Laulava vallankumous…ja Suomi

Harva Suomessa muistaa tai tietää, että Viron kuuluisa laululiike, josta tuli maan vallankumouksellinen ydin 1980-luvun lopulla, syntyi itse asiassa Tartossa melko tarkalleen 35 vuotta sitten. “Laulavan vallankumouksen” ensitahdit kuultiin yölaulujuhlssa, yliopistokaupunki Tarton laululavalla 14.6.1988, kun ilmoille kajahtivat ns. viisi isänmaallista laulua. Ne viittasivat maan aikaisempaan kansalliseen heräämiseen 1860-luvun lopulla. Tartosta laulaen etenevä poliittinen, usein kantri- ja rockpohjainenkin musiikillinen protesti levisi hetkessä pääkaupunki Tallinnaan, missä siitä syntyi aito kansanliike kuuluisan laululavan maastossa. Sadat tuhannet virolaiset aktivoituivat.

Kyseessä oli selvästi poliittinen laululiike, jota voi hyvin verrata suomalaiseen 1970-luvun agitprop-ilmiöön. Tosin Virossa laululiike sai suuremmat mittasuhteet ja se oli kansalaisyhteiskunnan nousun veturi vieden maan vallankumoukseen ja itsenäisyyteen. Suomessa kävi toisin. Meillä herättiin vain hetkeksi, ja vasemmalla laidalla riideltiin ideologisista lillukan varsista ja sulkeuduttiin pitkäksi aikaa kuppikuntiin. Sitten vähitellen 1980-luvulla ja erityisesti Neuvostoliiton hajoamisen (1991) myötä yhteiskuntaa alkoi pian jäytää poliittinen taantumus. Sen kehityksen äärioikeistolaisia hedelmiä saamme nyt makustella militaristisessa orvon oudoksi muuttuneessa maassa, missä osattomuus ja osallistumattomuus poliittiseen toimintaan ja yhteiskuntaa aidosti kehittävään kamppailuun on minimissä!

Virallinen oikeistolainen Suomi on kaivanut koipussista “perivihollisen”, rasismin ja typerän 1930-lukulaisen militaristisen sapellinkalistelun. Hallitus mielistelee voimiensa tunnossa ylvästelevää Nato-mahtia, Yhdysvaltoja, jonka seniilit johtajat ja suuryritykset uhraavat mieluusti ukrainalaiset ja venäläiset laajentaakseen ryöstelevää idänpolitiikkaansa. Suomesta on siinä sivussa tullut kelpo oppilas ja hyvä harjoitusmaasto. Valitettavasti näin on käynyt myös piskuisessa Virossa.

Rauhan rakentaminen ja diplomatia on heitetty romukoppaan. Historiatietoisuus nollassa. Monessa nykyisessä EU-maassa on unohdettu, että Nato-imperialismi ei ole yhtään armotonta putinismia armollisempi kun kyse on omista eduista. Ulkopolitiikkamme on todellista unohtamisen taidetta: matelemme, nöyristelemme ja ryömimme siinä sivussa Natossa kuten EU:ssakin, kuuliaisina opetuslapsina. Samalla pullisteleva omahyväinen hallitusvalta leikkaa yläluokan eduksi niiltä, jotka on jo valmiiksi maahan lyöty.

Nöyryytetty kansa alistuu tai vaikenee, joten saamme varautua pahimpaan paitsi kalliiksi tulevan asevarustelun, kurjistamisen ja myös ympäristön sekä kulttuurielämän tuhoamisen suhteen…

 

Tartto on toista maata: lyhyt historiakertaus

Palataanpa tämän blogin ydinasiaan eli siihen miksi ja missä Tartto on toista maata. Ellei ihan kaikessa, niin ainakin kulttuurisesti Tarton kaupunginjohtajat ja sivistyneet asukit ovat viisaampia kuin  aidosta kulttuuriperimästä vähät välittävä Suomi. Erityisesti Suomessa harmittaa surkean pintaliitoinen inglish-kaupunkikulttuuri, kiirekiirekiire jopa ruokailussa, puukorttelien järkyttävä tuhoaminen, luontoa raiskaava ”modernisointi”, pikapikaa suoritettu betoni-sementti-uudisrakentaminen ja kammottava  kaavoituspolitiikka, mikä ei ei tunne rajoja, vain rahan vallan mahdin.

