti baarityöstään nyt kaupungin kunniakirjankin – ja tiskin takana hääri tällä erää tyttären poika, vanhin Annelin lapsenlapsista.
Tulipa kotikylässä pikaisesti poikettua myös hautausmaan ohella kahden kannuslaisen “suurmiehen”, senaattori Oskari Tokoin ja kansanedustaja Kauno Klemolan muistomerkeillä. Kaupungintalolla, entisen piirustuksen opettajani, taiteilija Justus Sarisalon nimeä kantavassa galleriassa viivähdimme pitkän tovin. Justus kuului vanhan kansan auktoriteetteihin, joka opetti henkilö- ja maisema”piirustusta” tiukalla kädellä, karttakeppi kädessä. Hänen kylämaisemansa muistuttavat kovasti Ullavassa ateljeeta pitäneen Veikko Vionojan näkemyksiä pohjalaistaloista ja pelloista.
Kannuksen kaupungintalo saa uuden isännän syyskuun puolivälissä 2020, sillä silloin aloittaa uudeksi kaupunginjohtajaksi valittu perussuomalaisia Suomen hallituksessakin edustanut ex-puolustusministeri Jussi Niinistö. Ihmeitä näköjään sattuu, koskapa keskustalainen Kannus ( 27 valtuutetusta 19 edustaa keskustapuoluetta) on katsonut parhaaksi valita johtoon entisen “vihollispuolueensa” erään hyvinkin näkyvän nokkamiehen.
Käteeni osui aivan sattumalta myös Kannuksen-Toholammin-Lestijärven-Himangan ja Lohtajan paikallislehti Lestijoki. Aviisi tiesi kertoa 27.8. numerossa, koko aukeaman jutussaan Lestikadun entiset nuoret hienosta kirjaprojektista ja sen julkaisemisesta Kannuksessa. Näyttävä teos on myös upea kuvakirja, jonka kokoamisesta ja teksteistä vastaavat veljekset Timo “Timpe” ja Kari “Antreas” Känsälä – Juha “Juppa” Aution ja Esko “Kessu” Keski-Ojan sekä Juhani ja Kalervo Lamun avustuksella. Nämä Lestikadun varrella asuneet veijarit ovat Öisinajattelijallekin varsin tuttuja, osa luokkakavereitakin jo kaukaa 1950-60-luvun vaihteesta!
ps. Kun päädyttiin kirjallisuuteen, en malta olla mainitsematta Oulun vierailun aikana aamuöisin (toistamiseen) lukemaani lyhytproosaa nimeltä Sattumia. Sen vinksahtaneet tarinat ovat tietenkin Daniil Ivanovitsh Juvatshovin (1906-1942) käsialaa. Suosittelen. Hänethän tunnetaan paremmin kirjailijanimellä Daniil Harms…
Öisinajattelija