Olen joskus kritisoinut alue- ja paikallismediaa siitä, että merkittävä(kin) uusi fiktio tai tietokirja jää Itä-Suomessa unholaan kun keskitytään liiaksi siihen mikä myy tai on esillä valtamediassa. Vuodelta 2023 löytyy hyvä esimerkki: dosentti Jukka Kokkosen toimittamaa tutkimusta, Joensuun historia VIII. Vuodet 1954-2020, ei ole liiemmin lehdissä tai muussa mediassa arvioitu (?). Se ihmetyttää kun kyseessä on uusinta kaupunkihistoriaa kartoittava teos, vuoden 2023 tärkeimpiä tietokirjoja Suomessa!
Onneksi kirja osui käsiini viime vuonna. Se oli syksyn parhaita lukunautintoja, todellinen tietopaketti nykyisen kotikaupunkini viimeisistä 70 vuodesta!
Kokkonen Jukka (toim.): Joensuun historia VIII. Vuodet 1954-2020.Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, SKS 2023, 439 s
Monivuotinen projekti sai alkunsa hyvinkin virallisesti: valtuustoaloitteesta kahdeksan vuotta sitten. Voi sanoa, että noiden vuosien varrella syntyi mitä pätevintä ja monipuolisinta tutkimusta kaupungin kehityksestä viimeisten 70 vuoden jaksolla.
Vaikka eri osa-alueita on aikaisemmin käsitelty erikseen paljonkin, teoksessa kuvataan sellaista kasvua ja syvällistä modernia muutosta, jota Joensuun kaupunkikehityksen sotien jälkeinen kuvaus on ollut selvästi vailla. Tutkijatohtorit Jukka Kokkonen, Alina Kuusisto, Jani Karhu ja Helena Hirvonen ovat kaikki paneutuneet arkisto- ja muihin lähteisiin hyvin. He ovat onnistuneet luomaan kaupunkikehityksestä, sen elinkeinoelämästä, maakuntakeskukseksi kasvusta, kulttuurista ja koulutuksesta, sivistyksestä ja sosiaalitoimesta laadukkaan paketin. Erinomainen kuvitus ja kirjan taitto tekevät lopputuloksesta sujuvan lukukokemuksen, mutta silti laadusta ei ole tingitty tippaakaan.
Jo ensimmäinen pääluku “Kasvava keskuskaupunki” tekee grafiikan ja tilastojen avulla selväksi Joensuun kasvun: alkujaan “pikkukaupungin” kehitykseen vaikuttaneen modernin ajan merkityksen ja muutoksen syvyyden. Sote-asiat, sivistys ja vapaa-ajan harrastukset ovat Helena Hirvosen, Jani Karhun ja Alina Kuusiston erikoisalaa. “Elinkeinoelämän muutos” perinteisestä alkutuotannosta palveluiden ja eri alojen yritysten syntyyn saa Jukka Kokkosen käsittelyssä sata sivua käsittävän pätevän kokonaisuuden. Arkistotyö ja lähteiden käyttö on harvinaisen monipuolista ja sivistävää. Kokkosen osuus kirjan lähdeaineiston kokoamisessa ja toimitustyössä sekä kuvavalinnoissa on ollut kokonaisuuden kannalta keskeinen. Sujuvan tarinan lukija ei aina tietoteosten kohdalla tajuakaan kuinka paljon arkistotyötä teksti vaatii! Kokkonen on arkistojen hyötykäytön kiistaton mestari.
Alina Kuusisto kartoittaa hienosti koulutusyhteiskunnan kehitystä ja kulttuuripolitiikkaa sekä liikunnallisten harrastusmahdollisuuksienkin kasvua Joensuussa “Sivistys ja vapaa-aika”-osiossa. Jani Karhu puolestaan tekee sadalla sivulla hienon ja seikkaperäisen matkan luvussa “Joensuun asema maakuntakeskuksena” – unohtamatta eri alueita, kasvun väliaikaista hiipumista, pakkoliitoksia, modernia kansainvälisyyttä tai aitoa kaupunkisuunnittelua. Kävelykatukin tulee keskustaan, puukortteli katoaa ja toisaalla suuret asuinlähiöt Rantakylä ja Utra kasvavat rajusti. Nythän, vuonna 2024, kaavoitus on yltänyt jo Repokallion alueeseen, joka toivottavasti pysyy luonnonmukaisena ulkoilureitteineen.
Jos jotakin puutetta hakee, se voisi olla vuosikymmenten sote-politiikan, luokkayhteiskunnan paluun ja puoluekartan erittelyn vähäisempi osuus. (Se puoli löytyy kyllä monista muista Joensuuta käsittelevistä tietokirjoista viime vuosilta). Silti hyvin mielenkiintoinen on myös esimerkiksi vanhojen työläiskaupunkiosien Mutala & Karsikko lyhyt esittely kun rinnalle nostetaan omakotitaloalueet Kanervala-Siihtala-Linnunlahti. Tai asuntomessut ja Noljakka. Myös Penttilänrannan kiistelty “symmetriarakentaminen” ja muutos on mukana, ja näkyy havainnollisesti sivujen 352-353- kuvituksessa. Jokirannan betonilähiö, “Joensuun Manhattan” on saanut aiheellisesti paljon kritiikkiäkin. Kaavoituspolitiikka ja rakentaminen on muutenkin kirjassa ja kaupungin kasvussa hyvin esillä.
Kun viitteet ja lähteet kattavat historiateoksessa kaikkiaan 60 sivua, voi todeta miten perusteellisesta ja (aiheettomasti!) vaietusta tutkimuksesta on kysymys. Olisi kohtuullista nostaa tämä Joensuun viime vuosikymmeniä käsittelevä perusteos sille kuuluvaan arvoonsa (?).
Öisinajattelija