Kävimme vaimoni kanssa ensi kertaa Tartossa kesäkuun puolivälissä. Oli jo aikakin. Viiden päivän matka oli yllättävän sivistävä ja merkittävä.  Johtopäätös: menemme varmasti uudelleen (jos henki pihisee, kukkaro antaa myöten ja pallomme ei ole räjähtänyt?) –  viimeistään kesällä 2024, jolloin Tartosta tulee ansaitusti Euroopan kulttuuripääkaupunki.

Tartossa aika pysähtyy ja menneisyys puhuu. Emajoen rantamilla on sijainnut asutusta ja linnoitusrakennelmia jo 400-luvulla, nimittäin Toomen mäellä (=Toomemägi) ja Tartto lienee Balttian maiden vanhin kaupunkiyhteisö muutenkin. Nimet ovat vaihtuneet (esim. Tarbata, Dorpat, Jurjev, Tartto) , mutta ensi maininta historiasta löytyy slaaviruhtinas Jaroslav Viisaan valloituksista, vuodelta 1030.

Saksalaiset ritarikunnat pitivät valtaa 1200-luvulla ja kaupungista tuli vuonna 1280 Hansa-liiton tärkeä jäsen esim Novgorodin ja Pihkovan väliselle kauppareitille. 1500-luvulla tulivat sitten venäläiset ja puolalaiset valloittajat – vaihtelevasti, ja satakunta vuotta kestänyt Ruotsin valta alkoi 1625. Sen aikana perustettiin Tarttoon eräs maailman maineikkain yliopisto, 1632 (siis ennen Åbo-Turun yliopistoa, huom!).

Ruotsalaisten mahti loppui Itämerellä Suureen Pohjansotaan 1700-luvulla, jolloin alkoi vuorostaan, Vironkin alueella, Pietari Suuren johtaman uuden Venäjän merille pyrkivän mannerimperiumin rakennuskausi. I maailmansodan aikana tulivat saksalaiset, sitten seurasi lyhyt itsenäisyyskausi vuodesta 1919 , kuuluisa Tarton rauhakin 1920 – ja vielä II maailmansota neuvosto- ja saksalaismiehityksineen kunnes Moskova vakiinnutti valtansa vuosiksi 1944-1991. Noina vuosikymmeninä Tartto oli ulkomaalaisilta suljettu kaupunki, neuvostoajan sotilastukikohtineen.

Tartto on poltettu maan tasalle ja valloitettu eri tahoilta niin monta kertaa, viimeksi II maailmansodassa, että tuskinpa lähimaista löytyy vertaa moiselle sekamelskalle ja kansainvälisyydelle, niin pahassa kuin hyvässäkin. Tämä näkyy ja kuuluu yhä arkitehtuurissa, kulttuurissa, maisemassa ja kielissä. Kun kaupungin vajaasta sadan tuhannen asukkaan väestöstä on suuri osa (15-20 %, arviolta?) yhä venäjänkielistä, ei tarvitse ujostella omaa venäjäänsä. Dorpat- hotellimme vieressä sijaitsevalla maalaiskauppatorilla , Emajoen varrella, kaikki myyjät keskustelivat mieluusti myös venäjäksi, samoin kuppiloissa. Mansikat ja piirakkakahvit (juuri paistetut omenapiirakat) sai parilla kolmella eurolla eikä ukrainalainen borsh-keittokaan maltaita maksanut.

