Elettiin maaliskuuta ja vuotta 1987. Oli käyty vaalit ja presidentti Mauno Koivisto nimitti silloin yllättäen hallitustunnustelijaksi Harri Holkerin (kok), Suomen Pankista. Siitäpä syntyi sitten Holkerin ns. sinipunahallitus. Keskusta ja jonkimmoisella “kassakaappisopimuksella” kenties ehdolla ollut pääministeriehdokas Paavo Väyrynen (kesk.) jäi oppositioon. Se oli pettymys Väyrysen mahdollisille presidenttihaaveillekin.

Paavo soitti tuolloin illemmalla tutulle lääkärille kysyäkseen kuuluisan kysymyksensä “VOIKO VITUTUKSEEN KUOLLA?” Myöhemmmin Paavo sitten kommentoi soittoaan siten, että lääkäri vastasi myöntävästi, mutta “… minäpä en kuollut. Vastustajien ja kilpailijoiden kiusaksi…”

 

Vituttaa kuin pientä eläintä”, totesi pettynyt vasemmiston puoluejohtaja Li Andersson 36 vuotta myöhemmin sunnuntai-iltana 2.4.2023 suorassa TV-lähetyksessä (pahoitellen kuitenkin hieman kielenkäyttöään). Kolme hallituspuoluetta, vasemmisto, vihreät ja keskusta olivat kokeneet juuri hurjan rökäletappion eduskuntavaaleissa. Luulisin, että myös Lapista valitsematta jäänyt Paavo Väyrynen koki jotakin samaa kuin 36 vuotta aikaisemmin: ainakin häntä vituttaa hieman niin kepun tappio kuin persujen menestys – ja ehkäpä pelko uudesta sinipunahallituksestakin (?).

Sinipuna pelottaa siinä missä “kokomusta persuhallituskin”, ainakin köyhää ja “tiedostavaa” kansaa, koska nyt kokoomus vie kumppaneita kuin pässiä narussa. Suomi “pannaan kuntoon” yrittämällä, jatkuvalla kasvulla ja köyhät kyykkyyn-säästöbudjetilla. Kuusi miljardia pitäisi lähivuosina säästää ja velanotto lopettaa – vaikka Suomi on EU:n mitassa vain keskitasoisesti velkainen valtio, bruttokansantuotteesta laskettuna. Huonommin menee koko Etelä-Euroopassa ja Saksan kanssakin olemme samoissa velkalukemissa, prosentuaalisesti.

Mutta se “vitutus”? Kyllä se voi sairastuttaa ja masentaa ja tappaakin siinä missä pandemia, etätyö tai Ukrainan sota ja Nato-Suomi. Onneksi “musta aurinko” ei ole vielä noussut pilaamamme maapallon ylle eikä ydinsota puhjennut. Joten kokomustasta sunnuntaipäivästä voi toipuakin: Ulos ja lenkille, kirjastoon ja kuntosalille! Ihmisten pariin ja toimimaan…, vaikka ei se aina niin helppoa ja yksinkertaista ole…

Öisinajattelija

ps. Silmiini osui myös eräs ex-kokoomuslaisena “vittuuntunut” kansanedustaja, nimittäin aikaisemmin puoluettaan kameleonttimaisesti vaihtanut turkulainen yrittäjä Kaj Valentin Turunen. Kaj oli sairastunut 7-8 vuotta sitten, yllättäen päivänä, jolloin äänestettiin hallituksen luottamuksestaja oman diagnoosinsa mukaan “vitutukseen” . Siis kokoomuslaisena. Aina ei ole helppoa olla Arkadianmäellä siinäkään porukassa…

Pitäkäähän varanne, uudet kansanedustajat! Ei ole meillä eikä teillä varaa sairastua ainakaan krooniseen “vitutukseen” …