Eurooppa-päivää ja Voitonpäivää juhlittiin tänä vuonna enteellisen hiljaisesti. Suurempaan iloon ei korona-oloissa ole aihettakaan. Ei muutenkaan. Maailmassa on ollut lukemattomia erilaisia kansainvälisiä järjestöjä, kansojen ja maiden liittoja, kauppa- ja rauhansopimuksia, jotka ovat joskus toimineet hyvin, mutta tositarpeen tullen osoittautuneet myös erittäin heikoiksi – ja monilta osin toimimattamiksi. Niiden ylläpito ja byrokratia on tosin aina ollut melkoisen kallista jäsenmaille, meille kansalaisille.
Öisinajattelija ihmettelee Suomen ja naapuriemme kulttuurihistoriaa tai historiallista sosiologiaa työkseenkin harrastaneena paitsi nykyisen Euroopan Unionin näkymättömyyttä, myös suomalaisten EU-parlamentaarikkojen vaisua esiintymistä viime aikoina. Myös YK:n eli Yhdistyneiden Kansakuntienkin kutistunut rooli rauhan rakentajana maailmanpolitiikassa näyttää yhä ilmeisemmältä. Sellaiset sanat kuten “solidaarisuus” tai “rauhantutkimus” , jopa “rauhanturvaaminen” ovat yhä harvinaisempia.
YK ja rauha
Yhdistyneet Kansakunnat perustettiin aikoinaan muun muassa juuri rauhaa turvaamaan, II maailmansodan raunioille. Järjestö olikin vähän aikaa rauhanasioissa aktiivinen ja vähintäänkin näkyvä toimija, vaikka ns. kylmä sota ja USA:n, Neuvostoliiton ja Kiinankin väliset konfliktit , esim Kuuban kriisi ja Ussuri-joen välikohtaus, olivat vähällä sytyttää uudenkin maailmanpalon. YK toimi, kun sittemmin 1950- ja 60-luvuilla lukuisat paikallissodat, ensin Suezin ja Kyproksen kriisit, Algerian sota, Afrikan maiden itsenäistyminen, Kongo, Biafra jne järisyttivät maailmaa. Sitten Vietnam sekä erilaiset suurvaltojen interventiot – Tsekkoslovakia, Afganistan, Chile – sen kun jatkuivat eri mantereilla ja pian Euroopassakin, leviten Balkanille itäisen totalitarismin luhistuessa. Yk levitteli käsiään ja sen rooli vakavana toimijana maailmanpolitiikassa olikin mielestäni päättynyt Helsingin ETYK-kokoukseen 45 vuotta sitten, 1975. Samana vuonna muuten päättyi myös Vietnamin sota.
Viimeistään Neuvostoliiton hajottua 1991, maailmasta tuli yksinapainen, ylivertaisen sotilasmahdin, USA:n ja Naton temmellyskenttä. Tätä nykyä asia ei ole juurikaan muuttunut, vaikka Kiinan rooli kasvaa hurjaa vauhtia. Sotilasasmenoissa USA ylittää armeijan määrärahoissa monikymmenkertaisesti muiden maiden militarismin! Ero on vain kasvanut. USA on kaikilla mittareilla militarismin kotimaa ja maailmanpoliisi siinä missä nykyinen Venäjä on kyllä vaarallisen yltiopatrioottinen, mutta sotilaallisen voimansa paljolti menettänyt pullistelija. Se on käynyt ilmi vaikkapa Ukrainan tilanteen kärjistyessä, sillä USA:n ja Naton kaltaista tuhovoimaa Kreml ei edes pysty tällä hetkellä käyttämään.
YK:n ennen näkyvät ja vaikutusvaltaiset johtajat ja lähettiläät ovat meille muutaman Ahtisaaren ja Haaviston ohella kasvottomia ja tuntemattomia suuruuksia! Aikaansaannokset tiedossa, mutta kovin vähäisiä. Kun tutkailee karttapalloa, ja miettii lähihistoriaa, ei voi olla huomaamatta kuinka kaukana rauha on monelta kriisialueelta:
Israelin ja Palestiinan konflikti on lähes ikuinen, jatkunut jo reilut 70 vuotta – Balkan on juuri ja juuri selvinnyt traumaattisista sisällissodista – Afganistan, Irak, Jemen Syyria ja Libya ovat lähimain hajonneita valtioita, suurelta osin sotatilassa ja imperialististen supervaltojen armoilla. Kauko-Idässä, Etelä-Amerikassa ja Afrikassa kytee jatkuvia konflikteja, syntyy uuseia pakolaisaaltoja, luonnontuhoja, nälänhätiä, joihin länsimaiden riistoroolin, luonnonvarojen hupenemisen ja ilmastonmuutoksen ohella syyllistyvät yhä enemmän kyvyttömät paikalliset hallitsijat ja puolihullut diktaattorit; jotkut heistä sallivat kansanmurhan, etnisten vähemmistöjen sorron eikä mistään oikeusvaltio-periaatteista ole tietoakaan.
Demokratia ei toimi myöskään itsevaltaisissa supervaltioissa, USA:ssa ja Kiinassa tai Venäjällä, Brasiliassa ja Intiassa. Nekin mahtailevat eriskummallisten johtajiensa oikkujen mukaan varsinkin lähialueillaan, omia kansalaisiaan sortaen, toisinajattelijoita vangiten tai sensuroiden ja kansainvälisestä oikeudesta vähät välittäen.