 

Tartto kulttuurikaupunkina

Tarton barokkityylinen Raatihuoneen tori , lukuisine kahviloineen, ravintoloineen ja kauppoineen – ja varsinkin “Suutelevat opiskelijat”-patsaineen on nähtävyys sinänsä kuten muukin, pääosin 1800-luvun klassiseen tyyliin rakennettu ikivanha Tartto, kivitalokaupunki. Myös historialliselle Toomemägi-puistokukkulalle kannattaa kiivetä, vaikka ns. toivomusten Enkelisillalle, ja jos kukkaro sallii, voi ruokailla ylellisesti “Ruutikellarin” ennätyskorkeassa, 11 metriin nousevassa luolaravintolassa. Paljon halvempi ruokapaikka löytyy Tarton yliopiston yhteydestä, aivan sen vierestä ja mainioita oluita saa kulman saksalaistyylisestä peruskapakasta.

Uusklassiseen tyyiin vuonna 1809 rakennetussa yliopiston päärakennuksessa (ks. www.ut.ee ) sai vaellella rauhassa. Museoissakin. Kiinnostavaa nähtävää oli  mm. sisätilojen “muumio”-osastolla- ja oppilaiden “rangaistus”museossa, mutta opiskelijoita ei kesäkuun puolivälissä enää juuri näkynyt. 2020-luvulla yliopisto-opiskelijoita on ollut lähimain reilusti 10 000 vuosittain ja heistä pari tuhatta ulkomaalaista, joukossa parisataa suomalaistakin. Merkittävä kulttuuripaikka on myös Vanemuine-teatteri ja sen viereinen konserttitalo (www.vanemuine.ee). Olutmuseokin löytyy, onhan Tartto kuuluisan ja Suomessakin suositun A.Le Coq- juoman kotipaikka (www.alecoq.ee)

Keskiaikaisessa Johanneksen kirkossa (=Jaani kirik) kävimme katsastamassa maailmankuulun Terrakottaveistokset -kokoelman, mutta Tartossa sijaitsevat myös Eliel Saarisen suunnittelema Paavalin kirkko ja Pietarin kirkko. Tartosta näköjään löytyy eri lähteistä vuosittain aivan huikaisevaa kulttuuritarjontaa:

  • Huhti-kesäkuussa Kevad-opiskelijafestivaali, kuuluisa Prima Vista-kirjallisuusfestivaali, Katutaidefestivaali ja Tarton kaupunkipäivä sekä Maamess- maalaismarkkinat
  • Heinä-syyskuussa Hansapaevad, Ruoka-ja viinifestivaali, Rakkauselokuvafestivaali ( www.tartuff.ee) , Tutkijoiden yö, Sygis-opiskelijapäivät
  • Loka-joulukuussa Kaupunkimaraton, Valofestivaali, jazz-festivaali, talviset tanssijuhlat ja Pimeiden öiden filmifestivaali

Teatteriesityksiä, konsertteja, kirjallisuusiltoja ja taidenäyttelyitä on vuoden ympäri kuten sellaisia avoimia museoita kuten Viron kansallismuseo, kaupunginmuseo, KGB-sellimuseo, Laulujuhlamuseo, lelumuseo, yliopiston museot jne jne. Kun vuosi 2024 tulee olemaan Tartolle Euroopan kulttuurin pääkaupunkina iso juhlavuosi, voi vain kuvitella kulttuuritarjonnan laajuutta! Erilaisia tapahtumia on noin 300 ja tarkempi ohjelma niistä ilmestyy jo elokuussa 2023 (ks. www.tartu2024.ee/programme )

 

