Terveisiä Kotkasta!
“Kaikki huusi että terveisiä Kotkasta, siellä kunnon kundia ei päähän potkasta…,
mut mää en muista mittään, mää en muista mittään…”

 

Jep, tuo riimittely kuuluu tietenkin Kotkan Suurelle Pojalle eli Juha Watt Vainiolle,
sävellyksestä vastaa yhtä laadukas Toivo Kärki, ja jos oikein muistan, näin jalkapallokisavuonna, tuo renkutus kertoo osin kotkalaisten matkasta Helsinkiin,
jalkapallootteluun (?). Kauan eläkööt Juha Watt Vainion mahtavat laulut! Ne kuuluvat runollisesti samaan sarjaan kuin myöhemmät Juice Leskinen, Badding Somerjoki, Tuomari Nurmio, Eppu Normaali jne.

 

Kävin pitkästä aikaa Suomen kaakkoisreunalla. Viimeisestä Kotkan reissusta on varmaankin yli parikymmentä vuotta. Näin siitäkin huolimatta, että parhaimpiin ystäviini jo 47 vuoden takaa kuuluva Timo on Kotkan “peruspurjehtijoita”. Hän on vaikuttanut moneen elämäni harrastukseen, mielipiteisiini ja vaiheisiini, jo Pietarissa yhdessä opiskellessamme. Siitä kiitos, kuten myös tästä kesäkuun 2018 Kotkan “matkaohjelmasta”.

 

Kolmen päivän ohjelma oli sekä minulle että toiselle hyvälle ystävälleni, Taalintehtaalta kotoisin olevalle suomenruotsalaiselle Gunnarille juuri sopivan vapaa ja keskusteluja piisasi aamutunneille… Ja vielä yksi kotkalainen, opiskeluaikojen tuttuni eli Liisa opasti osaavasti pienelle Kotka-ekskursiolle ja Kyminlinnan vaiheisiin.

Asuimme 10-metrisessä purjeveneessä, johon hyvin ja vaikeuksitta mahtui 3-hengen miehistömme, ilman riitoja. Vene ankkuroitui pääosin Kotkan satamassa – ja Viikarin saarella pistäydyimme vain päiväsaikaan.

 

Viikarin saari, Vapaaranta ja Kotkan vapaa-ajattelijat

 

Viikarin saarella sijaitseva Vapaarannan tukikohta on tullut kotkalaisille vapaa-ajattelijoille perinnön kautta. Sen lahjoitti Suomen ensimmäiselle vapaa-ajattelijoiden yhdistykselle paikan omistanut kalastaja-filosofi yms yms AARNE YRJÖNEN. Huh mikä paikka, fantastinen taianomainen saareke puolen tunnin merimatkan päässä Kotkan satamasta! Viikaria lähestyessämme ajoimme parinkymmenen metrin etäisyydeltä pikkusaaresta, jossa joutsenpari käyskenteli arvokkaasti, naaras pesässä munia hautoen. Pariskunta ei meitä säikähtänyt. Eivätkä hanhetkaan, jotka olivat kansoittaneet poikueineen melkoisen osan Kotkan satama-alueen vihernurkkauksesta…

 

”Rakenna ja elä niillä ehdoilla, jotka ympärilläsi on”, Aarne Yrjönen oli kirjoittanut ruutuvihkoonsa.

Hiljaa lipui veneemme Aarnen rakentaman mahtavan aallonmurtajan vierestä saarelle. Aarnen oma toivomus oli “tulla haudatuksi vesiin jossa tuulet eivät venettä keinuta ja missä rauhaton mieli laukeaa”. En tiedä, toteutuiko tämä hyvinkin perusteltu toive?

Tukikohtaan kuuluu puolen tusinaa rakennusta ja rantasauna. Kunnostusta ne kaipaavat, mutta mikä upea kaistale Kotkan lähisaarimaisemaa, vaikka minkälaiselle leirikunnalle ja hiljaista rantarauhaa etsiville porukoille… Ei kun reipas työleiri pystyyn!

Kyminlinnan pakolaisleiri 1922-1939

 

Toisenlaisiakin leiriympäristöjä Kotkasta, Karhulan suunnalta löytyy!

 

Kyminlinna kuuluu Kaakkois-Suomessa 1700-luvun lopulla rakennettuun ns. venäläisamiraali Suvorovin linnoitusketjuun, jonka tarkoitus oli puolustaa Luoteis-Venäjää Ruotsin hyökkäyksiltä. Siitä tuli vähitellen valtavankokoinen alue, viisikulmainen bastionlinnoitus, jonka merkitys tietysti väheni Suomen sodan ja Suomen Venäjään liittämisen seurauksena 1808-1809.

