Aki Kaurismäki: Kuolleet lehdet, 2023 (Tuotanto: Sputnik)
Suomessa syrjitty ja niukissa oloissa elävä vähävarainen työväki on peräti harvoin nykyelokuvan aiheena. Teemat liikkuvat enemmänkin erikoisryhmien, seikkailujen, kommellusten, erilaisen toiminnan, juhlinnan ja hyvin nuorten ja lastenkin maailmassa. Aitoa työläiselokuvaa tai tämän päivän työläisammatteja tapaa joskus enää lähinnä dokumenteissa. Näin siitä huolimatta, että tätä nykyä Suomi eriarvoistuu vauhdilla ja luokkayhteiskunta palailee pätkittäin.
Ohjaaja Aki Kaurismäki on virkistävä poikkeus näytelmäelokuvan puolella: omanlaisensa kaupunki- ja työläismiljöön kuvaaja sekä yhteiskunnan marginaalissa vaatimattomasti elävien henkilöhahmojensa sisäisen maailman ymmärtäjä. Kaiken kukkuraksi hänellä näyttää olevan harvinainen kyky löytää elokuviinsa osaavaa henkilökuntaa, kuvaajaa eli Timo Salmista ja lavastajia myöten. Erityisesti päänäyttelijät, pienet ihmiset työnsä ääressä ovat jääneet suomalaisen elokuvan lähihistoriaan. Monessa mielessä pidän Aki Kaurismäkeä sellaisten jo edesmenneiden mestariohjaajien kuten Risto Jarvan (mm. Jäniksen vuosi ) ja Mikko Niskasen (mm. Kahdeksan surmanluotia ) työn jatkajana kotimaisessa elokuvataiteessa. Moni ei sitä huomaa. Kaurismäki ei ole profeetta omalla maallaan, vaan maailmalla suositumpi kuin Suomessa.
Elokuva Kaurismäen mukaan
Aki Kaurismäki on perinteisen elokuvakerronnan osaaja, ei tekninen kikkailija. Hän kuvaa elokuvansa edelleen useimmiten filmille, ei digimuodossa ja on sanonutkin suunnilleen näin: Digi on sähköä, mutta filmi valoa. Ohjaajan esikuvat löytyvät eri maista vuosikymmenten takaa, mutta ranskalainen ns. uusi aalto ja tyylitelty realismi oli nuoren miehen innoittaja monipuoliselle elokuvauralle. Elokuvakouluja hän ei ole käynyt kuten on tehnyt isoveljensä Mika Kaurismäki, mutta on raskalaisittain oman taiteensa ehdoton auteur. Hän käsikirjoittaa ja ohjaa itse, on vahvasti mukana leikkauksen suunnittelussa ja musiikkivalinnoissa. Koska olen aikoinani Suomen elokuva-arkistossa työskennellessäni myös lukenut ja haalinut arkistoon ohjaajan käsikirjoituksia, tiedän, että hän on äärimmäisen lahjakas kirjoittaja, vaikka aina vähättelee tätä osaamistaan.
Aki Kaurismäen elokuvasuunnittelu alkaa paljolti sopivien päänäyttelijöiden valinnasta. Sellaisia ovat esimerkiksi Markku Toikka ja Aino Seppo lihanleikkaajana & vaatekaupan myyjänä “dostojevskiläisessä” esikoiselokuvassa Rikos ja rangaistus (1983) tai Matti Pellonpää ja Kati Outinen jäteauton kuljettajana & Valintatalon kassana kansainvälisessä läpilyöntifilmissä Varjoja paratiisissa (1985).
Keskeisiä hahmoja ovat olleet myös Kauas pilvet karkaavat- filmin työstään poispotkittu pariskunta, raitiovaunun kuljettaja Kari Väänänen ja hovimestari Kati Outinen – tai kaltoinkohdeltu yövartija Janne Hyytiäinen elokuvassa Laitakaupungin valot. Kun tähän lisätään vielä erityisesti alkukauden tuotannossa esiintyvät konkarit Elina Salo ja Esko Nikkari , esimerkiksi mestarillisessa filmissä Tulitikkutehtaan tyttö , koossa on monipuolista osaamista edustava näyttelijäkaarti. Jokainen on roolinsa hienosti sisäistänyt taituri, mikä kertoo myös valintojen merkityksestä ja osuudesta.
Kuolleet lehdet summaa tuotannon
Aki Kaurismäki on käsitellyt rankkoja teemoja kuten yhteiskunnasta syrjäytymistä, työttömyyttä, taiteilijaelämää, väkivaltaa ja rasismia sekä maahanmuuttoakin. Keskeisen aiheen ovat silti muodostaneet erityisesti työläiselokuvat. Tarinat lähtevät aina niukasta elokuvailmaisusta, näyttelijätyön vähäeleisyydestä ja ehkäpä myös kuvien sisäisestä slaavilaisesta hitaudesta. Toimintaa ja puhetta on aika vähän, ihmissuhteita ja tragikoomista rakkautta aina paljon! Voi olla, että nykysin pikaleikkaukseen ja toiminnallisuuteen tottunut suomalaiskatsoja usein väheksyy ja vieroksuu kaurismäkeläistä ilmaisua juuri siksi (?).
