Kesän 2010 rokkifestarit alkavat olla pääosin ohi ja lehdet keskittyvät megatapahtumaan nimeltä PoriJazz. Mikäpä siinä. Isojen rokkifestarien, supertähtivierailujen ja muun kesäisen hömppätarjonnan (kin) saatteeksi on hyvä harrastella kotisohvalta laatujazzia. Vai tarjoaako Pori sitä enää nykyisin?
Ilosaarirock 2010
Pohjois-Karjalan kesän 2010 suurin massatapahtuma ei ollut Joensuun Ilosaarirock (n. 20 000 kävijää) viime viikonloppuna, vaan heinäkuun alun vanhalestadiolaisten herättäjäjuhlat Liperissä (n. 60 000 kävijää). Ilosaarirock oli silti se rokkifestari, josta valtakunnan tason lehdetkin uutisoivat. Pistäydyin viime sunnuntaina Laulurinteellä Ilosaarirockin iltakonsertissa. Faith no more -finaaliin asti en jaksanut, mutta suomalainen Eppu Normaali -osio oli ihan kelvollinen.
Menin itse asiassa kuuntelemaan – haastatellakin oli tarkoitus – serbialaiskokoonpanoa nimeltä Boban I Marko Markovic Orkestar. Siitä oli osuva mainos: ” Toistakymmentä muusikkoa sisältävä kokoonpano tuuttaa torvimusiikkia niin, että heikkohermoisimmat kaatuilevat ääniarmandan edessä. Orkesterin armoitettu johtaja on Balkanin parhaaksi trumpetistiksi julistettu Boban Markovic, joka on luotsannut yhtyettä miltei kaksi vuosikymmentä. ”
Kävi vain niin, että juuri Boban oli sopivasti sairastunut – ja vasta konsertin loppupuolella kuultiin puhallinryhmän komeimmat ilotulitukset ja esimerkiksi laulua. Lopulta yleisökin hieman villiintyi. Mutta: eivät paikallislehdet eikä muukaan media Serbian lahjaa maailman torvimusiikille noteeranneet juuri mitenkään. Sääli.
Ilovaaririock 2010: For Your Love
Nykyinen Joensuun Ilosaari on sen verran pieni tila ettei nuorempi rokkikansa sinne enää mahdu: Ilosaaressa onkin jo yli 10 vuoden ajan järjestetty varttuneempien rokkareiden eli GORin (Grand Old Rockers) toimesta ns. ILOVAARIROCK. Se on eräänlainen alkusoitto Ilosaarirockille. Viimeisten 10 vuoden aikana Ilovaarirockissa ovat vierailleet mm. sellaiset 1960-luvun kuuluisuudet kuten Renegades, Tremeleous, Swinging Blue Jeans.
Nyt suomalaisista varhaisrokkareista olivat mukana Maarit & Sami Hurmerinta ja 60-luvulla hurjassa maineessa ollut Topmost. Viimeksi mainittu oli pienoinen pettymys ja vasta You Really Got Me -tulkinta sekä A Whiter Shade of Pale / Merisairaat kasvot kolauttivat kunnolla.
Mutta pääesiintyjä, THE YARDBIRDS ei pettänyt, vaikka mukana olivat alkuperäiskokoonpanosta enää rumpali Jim McCarthy ja kitaristi Chris Dreja. Molemmat myös lauloivat taustalla, joten alkuperäinen soundi ja ääni löytyivät – erityisesti kappaleissa Heart Full of Soul – Over, Under, Sideways, Down – ja erityisesti For Your Love. Pakko oli heilua ja tanssia mukana; sen verran rokkia tuli 60-luvulla harrasteltua. Ja Yardbirds on bändi, jossa soittivat aikoinaan hurjat kitaravirtuoosit Eric Clapton, Jimmy Page ja Jeff Beck.
Aivan ihmeellistä onkin, että THE YARDBIRDS- Suomen vierailu jäi mediassa miltei vaille huomiota. Vain aina kulttuuritietoinen toimittaja Suonna Kononen teki paikallislehteen pikkujutun. Näinkö historiatiedotonta on nykyrock-journalismi? Ei voi kuin valittaa.
Joensuun virallinen Öisinajattelija