Koronavirus on pistänyt monet ihmiset tavalla tai toisella eristyksiin, jopa moneksi kuukaudeksi. Yli 70-vuotiaat koteihinsa, koululaiset ja tutkijat etätyöhön. On säädetty valmiuslaki ja pantu sen pykäliä toimeen harvinaisen vikkelästi. Hallitus ja eduskunta ovat käyttäneet valtaoikeuksiaan yksimielisesti ja ennennäkemättömällä laajuudella. Mikäpä siinä, aika näyttää ja “itse elämä” miten Suomi pärjää ja korona-lamasta joskus nousee?
Huhtikuun 2020 alussa suomalaisia oli etätöissä lähes miljoona. Kyselyjen mukaan tästä joukosta kolmannes 300 000 olisi valmis jäämään etätöihin vaikka pysyvästi. Alkuinnostus on ollut valtava – tosin monilapsisten perheiden kotona etätyötä tekevät vanhemmat eivät ole olleet lähimainkaan kaikki tyytyväisiä koulujen etäopetuksen aiheuttamaan kotitilanteeseen, vanhempien lisätyöhön apuopettajina ja stressiinkin. Lähikuukausista riippuu, hiipuuko into etähommiin yhtä nopeasti kuin se syttyi?
Tiede etätyönä
Tiede on useimmiten korkeasti koulutettujen “valkokauluslaisten” palkkatyötä. Jonkun mielestä jopa etuoikeus. Työpaikka on tällöin korkeakoulu, yliopisto, tutkimuslaitos, instituutti, yhtiö, yritys jne. Yritysmaailmassa tiede voi olla tutkijalle joskus yksinäinenkin työpaikka.
Rahoitus on joko valtiollista tai yksityistä. Yritysmaailman rahoittamat professuurit ovat lisääntyneet yliopistojen seinien sisällä eikä se aina ole ongelmatonta: “sen lauluja laulat kenen leipää syöt”. Toisaalta Suomen Akatemian jakamia ja tarkoin kriteerein kilpailuttamia monivuotisia tiedemiljoonia pilkotaan pienemmiksi apurahoiksi korkeakoulujen omilla päätöksillä. Niitä päätöksiä ei aina tehdä demokraattisessa järjestyksessä, jopa laatukriteeritkin vaihtelevat. Joskus kenties pärstäkerroinkin voi ratkaista (?).
Rahoitusmallista seuraa, että lyhyistä pätkistä koostuvat työsuhteet ja jatkuva rahoituksen haku hallitsevat monen tutkijan ja professorin työtä. Työn ja työsuhteen laatu kärsii kun tutkimukseen ja opetukseen käytetty aika vastaavasti vähenee. Tiede-elämä on täynnä uudenlaisia ristiriitoja ja kuppikuntia. Se ei houkuttele 2000-luvulla välttämättä nuorta älykköä samoin kuin 1900-luvun lopulla, vaikka keskipalkka olisikin kohtalainen. Etätyö voi olla vaihtoehtona hyvä pakopaikka (?), jossa ongelmia, kiukkua, erimielisyyksiä ei tarvitse kohdata naamatusten.
*****
Etätyö on tutkijalle houkutteleva ratkaisu monesta syystä. Saa valita työaikansa, taukonsa ja olla pois johtotason tai sosiaalisen kontrollin alta. Voi nauttia yksinolosta ja työrauhasta, puida nyrkkiä peilikuvalle tai kilpailevalle projektille, nostaa jalat pöydälle tai alkaa jumpata milloin siltä tuntuu, pitää kahvitaukoa tai surffailla netissä turhauttavan työpaikkakokouksen aikana. Jos työpaikan ihmissuhteet ovat valmiiksi solmussa, on suuri helpotus jäädä etätyöhön kun siihen tarjotaan mahdollisuus. Ei tarvitse kohdata edes kahvihuoneessa inhottavaa kolleegaa, alapään vitsejä laukovaa esimiestä. Olisikohan tässäkin pari syytä etätyön hurjaan suosioon: ihmissuhteet, työpaikkakiusaaminen?
Toisaalta, myös työnantajapuoli ja yhteiskunta suhtautunevat tiedemaailman etätyöhön myönteisesti. Työpaikan ylläpito ja tilaratkaisut pienentävät menoja merkittävästi; matkakustannukset säästävät luontoa,autoa,energiaa – ja hermoja!
