Tule ja katso ( 1985) on hienoimpia venäläisiä sodanvastaisia elokuvia. Filmin nimi tulee suoraan raamatusta kuten FF Coppolan Ilmestyskirjakin. Ohjaaja on jo ajat sitten kuollut Elem Klimov, jonka tapasin pari kertaa Moskovassa ja Suomessakin 1980-luvulla, häntä tulkatessani. Klimov oli Mihail Gorbatshovin hienoina vuosina (1985-91) ns. glasnost ja perestroika-ajan merkittäviä elokuva-aktivisteja, joka sai silloisessa NL-elokuvaliitossa Moskovassa aikaan sen,että monet aikaisemmin kielletyt elokuvat tulivat julkisuuteen. Näin ne Moskovassa tuolloin ja järkkäsin myös näytöksen työpaikallani, Suomen elokuva-arkistossa (=SEA), Peter von Baghin , Antti Alasen ja VP Makkosen aloitteesta 1980-luvun lopulla.
Tule ja katso
Tule ja katso-elokuva poistettiin, siis kiellettiin Oulu-nimisessä (elokuva?)kaupungissa muistaakseni keväällä 2022 ohjelmistosta syystä, että Venäjä oli aloittanut julman hyökkäyksensä Ukrainaan.
Käsittämätöntä, eipä olisi uskonut! – eipä amerikkalaisia elokuvia kielletty muistaakseni Vietnamin julman sodan vuosina yhtäkään!? Ja vielä: mielestäni Oulu on aina ollut kulttuurikaupunki , mutta nyt tehtiin todella suuri virhe,ilman muuta. Vastaavia sodanvastaisia filmejä pitäisi näyttää tänä päivänä erityisesti Suomessa, muissakin Nato-maissa, EU-maissa, Ukrainassa ja Venäjällä. Kouluissa, armeijoissa, yliopistoissa, elokuvakerhoissa! Elokuvan loppukohtaus on puistattava ja myös paljon ajatuksia sodan raakuuksista, kostosta yms. herättävä. Sitä ei voi sivuuttaa sodan todellisuutta miettimättä, kostoa, raakuuksia?
Kyse on filmin nuoren päähenkilön luhistumisesta, lapsisotilaan raaistumisesta. Tarina ei ole mitenkään mustavalkoinen, vaan parhaalla/pahimmalla tavalla sodanvastainen kertomus siitä, mitä venäläiset/saksalaiset tekivät, kokivat II maailmansodassa, itärintamalla.
Voi vain mietiskellä, että tämäkö on todellisuutta taas kerran, uudestaan kaikissa mahdollisissa sodissa, kaikilla mantereilla, meidänkin lähisodissa, jotka (vain ja ainoat meitä kiusaavat, siis nämä sodat nyt, jotka ovat keskuudessamme, todellisuutta taas kerran?)siis jotka suomalasia kiusaavat ja saavat juuri lähimmäisiä auttamaan. Nytkö vasta heräsimme, evakkojamme muistimme? Inhimillistä? Ehkä?
Full Metall Jacket
Full Metall Jackett (1987) kuuluu sodanvastaisten uusien elokuvien sarjaan ( Kirjoitan uusista elokuvista, koska tuskin kukaan muistaa enää sellaisia ”vanhoja” filmejä kuten Diktaattori, Kunnian polut yms).
Stanley Kubrickin huippuohjaus Full Metall Jackett kertoo militarismista – ja siinä sivussa Vietnamin sodasta kaiken. (Jos Vietnamin sota oli ensimmäinen “televisiosota”, Ukrainan sota on ilman muuta pitkälle “somesota”, josta me tiedämme, siis sen todellisuudesta aika vähän…)
Stanley Kubrickin elokuvaa on esitetty Suomen televisiossakin toistuvasti – ja kiitettävästi. TOIVON OIKEASTI, että se esitettäisiin Suomen kouluissa, varuskunnissa ja ilmaisnäytöksissä ja elokuvakerhoissa. Se on paikallaan juuri nyt kun Suomi on liittynyt Natoon ja militaristinen euforia on kaikenkattavaa. Full Metall Jacket saattaisi lieventää suomalaista militarismin hypettä, sitä, kuinka innolla vaikkapa nuoria naisia yllytetään ammuskelemaan, rynkyn käyttöä opettelemaan, ja reservejä värvätään perivihollisen tappamiskoulutukseen.
Stanley Kubrickin filmin siirtymä merijalkaväkijoukkueen simputuksesta, pesuhuoneen kiusatun kaverin tekemästä komentajansa taposta ja itsemurhasta, Vietnamin helvetilliseen todellisuuteen on ehkä uudemman elokuvahistorin huikeimpia elokuvallisia oivalluksia. Katsojalle jää/ tai ei edes jää aikaa mietiskellä, missä nyt mennään, vaikka pian sodan turhuus ja julmuus käy päälle – loppukohtaukseen saakka:
“Shot me, please, shot me!”, toivoo kuolemaa tekevä Vietnamin kansanarmeijan naistarkampuja, tapettuaan joukon amerikkalaisia. Silmissäni, ajatuksissani juoksee yhä se napalmin polttama vietnamilaislapsi, joka sentään selvisi. Entä ne siellä Ukrainassa? Kannattaa muistaa kuinka turhaa on kuolema turhassa sodassa, kaikissa! Missä lie diplomatia ja rauhanaate, YK ja ihmisoikeudet taas nyt kerran!?
Kun filmin lopputekstien päälle soi Rolling Stones ja “Paint it black”, jopa Mick Jagger, Brian Jones, Keith Richard, Bill Wyman ja Charlie Watts, vanhat rollaritkin ovat oikealla asialla: mustaa, pelkkää mustaa…
Öisinajattelija
ps. On elokuvia jotka voivat muuttaa maailmankatsomusta, jopa suhtautumista sotaan. Elem Klimovin TULE JA JA KATSO / Idi I smotri ( 1985) ja Stanley Kubrickin FULL METALL JACKETT (1987) osuivat vuosikymmenelle, jolloin sota Euroopassa tuntui mahdottomalta, Neuvostoliitto ikuiselta – ja jonkimmoinen rauhanomainen rinnakkainelo ns. survaltojen kesken normaalilta. Entä nyt?