 

Vuonna 1918 linnoitus oli hetken vankileirinä, johon sullottiin kansalaissodan kostotunnelmissa satoja punavankeja. Vuodesta 1922 se muuttui pakolaisleiriksi, johon asutettiin Vienan Karjalan ja Inkerinmaan heimopakolaisia ja Kronstadtin kapinan (1921) aikaisia matruusipakolaisia perheineen. Enimmillään pakolaisia oli vuonna 1923 noin 700, suurin osa kaiketi naisia ja lapsia. Kyminlinna oli myös työleiri asukeilleen, toiminnassa oli parakkiasuntojen lisäksi useita työpajoja, sairaala ja koulu. Johtohenkilöt ja vartiomiehet asustivat linnoituksen ulkopuolella.

 

Pakolaisia ei aina kohdeltu kovinkaan hyvin eivätkä he noin vain voineet linnoituksesta poistuakaan. Ryssittely oli aivan tavallista. Leirivaihetta kesti vuoteen 1939, jolloin viimeiset muutama kymmentä pakolaista siirrettiin Ouluun. Monet muut olivat jo löytäneet kotinsa Suomesta ja paljon Kronstadtin pakolaisia palannut Neuvosto-Venäjälle.

 

Oppaana Kyminlinnassa toiminut Kari Kuusisto kertoi, että tällä hetkellä Kotkassa mietitään kuumeisesti Senaattikiinteistölle kuuluvan linnoituksen uusiokäyttöä muunakin kuin vain turistikohteena…

 

Kotkan Maretariumin outo vedenalainen valtakunta

 

Kysymys kuuluu: satutko tietämään mihin eläinlajiin kuuluvat esimerkiksi
-Kivennuoliainen
-Kymmenpiikki
-Seipi

Paljastan heti – ne ovat kiisken, hauen ja särjen sukuisia kaloja. Kotkan Maretarium on kyllä oudoimpia näkemiäni eläintarhoja tai “museoita” – tai ainakin sinnepäin. Maretariumissa on tilavissa akvaarioissa (jonne mahtuu sukeltajakin ja vaikka kymmenen 10-kiloista sampea!) esillä lähimain 60 suomalaista alkuperäiskalaa. Pienimmät ovat muikkuja, salakoita ja kiiskejä, suurimmat Venäjän- ja Siperiansampeja, joita Itämereenkin joskus eksyy.

En osaa sanoa, miltä kaloista tuntuu uiskennella yleisön nähtävillä, mutta ainakaan nälkää ne eivät näe. Hieno arvausleikki on se, että voi merkitä muistiin montako kalalajia tuntee tai on nähnyt, syönyt tai pyydystänyt. Pääsin vajaaseen pariinkymmeneen…

 

Kotkan entisöidyllä satama-alueella sijaitsee Maretariumin lisäksi myös Merikeskus Vellamo, mutta sinne en ehtinyt. Ja kyllä Maretariumin vaikutelmat riittävät pitkäksi aikaa – tervemenoa:
www.maretarium.fi

 

Pyöräily – paras liikkumislaji pikkukaupungissa

 

Pyöräily on varsinkin kesäaikaan erittäin suosittua joka puolella Suomea. Itse pyöräilen vuoden ympäri. Kiitos punavihreälle kunnallispolitiikalle meillä alkaa olla sellaisia upeita pyöräilykaupunkeja monipuolisine reitteineen kuin Helsinki, Oulu ja Joensuu. Kotkassa, varsinkin sen keskustassa on petraamisen varaa, autoliikennettä rannoillakin ja pysäköityjä autojakin aivan liikaa vetten äärillä, mutta esimerkiksi sataman puolella, vihreässä kaupunki-kansallisessa puistossa kelpaa fillaroida.

Ajelin iltapuolella niin keskustassa kuin Katariinan Meripuiston puolella ja harvoin näkee minkään kaupungin keskustan tuntumassa niin luonnonläheisiä viheralueita. Alan ymmärtää myös Kotkan Meripäivien kävijöitä: satama-alueella ei tarvitse city-ihmisenkään terasseja tai anniskelupaikkoja kaukaa hakea ja ainakin Wanhan Fiskarin kalapitoinen ruokalista tuo veden kielelle välittömästi. Tarjoilu pelaa, henkilökunta ystävällistä ja kun palan painikkeksi saa tuopin paikallisolutta, kelpaa poistua päiväunille mukavan purjeveneen keinuvaan kajuuttaan…

ps. Juha Watt Vainion suosikkipaikka eli Kairo sattui kuin sattuikin olemaan remontissa… . Perskules!

Öisinajattelija