Vihreä Tartto ja pari keskeistä kohdetta

Kaupungin läpi virtaava Emajoki halkaisee Tarton, mutta sen rantamilla on valtavasti vehmaita puistoja ja mukavia promenadeja, kahviloita, siltoja ja muistomerkkejä. Kaikkialla on uskomattoman siistiä. Kun kävelin parina aamuna aikaisin puistoissa ja uiskentelin Dorpat- hotellin vieressä sijaitsevassa tosi-isossa monipuolisia kylpyläpalveluja tarjoavassa  Aura-keskuksessa (Aamu-uinti pitkässä 50 m altaassa ja sauna kuuluivat perinteisen hotellin peruspalveluihin!), kaikkialla olivat katuja ja puistoja kastelevat & siivoavat porukat töissä. Muutenkaan kukaan ei näyttänyt heittelevän iltaisinkaan roskia ympäriinsä – eivätkä puistoissa, kaduilla tai kahviloissa istuskelleet nuorisoryhmät istuneet ollenkaan äly(ttömät) puhelimet korvillaan tai selanneet typeriä tiktok-videopätkiä yms laiteistaan. Tarttolaiset ihmiset, nuoretkin näyttivät keskustelevan, seurustelevan oikeasti. Merkittävä kulttuurinen ero jos vertaa HKI-JNS – kaupunkikuviin (?).

Siistin ja vihreän puistomaiseman halkovan Emajoen likaisenharmaa vesi kylläkin pisti silmään, mutta siinäkin joku uskalsi uiskennella. Jokiristeily kahden järven välissä virtaavassa suht kapeassa Emajoessa kesti puolitoista tuntia, maksoi kahdeksan euroa ja oli hellesäässä vilvoittava elämysmatka pitkin laajojen peltomaisemien, haikaranpesien sekä vene- ja uimarantojen reunustamaa Etelä-Viron maaseutua.

Tuntuu uskomattomalta, että Tartossa on vain 100 000 asukasta. Syy harhanäkyyn voi olla kompaktissa, hyvin toimivassa keskustamiljöössä – tai sitten laajoissa puukortteli-kaupunginosissa omakotitaloineen, joissa suuri osa kulttuuriväkeäkin asuu. Kirjailijoita, tiedeihmisiä, taiteilijoita ja muuta älymystöä varmasti piisaa kun joka kymmenes on yliopisto-opiskelijakin.

Suosittelen mieluusti paria kohdetta, joissa tuli käytyä:

  1. Tartossa on useampiakin vanhoja puutalokorttelia, jotka ovat näyttäviä hyvin restauroituine rakennuksineen, pihoineen, kasvitarhoineen, kuppiloineen ja pikku kauppoineen. Tärkein on kenties, Euroopan mittapuussakin, laajin yhtenäinen puukaupunkikortteli nimeltä Karlova, missä voit kuljeskella kapeilla kujilla ja ihailla jopa noin 400 (= neljää sataa !) vanhaa puutaloa rehevien puistikkojen keskellä! Sellaista määrää en ainakaan minä ole löytänyt muualta (Raahen, Kokkolan kuten Raumankin puutalojen yhteismitallisuus kalpenee kevyesti Karlovan nähtävyyksille!)
  2. Eesti Rahva Muuseum eli Viron kansallismuseo sijaitsee parin kilometrin päässä keskustasta. Se on perustettu entisen neuvostojan suljetun sotilastukikohdan lentokentän kiitoradan jatkeeksi. Fantastinen päärakennus , muistaakseni yli 300 metriä pitkä, valmistui vuonna 2016 nykyiseen loistoonsa. Siellä, 6000 neliön tiloissa voi viettää reippaasti pitkän päivän tutustumalla älykkäästi eteneviin, myös digi- ja virtuaalitekniikalla toteutettuihin osioihin pääsaleissa. Niissä esillä ovat ensin Viron historia ja sen käänteet, sitten suomalaisugrilaisten kansojen kulttuurihistoriallisesti merkittävin osuus ( www.erm.ee ) Museon vieressä sijaitseva Ylösalainen talo vetää vakavimmankin naamataulun leveään hymyyn ( www.tagurpidimaja.ee )

Öisinajattelija