Ongelmiakin on. Esimerkiksi etätyöpaikka – ja työpiste. Jos ja kun se usein sijaitsee kotona, tulee helposti houkutus vähäiseen liikkumiseen ja jatkuvaan naposteluun. Työteho voi joko lisääntyä tai kärsiä, työvälineetkin voivat olla puutteelliset. Kaikilla ei myöskään ole niin tilavaa asuntoa, että sinne voisi värkätä oman rauhallisen työhuoneen tai edes työpisteen ja -pöydän. Eriarvoisuus on helposti havaittavissa myös perheen kanssa etätyötä tekevän ja yksinäisen puurtajan välillä. Työteho voi vaihdella merkittävästi ja työajan kontrolli tai itsekontrolli hävitä vähitellen. Kysymys kuuluukin: kuinka johtotaso ohjaa etätyötä tekevää projektityöntekijä tai tutkijaa? Sama kysymys on kyllä yhtä vaikea yliopiston seinien sisälläkin.
Isompiakin ongelmia on. Kaikkea tiedettä ei yksinkertaisesti voi tehdä etätyönä. Ei sen paremmin luonnontieteiden kuin humanististen tieteiden alalla. Geologin on hankala tutkia tundraa diginä, arkeologin kaivella hautalöytöjä virtuaalisti, lääketieteen opiskelijan pärjätä ilman aitoa yhteyttä ihmiskehon onkaloihin tai vaikka keskiaikaa tutkivan historioitsijan pärjätä ilman elävää arkisto-museoyhteyttä.
On turha kuvitella,että yleensäkin kaiken luotettavan lähdemateriaalin voisi saada “verkosta”, netistä , virtuaalisti ja diginä”. Arkistot, museokokoelmat, kansalliskirjastot, autiomaat, elävät ihmiskorttelit ja syvimmät tunteet sekä mielipiteet ovat edelleen suurelta osin “digitalisoimatta”. Jo yksin sosiologin tekemä kvalitatiivinen haastattelututkimus saa aivan eri ulottuvuuksia, jos se tehdään etänä eikä kasvotusten! Jokainen opettaja tietää tai tulee näinä viikkoina tietämään etätyöopetuksen plussien ohella myös sen miinukset. Unohtuiko kasvatustehtävä etäopetuksessa, kasvaminen ja kasvattaminen ihmisenä?
Erittäin tärkeä yliopisto-opetus tai seminaarit pienryhmille ja eri kursseille etänä ei korvaa live-kanssakäymistä. Yliopistojen tehtävä on paitsi tutkia myös opettaa – ja käyhän sekin etänä vaikka kuinka isolle porukalle. Opettajan ja oppilaan kahdenkeskinen suhde voi näin olla joko hyvä tai huono asia, tilanteesta ja henkilöistä riippuen. Opetustilanteeseen kuitenkin kuuluu aidoimmillaan vuorovaikutus ja dialogisuus, kohtaaminen kasvotusten, opetteleminen esitelmöimään, luennoimaan ja argumentoimaan muiden “oikeasti” arvioidessa ja kuunnellessa.
Juuri kasvotusten olemisen puute, inhimillisen kanssakäymisen oheneminen ja sosiaalisen käyttäytymisen sekä monimuotoisen oppimisen väheneminen tutkimus- ja koulutyössä etätyön myötä onkin itse asiassa selvittämisen ja tutkimuksen väärti! En silti kiellä uusia etä-ulottuvuuksia ja malleja ja niiden suomia mahdollisuuksia myös kaksisuuntaiseen hedelmälliseen olemiseen ja virtuaalielämiseen verkossa.
Silti Ihminen tahtoo tavalla tai toisella olla aina ja kaikkialla seurallinen laumaeläin, hyvin pienin poikkeuksin.
Etätyö ja yliopistojen kolmas tehtävä
Muutama sana etätyöstä ja yliopistojen ns. kolmannesta tehtävästä, paljonpuhutusta yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta. Kolmas tehtävä on usein ymmärretty vaikuttamisena yhteiskunnallisiin asioihin tai kriittisenä äänenä ja myös tieteen popularisoimisena. Venäjällä intelligentsijaa, varsinkin perinteistä sivistyneistöä (filosofit, tutkijat, kirjailijat, taiteilijat, journalistit, ohjaajat) on kautta historian pidetty ns. “yhteiskunnan omatuntona”, usein kriittisenä erilaisten toisinajattelijoiden kerroksena. Suomessa toisinajattelijat tyyliin Erno Paasilinna (1935-2000), Pentti Linkola (1932-2020) ja Hannu Taanila (s. 1939) ovat yksittäisiä poikkeuksia.
