Kävin taas Sodankylässä kuten usein juhannusta edeltävänä viikonloppuna. Olen käynyt yli tusina kertaa, mutta aika monet elokuvaentusiastit kaikki 25 Midnight Sun -festivaalia. Esimerkkinä vaikka sosiaalialan konkari ja varsinainen filmihullu Raimo Ruttonen Joensuusta.
Itse olen ollut Sodiksessa myös töissä – tulkkina, venäläisiä vieraita saattelemassa tai kriitikkona. Tämä vuosi meni helpommin ja laiskotellen, sillä yksi ehdottomista päävieraista, neuvostoliittolaisen ja venäläisen elokuvan Grand Old Lady, Kira Muratova perui tulonsa viime hetkellä. Moni muukin ohjaaja perui, mutta ei se tunnelmaa haitannut. Ei edes VesaMatti Loirin kehno kunto: mies selvisi hengissä ja parituntinen haastattelu sujui mukavissa merkeissä. Jaakko Pyhälän unohdettu mestariteos JON sai myös ansaitsemansa huomion. Ja siinähän Loiri on loistoroolissa, melkein kuin POIKIEN Jake aikuiseksi kasvaneena, hylättynä elämäntaiteilijana…
Elokuvista viis
Moni käy Sodiksessa ihan muuten vain, esimerkiksi Petterin eli von Baghin luotsaamien aamukeskustelujen, rennon tunnelman tai keskiyön auringon vuoksi. Muistan hellepäivät vuodelta 2006, jolloin tulkkasin Andrei Smirnovia: aurinko mollotti juuri minun ikkunaani ja juuri aamuyöstä, jolloin olisi halunnut nukkuakin pari tuntia. Turhaan, festari oli rankka työkeikka. (Yhtä rankka keikka oli Aleksei Germanin tulkkaus vuonna 1988. Mies kun uhkasi poistua loukattuna kesken juhlien. Petteri ja täysi sali odottivat kärsivällisesti kun tarjosin Alekseille pari lepyttelyolutta…)
Niin, ennen aikoihin, 1980-luvulla Sodiksessa rokattiin kunnolla – jopa siinä kuuluisassa isossa teltassa. Nuoriso tunki paikalle Norjaa ja Ruotsia myöten. Nyt teltassa pyörivät vain elokuvat – myös vuosittain joku säestetty upea mykkäesitys.
Juhlavuoden 2010 omituisimmat vieraat olivat englantilainen ujo herrasmies Terence Davies ja portugalilainen ”väri-aki-kaurismäki” eli Pedro Costa. Davies on kuuluisa nostalgisesta Liverpool-työläistrilogiastaan. Komeaa katsottavaa, välillä ahdistavaa, mutta palkitsevaa: musiikin rooli merkittävä. Costa asustelee ja tekee elokuviaan Lissabonin slummeissa eikä halua olla edes töittensä auteur (kuten hienosti sanotaan). Hänelle elokuva on ryhmätyötä ja sen päähenkilöt toisaalla kuin kameran takana…
Porttikoskelta Saariselälle
Kun oli aikaa oheistoiminnoille, kävin laskemassa Porttikosken, saunomassa ja uimassa jääkylmässä Kitisessä sekä tansseissa Porttikosken kallioisella rantalavalla. Hauskaa oli – erityisesti kun yritin pukea liian pieniä (lapsen) pelastusliivejä Terence Daviesin ylle…
Toinen mukava krapulanviettopaikka oli Sodiksessa sijaitseva Andreas Alarieston taidegalleria. Pienenä vinkkinä: tauluihin liittyvät tapausselostukset kannattaa lukea; ihmeellistä on elämä ollut saamelaiskylissä vielä muutama vuosikymmen sitten.
Ja sitten reissun kohokohta, Saariselkä tihkusateessa. Ei turistin turistia – vain yksi pariskunta käveli vastaan Urho Kekkosen luonnonpuiston ulkoilureitillä. Mitkä näköalat! Enpä olisi uskonut, että pohjalaisiin lakeuksiin kiinnittynyt geneettinen silmäni olisi nauttinut niinkin paljon Lapin tuntureista, vielä lumisista rinteistä ja tunturipurojen halkomista kuruista ja muista maisemista. Siellähän näkee yhtä kauaksi kuin Lapuan suoralla! Tottavie, Saariselällä UKK on saanut ansaitsemansa luonnonmuistomerkin.
Lopuksi, kesätoivotus UKK:n sanoin: ”Kaikki syyt jotka estävät meitä liikkumasta, ovat tekosyitä…”
Joensuun virallinen Öisinajattelija