Kävimme päiväreissulla Heinäveden Valamossa: Tihvinän Jumalanäitiä ja muita kirkon ikoneita tutkailemassa, lounaalla Trapesan mainion kalapitoisen pöydän ääressä ja “Luostarin puutarhassa”-nimisessä näyttelyssä. Museo oli valitettavasti remontin vuoksi kiinni, mutta Liisa Heikkilä-Palon kuratoima luonnonläheinen näyttely vielä avoinna ( 10.1. 2021 saakka).

Uusi Valamo on minulle tuttu paikka jo 30 vuoden takaa, jolloin kävimme ystäväni Jussi Tuormaan kanssa siellä luennoimassa Andrei Tarkovskin elokuvista. Vähän myöhemmin olin Valamossa tulkkaamassa Tarkovski-säätiön silloista puheenjohtajaa Paola Volkovaa Moskovasta. Aivan viime vuosina olen ollut myös talkoolaisena – ja viimeistelemässä Valamossa yhtä romaaniani. Tänä vuonna, keväällä luostari oli pahimman korona-ajan suljettu vierailijoilta ja hiljaiseloa siellä vietetään nyt syksylläkin. Tosin ainakin YK:n päivänä ruokailijoita Trapesassa ja vierailijoita alueella liikkui aika paljon…

 

Pikasilmäys Laatokan Valamon historiaan

Ortodoksisen perimätiedon mukaan kreikkalainen munkki Sergei asettui asumaan Vanhaan Valamoon, siis Laatokan saarelle vuonna 992. Hän sai myöhemmin seuraajakseen munkki Hermanin, joka oli kristinuskoon kääntynyt karjalainen. Nämä pyhät miehet ja askeetit on kuvattu monissa Valamon myöhemmissä ikoneissa.

Todennäköisesti Valamo on paljon “nuorempi”, ja syntyi ja kasvoi aluksi pienestä erakkoluostarista Karjalan hengelliseksi keskukseksi. Pyhittäjä Sergei oli tuonut Valamoon Bysantin perinteen, askeesin ja kirkkolaulun ja -taiteen perusteet. 1400-luvulla luostariin alkoi tulla enemmänkin venäläisiä munkkeja. Venäläinen historioitsija  Golubinski todisteli jo vuonna 1904, että Valamon luostarin synty ajoittuu 1300-luvun alkuun, vuoteen 1329. Hänen keskeinen perusteesinsä oli se, että Valamo syntyi Pähkinäsaaren rauhan (1323) jäkeen ja siitä johtuen, jolloin se olisi vahvistanut nimenomaan Venäjän/ Novgorodin valtakunnan rajaseutua. Muitakin teorioita luostarin synnystä on esitetty.

Lokakuun 1917 vallankumouksen jälkeen Valamo ja muut Suomen silloisten rajojen sisäpuolella olleet ortodoksiset munkkiluostarit, Konevitsa ja Petsamo, liitettiin Suomen ortodoksisen kirkon yhteyteen. II maailmansota ajoi luostarien asukkaat evakkoretkelle; tuolloin, helmikuussa 1940 Valamon arvoesineistöä rahdattiin Suomen armeijan kuorma-autoilla Laatokan yli rakennettua jäätietä pitkin. Luostarin veljestö asettui jo samana syksynä Heinäveden Papinniemeen, jonne siirtyivät myöhemmin myös Petsamon ja Konevitsan luostareiden munkit.

 

Heinäveden Uusi Valamo

1970-luvulle tultaessa lähes koko Laatokan Valamosta tullut veljestö oli jo siirtynyt tuonilmaisiin ja haudattu Papinniemen hautausmaalle. Päivittäiset jumalanpalvelukset olivat hetken enää iäkkään pappismunkin, isä Simforianin, varassa. 70-luku osottautui lopulta Valamon uuden kasvun ajaksi. Luostarissa alettiin kääntää kirkon tekstejä suomen kielelle ja päivittäiset jumalanpalvelukset avautuivat yleisöllekin. Luostarin monien tukijoiden avustuksella rakennettu kivinen pääkirkko vihittiin käyttöön vuonna 1977. Samalla luostari siirtyi käyttämään gregoriaanista kalenteria ja jumalanpalveluskielenä ollut kirkkoslaavi vaihtui suomeen. Näinä vuosina luostariin alkoi asettua jälleen myös uusia kilvoittelijoita.