Kuolleet lehdet (2023) summaa tietyllä tavalla ohjaajan työläiselokuva-tuotannon. Jussi Vatanen proletaarisena sekatyöläisenä ja Alma Pöysti supermarketin alipalkattuna “jokapaikan höylänä” ovat jälleen nappivalintoja pääosiin. Tarina on paljolti samaa tragikoomista yhteiskunnalllista ihmissuhdedraamaa kuin filmissä Varjoja paratiisissa. Vatanen ja Pöysti ovat jo kokeneita nuoria näyttelijöitä ja ilman muuta erilaisia kuin monilla festivaaleilla palkitutv Matti Pellonpää tai Kati Outinen Kaurismäen alkukauden filmeissä. “Vähäeleisyydessään” kaksikko on edeltäjiään ehkä liikaakin muistuttavia. Romanttinen rakkausdraama väärinkäsityksineen toimii silti eikä siinä mennä kaurismäkeläiseen tyyliin koskaan suudelmaa pitemmälle. Ujous ja toisen kunnioittaminen on käsinkosketeltavaa.
Naisnäkökulmaakin piisaa. Sitä on Pöystin roolihahmon eli “Ansan” käytöksessä ehkä enemmän kuin aikaisemmin, ja nainen tarjoaa nyt illallisenkin (mikä ei kylläkään onnistu!). Mies eli Vatasen eleettömän ujo “Holappa” saa potkut myös viinan tissuttelun takia. Aki Kaurismäellä on vankasti omakohtaista kokemusta tästäkin elämän varjopuolesta, kuten nuoruusajan hanttihommista. Taiteessa yksityiskohtien tarkkuus ja kantapää-efekti toimii aina! Juuri detaljien rikkaus ja konflikti rahamaailman moraalittoman omistajaluokan mielistelijöiden ja hanttihommien puurtajien välillä tekee Kuolleista lehdistä aidosti koskettavan tarinan. Inhimillisyys ja pienten ihmisten välinen solidaarisuus antaa toivoa.
ps 1). Matti Pellonpää & Kati Outinen Moskovan elokuvajuhlilla
Koska Öisinajattelija on vaatimattoman ja pätkällisen työuransa aikana joutunut moniin tehtäviin, esimerkiksi suomi-venäjä-suomi-tulkiksi, kerron lopuksi tästä pienen elokuvallisen tarinan:
Ohjaaja Aki Kaurismäki ei ehtinyt Moskovan maineikkaille ja vapaamielisille elokuvajuhlille 1980-luvun puolessa välissä, mutta häntä edustivat siellä Matti Pellonpää ja Kati Outinen, Varjoja paratiisissa -filmin päätähdet. Olin lähietäisyydessä – tulkin ominaisuudessa. Elettiin Neuvostoliiton kuolinkouristuksia ja rankkoja aikoja, myös alkoholin myynnin suhteen. Matti ei ollut mikään aamuvirkku, joten eräs työtehtäväni oli noina kieltolain “gorbatshovilaisina” aikoina hommata hänelle virkistävää aamujuomaa. Se onnistui hyvien suhteitteni ansiosta (mm. ohjaaja Nikita Mihalkovin, festivaalin johtajan taholta) helposti: pullo “pshenitsnajaa”, siperialaista vehnävodkaa odotti aina Matin herätessä tumbotshkan päällä. Iltapäivän mediasirkus oli päätyöni, mikä onnistui sopivin juoma-annoksin helposti. Saatoin itsekin ottaa iltapäivällä pienet…
Toinen hommani oli opettaa Matti Pellonpäälle pari venäläistä lausetta…, joka, siis Pellonpää, oli muuten kielivirtuoosi muutenkin, esim “ranskankielisenä” myöhemmin, Kaurismäem elokuvassa Boheemielämää. Niin, muistan elävästi kuinka Matti sitten lausui Varjoja paratiisissa -filmin esityksen alussa Rossija-hotellin (nyt jo purettu) elokuvasalissa noin 50 miljoonalle neuvostokatsojalle (=televisio oli jo keksitty) kohtalaisella venäjällä seuraavan lauseen: “Zhizn Maksima Gorkogo pri Staline byla otshen tjazhelaja, moja zhizn s Aki Kaurismaki tozhe otshen tjahelaja”. Sitä seurasivat raikuvat “aplodismentit”. Vieressäni etupenkissä istuva Nobel-kirjailija Gabriel García Márques lopetti taputukset viimeisenä…
Toisenkin kohtauksen muistan. Joimme Matin kanssa ENSI-ILLAN JÄLKEEN keskiyöllä vielä yhden putelin kun hän sai päähänsä viedä shampanjaa myös Kati Outisen huoneeseen. (Kati oli mukana 3-4-vuotiaan lapsensa kanssa eikä ymmärrettävistä syistä, juurikaan juhlinut ). Ei siinä paljon ennakkovaroiteltu, kännykköjä ei ollut, hakattiin vain lujasti ovea ja Matti avasi juuri shampanjapulloa kun Kati avasi. Pullosta suihkusi samalla hetkellä melkoinen ryöppy, suoraan nurkassa istuvan Katin lapsen sänkyyn. Tämä heräsi ja huusi kauhistuneena…ja Katin repliikki kuului: Vittu, painukaa helvettiin siitä”!”.
Aamupuffetissa oli sitten anteeksipyyntöjen aika…eikä Kati yöllisestä herätyksestä kaunaa kantanut myöhemminkään…Matti oli Matti. Pellonpää siis.
ps. 2) Aki Kaurismäki voisi lopettaa elokuvanteon tähän Kuolleet lehdet – elokuvaan (kuten hän on aina uutuusfilminsä jälkeen muutenkin kertonut) – ja ryhtyä vaikka kirjoittamaan – mutta luulen että hän taitaa jatkaa valitsemallaan tiellä (?).
Öisinajattelija / Pentti Stranius
(Tämä kevytarvio on julkaistu lyhyemmässä muodossa: Viikko PohjoisKarjala 28.9.2023)