Suur-Suomi on todellisuutta. NYT 2010.
Suur-Suomi on vain pieni osa suurta ja mahtavaa Eurostoliittoa, mutta sen rakentaminen saa yhä enemmän uusia ja suuria ulottuvuuksia kun siirrytään 2010-luvulle.
Kuinka niin? Mitä Suur-Suomi pitää sisällään? Vastaan heti: paljon muutakin kuin suursikaloita.
Maantieteellisesti Suur-Suomi koostuu suurlääneistä, joihin on sijoittunut muutama, suomalaisittain, suurkaupunki, joissa asustelee pääosin suomea mongertava pienpopulaatio. Suurlääneissä sijaitsee lisäksi muutama pinta-alaltaan surkuhupaisa suurkaupunki kuten Joensuu, jonka maantieteellisessä keskuksessa, Kiihtelysvaaran korvessa, ei tosin asu ketään. Sieltä suuret ja pienemmätkin ikäluokat ovat jo paenneet suurempiin kaupunkeihin, joku tohtori ja liikemies ulkomaille.
Suur-Suomen pienissä suurkaupungeissa sijaitsee yleensä muutama suuri kauppakeskus ja torin alle rakennettu tyhjyyttään kumiseva parkkihalli ja kampukseltaan suuri ja kaikissa vertailuissa ikuisesti menestyvä yliopisto. Skitsofreniaa esiintyy silti siellä sun täällä, esimerkiksi Joensuussa ja Kuopiossa. Näitä kaupunkejahan yhtä aikaa ja tasapuolisesti yhdistää UEF tai ISY – siis Itä-Suomen suuryliopisto. Se on niin suuri ja laajakatseinen, että lakkauttaa ja yhdistää pieniä pärjääviä yksiköitä ja projekteja aivan turhina. Suuria rahasummia UEF kuvittelee keräävänsä suursijoittajilta ja suurliikemiehiltä, jotka toivovat yliopiston seinien sisälle suurta geenitutkimusta, koska filosofian opetus vain kasvattaa kommunisteja tai suuruudenhulluja maailmanlopun ekoennustajia.
Toisaalla maaseudulla, kuten Pohjanmaalla ja Varsinais-Suur-Suomessa , suuret ikäluokat ovat rakentaneet suurtiloilleen suurnavettoja, suurkanaloita ja suursikaloita. Vain suursikalat ovat ylittäneet suur-julkisuuskynnyksen, koska niissä emakot ovat jo niin suuria, etteivät mahdu muuta kuin makaamaan kyljelleen kytkettyinä, jotta eivät rusentaisi alleen tissiä hamuavien pienten possujen suuria laumoja.
Sekä maalla että kaupungeissa myös koulut ja sairaalat ja sosiaalihuolto suurentuvat. Suurten ikäluokkien lapsenlapsia on siinnyt niin vähän, että kyläkouluja ei tarvita, vaan lapset kuljetetaan mini- tai suuremmilla busseilla suurten oppimiskeskusten suurluokkiin, joista suuret jonot purkautuvat puolelta päivin suurkeittiöiden palvelemien suurruokaloiden pitkien pöytien ääreen. Siinäpä on hyvä atrioida ja tarinoida suuret ja pienet kuulumiset, intiimisti, suurikokoisten aikuisvartijoiden pälyillessä pelokkaina ovia ja ikkunoita. Sairaalat ovat jo niin suuria, että niistä ei löydä lääkäriä, palvelutiskiä eikä vuoronumeroautomaattiakaan, vaan ja ainoastaan suuria jonoja ja paareilla kansoitettuja loputtomia käytäviä. Sosiaalihuolto suurenee suurenemistaan ja keskittyy yhdelle luukulle, jota ei avata joka kylään, vaan suurasutuskeskuksiin – ja jos avataan, jaettavat avustukset puolittuvat silmissä tai katoavat suurten kauppakeskusten kassoihin, joilla on läpi vuorokauden suuria jonoja. Aivan kuin Suur-Suomen ex-vihollismaassa Neurostoliitossa ikään.
Suur-Suomi on siis täyttä totta 2010. Se ei ole sotavuosien nostalgiaa! Vuoden vaihtuessa suuret ikäluokat eläköityvät suurin joukoin ja näkyvät julkisuudessa suurine suineen ja ihmettelevine silmineen. Ellei heitä sitten onnistuta narraamaan töihin suursikaloihin ja syyllistämään näin vielä kerran 2010 Suur-Suomen rakentamisestakin! Minusta sikalakohtalo olisi kohtuutonta, koska – vakavasti puhuen – pieni vapaana vielä vaelteleva eläkeläismummo keppeineen on rajunkaunis rudimentti ja eksoottinen ilmestys Suur-Suomen kulttuuripääkaupungissakin. Häntä kelpaa esitellä suuria elämyksiä metsästävälle turistille: mummolla kun ei ole kiirettä Mannerheimintien toiselle puolelle. Mitäpä hän siellä tekisi, vanha ihminen, suurensuuren eduskuntatalon edustalla tai suurilla portailla kaatuilemassa!
PS. Alkuperäisideasta ja öisestä ideoinnista Öisinajattelija kiittää Inka Kiveä!
Joensuun virallinen Öisinajattelija