Koronan oloissa yhteiskuntaan voi varmasti vaikuttaa. Mutta käykö se samalla tavalla laajasti vai rajoitetummin kuin ennen? Mediassa, somessa ja erilaisten teknisten vempaimien suomien mahdollisuuksien turvin voi edelleen toimia. Aktiivisuus riippuu persoonasta. Toisaalta, väliaikaisten asetusten ja lakien avulla sananvapautta voidaan rajoittaa erityisoloissa. Sellaisissa oloissahan me elämme juuri nyt. Myös matkustuskielto rajoittaa kokoontumisia ja samalla vaikutusmahdollisuuksia, joita erilaiset etä-virtuaalikokoukset ja palaverit taas tuovat ehkä lisääkin. Ainakin ne tulevat halvemmiksi!
*****
Koska monet tutkijat elävät nyt eristyksissä kotonaan etätyössä, samalla lapsiaan usein siinä sivussa hoitaen, heille jää kenties paljon vähemmän aikaa, energiaa ja mahdollisuuksia vaikuttaa kuin ennen. Vuorovaikutus puuttuu: nythän oleskellaan yliopistojen kampusten ulkopuolella ihmisiä kohtaamatta (?). Jopa niin, että yli kymmenen hengen kokoontumiset ovat olleet kiellettyjä. Monet muutkin rajoitukset koronaviruksen levitessä estävät tutkijoita paneutumasta yliopistojen kolmannen tehtävän hoitamiseen. Kolmas tehtävä tarkoittaa myös kriittisyyttä, ehkä entistä enemmän – ja kirjoittaahan voi aina.
Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella professori Jukka Korpela ja lehtori Arto Nevala halusivat kertoa mielipiteensä siitä miten koronankin oloissa jotkut yhtiöt, esimerkiksi pohjoiskarjalainen PunaMusta (kirjapaino- ja lehtiyhtiö, joka omistaa alueen päälehden, Karjalaisen ja pääosin Pohjois-Karjalassa ilmestyvät muutkin paikallislehdet) jakavat osinkoja samaan aikaan kun käydään yt-neuvotteluja ja maa on täynnä määräaikaisesti lomautettuja.
He kirjoittivat mielipiteen Karjalaiseen (jota ei julkaistu):
“Osingot näyttävät nyt pahalta. Jos niitä jaetaan perustelematta, julistetaan samalla omaa ylimielistä, välinpitämätöntä ja ylivoimaista asemaa muun yhteiskunnan mielipiteitä ja arvoja kohtaan. Moniarvoisessa yhteiskunnassa ihmisellä on oikeus toki tähän, mikä on erinomaista. On kuitenkin vakava ongelma, että Karjalainen ei uutisoi tätä keskustelua, eikä eteenkään omistajayhtiönsä kohdalla. Puna-Mustan osingonjakokeskustelu on journalistisesti merkittävä ja alueen kannalta tärkeä. Monessa tiedotusvälineessä, kuten YLE:ssä, se onkin huomioitu. Jos uutisoimattomuuden perusta on lehden suhde osinkoa jakaneeseen yhtiöön, olemme samantapaisessa tilanteessa kuin ennen Neuvostoliitossa tai nykyisin Unkarissa: vallassa olijaa ei saa arvostella, eikä siitä voi julkaista kielteisiä uutisia. “
*****
Paikalliset journalistit ja tutkijat ovat käsittääkseni lähimain sataprosenttisesti samaa mieltä Korpelan ja Nevalan kanssa. Silti mielipidejuttua ei julkaistu! Minusta juuri kriittisen ajattelun korostaminen on osaltaan parasta mahdollista “yliopiston kolmatta tehtävää”. Se kuuluu asiaan koronaviruksenkin maailmassa, ei sensuuri.
Ennen oli ennen, paremmin tai huonommin, mutta ainakin viime vuosikymmeninä lännen kapitalistimaissa tehtaan ja tehtaanomistajien valta on siirtynyt globaalille markkinataloudelle, pankkipiireille ja osakemarkkinoille. Ei suinkaan tieteelle (kuten jotkut väittävät) tai yliopistoille, jonne tunkevat entistä enemmän pääoman rahoittamat professuurit, muoti ja tilaustutkimukset. Juuri se, että yliopistot / tutkijat vaikenevat, koronankin oloissa , eivätkä käytä tutkimuksiin ja älyyn perustuvaa valtaansa suoraan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, juuri se siirtää valtaa markkinoille ja kaventaa tiedemaailman riippumattomuutta ja sananvapautta. Huomaamatta, kenenkään älähtämättä!
Susirajan Öisinajattelija