Heinäveden Valamo jatkoi Laatokan Valamon maatalousluostarin perinteitä, mutta pian matkailusta tuli luostarin pääelinkeino. Vuosien varrella tyhjilleen jääneitä munkkien asuinhuoneita alettiin kunnostaa vierasmajoiksi. 1970-luvulla otettiin käyttöön vanhaan navettaan rakennettu kahvilaravintola Trapesa. Luostarin hotelli valmistui 1983. Myöhemmin, 1984 rakennettiin vielä kulttuurikeskus ja sitten vastaanoton, viini- ja matkamuistomyymälän ja toimistotilat sisältävä palvelukeskus vuonna 1986 sekä uusia majoitusrakennuksia. Kansanopiston kurssit saavuttivat jo 1990-luvulla suuren suosion. Isä Ambrosius oli noihin aikoihin näkyvästi modernisoimassa Valamoa.

Osan tuloistaan luostari saa silti edelleen maan antimista, erityisesti marjoista. Runsaiden viinimarjaviljelmien sato jalostuu marjaviineiksi ja -likööreiksi, viime vuosina myös viskiksi. 2010-luvun uutuus on kesäkaudella avoin viinitupa. Myös käsityöperinteet elävät: vanha meijeri kätkee sisäänsä ikoniverstaan, kehystämön ja idyllisen kynttilätehtaan.

 

Luostarin puutarhassa” (1.6.2020 – 10.1.2021)

Laatokan Valamo oli ja on yhä kuulu kasvi-ja hedelmätarhoistaan sekä jalopuistaan. Puutarhan “isänä” mainitaan 1800-luvun puolivälissä vaikuttanut igumeni Damaskin. Heinäveden Papinniemen kartanon alueelle syntynyt Uusi Valamo jatkoi II maailmansodan jälkeen puutarhanhoitoa aktiivisesti 1960-luvulle – ja sitten uuden nousukauden saapuessa myös 1970-luvulta nykyaikaan. Talkoolaisilla on tässä työssä, arkirutiineissa ja Trapesan keittiössä nykyisin suuri merkitys munkkien keskittyessä moniin muihin luostarin töihin ja hengellisiin harrastuksiin, kirkon jumalanpalveluksiin.

(Luostarin puutarhasta enemmän näyttelykatalogin johdannossa kertoo Metropoliitta Panteleimon )

Luostarin puutarhassa -näyttely yhdistää ison joukon ammattilaistaiteilijoita:

Soili Arha, Paavo Halonen, Tapani Kokko Sirkka-Liisa Lonk, Kristiina Nyrhinen, Maija Närhinen, Ulla Pohjola, Hanna Varis ja Suvi Ylinen.

Muutama esimerkki näyttelystä:

Soili Arhan Yrttikimput koostuu 72 solmitusta kimpusta, jotka on taiten muovattu lasihelmistä ja metallilangasta – sekä asetettu näytteille ikään kuin kasvihuoneeseen. Mallina on ollut kuivattuja, lääkkeenäkin käytettyjä yrttikimppuja, joihin Arha törmäsi Turkissa, taideresidenssi-aikanaan.

Maija Närhisen Kukkien kukka on halkaisijaltaan kolmemetrinen pallo, jonka pinnan terälehtinä on käytetty revittyjä tulosteita sanomalehdistä ja kirjoista: tulos hätkähdyttää ja pistää ajattelemaan…

Suvi Ylisen Sudenkorentojen aika täyttää kukkamerenä seitsenmetrisenä ison tilan ja saa aikaan iloisen vihreän, syyskesäisen niityn vaikutelman punaisine pursottamalla synnytettyine monine kukkineen. Niityn yllä kirmailevat sudenkorennot kertovat tavallaan iäisyydestä: korennothan ovat tunnetusti ikiaikaisia maapallon elävässä historiassa.

Paavo Halosen Il Traviato pohtii ajankohtaista aihetta, luonnon ja ihmisen suhdetta. Taiteilija on käyttänyt monissa töissään täytettyjä lintuja, kansakoulujen menneen ajan havaintomateriaalia. Nyt materiaaliksi on noussut jäteroju ja sieltä täältä löydetty poisheitetty tavara, jota on työstetty luontoa ja eläimiä kunnioittaen uusiokäyttöön.

Luostarin puutarhassa -näyttelyssä on hyvä muistaa myös ne luonnonkauniit ja näkyvät maisemat, kukkulat ja rinteet, vuoret ja virrat, joiden ääreen luostarit ja kirkot aina rakennettiin – kuten myös ortodoksikirkkojen kupolit, jotka aikoinaan viitoittivat tietä sivistyksen, uskon, kulttuurin ja taiteen pariin… Tästä muistuttaa myös Metropoliitta Panteleimon näyttelyesitteessä ja esimerkiksi elokuvaohjaaja Andrei Tarkovski kuuluisimmassa filmissään Andrei Rublev, erityisesti elokuvan huikeassa venäläistä ikonitaidetta esittelevässä loppukohtauksessa…

 

Öisinajattelija