Ennen vaikutusvaltainen YK – ja kansainvälinen solidaarisuus sentään saivat sodan loppumaan Vietnamissa (toki vasta maailmanlaajuisen protestiaallon jälkeen) ja hirmuhallinnon kuriin Kambodzhassa kuten myös apartheidin kumoamisen Etelä-Afrikassa pakotustoimillaan. Tämä mahti YK:lta on nyt mennyt lopullisesti (?) Mikä sitten on tilanne EU-Euroopassa, jota pidetään nyttemmin 75 vuotta kestäneen suhteellisen rauhantilan vuoksi monesti mallimaanosana?
EU, Suomi ja identiteettipolitiikka
Kaikkitietävä wikipedia kertoo Euroopan Unionin syntyhistoriasta seuraavaa:
(HUOM! Öisinajattelija ei ole tarkistanut näitä faktoja luotettavimmista lähteistä – HUOM!)
“Toisen maailmansodan jälkeen oli tarve sitoa vanhat kiistakumppanit Saksa ja Ranska riippuvaisiksi toisistaan, joka osaltaan ehkäisisi tulevia sotia. Tätä varten perustettiin Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (EHTY) vuonna 1950, johon liittyivät Alankomaat, Belgia, Luxemburg, Länsi-Saksa, Italia ja Ranska. Nämä kuusi valtiota allekirjoittivat 18. huhtikuuta 1951 Pariisissa perustamissopimuksen, joka tuli voimaan 23. heinäkuuta 1952 ja solmittiin 50 vuoden ajaksi.
Ranskan ulkoministeri Robert Schuman ehdotti 9. toukokuuta 1950 Jean Monnet’n ajatusten innoittamana Saksan liittotasavallan ja Ranskan hiili- ja teräsvarojen yhdistämistä. Uuden järjestelmän oli määrä olla avoin muillekin maanosan valtioille. Tätä päivää on alettu viettää Eurooppa-päivänä, unionin syntymäpäivänä. …
“…Vuonna 1973 EY:hyn liittyi Iso-Britannia, Irlanti ja Tanska, ja tämän jälkeen yhteisö alkoi hiljalleen laajeta nykyisiin mittoihinsa.
Maastrichtin sopimus (virallisemmin Sopimus Euroopan unionista) allekirjoitettiin 7. helmikuuta 1992 Euroopan yhteisön jäsenien kesken Alankomaiden Maastrichtissa ja astui voimaan 1. marraskuuta 1993. Se syntyi talous- ja rahaliittoa ja poliittista yhteistyötä koskevien erillisten neuvottelujen tuloksena. “
Suomesta, Ruotsista ja Itävallasta tuli sitten pian, nimittäin 1.1.1995 Euroopan unionin jäseniä. Eduskunta hyväksyi Suomen liittymisen äänestystuloksella Jaa 152, Ei 45, Tyhjiä 1, Poissa 1. Eurovaluutta euro otettiin käyttöön 1.1.2002 eikä siitä kansanäänestystä järjestetty. Homma hoidettiin vaivihkaa hallitustasolla ja euron tuominen maksuvälineeksi oli monen mielestä paha virhe. Tuo mainittu Maastrichtin sopimus oli lopulta se asiakirja, joka johti nykyisen Euroopan Unionin syntyyn, eurovaluutan luomiseen, ja siinä esiteltiin kolme peruspilaria: EU on rahaliitto, talousyhteisö jne, jolla on yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja yhteistyötä oikeus- ja sisäasioissa. Onko tämä toteutunut ja miten tiiviisti? Siitä voi olla montaa mieltä. Kuten siitäkin, onko Englannin brexit koko EU:n lopun alku – ja koronavirus hajoamiskehityksen eräs vauhdittaja.
Moni naureskeli 1990-luvulla MEP Esko Seppäsen tapaan “EU-Eurostoliitolle” .
Juuri luhistuneen Neuvostoliitto-mallin ja siihen kytkeytyvien hallinnollisten byrokratiarakennelmien, esim komissaari-komentajien ja direktiivi-lakien (nimien) kopiointi lienee pahimpia symbolisia valuvikoja. Myös järjestön varhainen “yhteinen identiteetti” -haihattelu nauratti ja esim EU:n kansallishymni Oodi ilolle sekä euron käyttöönotto tuli monelle maalle yllätyksenä, niin sanotusti puun takaa ja väärässä järjestyksessä. Neuvostomallin tahattoman kopion moni EU-vastustaja koki irvikuvaksi ja kyllähän identiteetti-puhe hymyilyttää edelleen. Siinä on oikeasti jotakin samaa mitä oli Homo Soveticus-tematiikassa itänaapurissa. Jopa kielipolitiikassa on samoja vivahteita, niin näkyvästi englanti-ranska-saksa-akseli toimii EU:n ytimessä. Pienillä mailla ja kielialueilla ei ole ytimeen mitään asiaa!
En näe tänäänkään minkäänlaisen eurooppalaisen identiteetin vahvistumista eri kulttuuristen ja historiallisesti eri aikoina muotoutuneiden kansakuntien välillä jos verrataan Skandinavian maita vaikka Etelä-Eurooppaan ja Välimeren maitia Itä-Eurooppaan. Edes yhteistä jäsenmaiden talous- tai sosiaalipolitiikkaa saa hakemalla hakea – puhumattakaan kannanottoja EU:ta jäytäviin ja syöviin pankkimaailman tukipakettiriitoihin, alue- ja rakennerahastoihin, globaalien riistoyhtiöihin toimintaan, tai muihin byrokratia- ja korruptiokatastrofeihin. Sanahelinää kyllä piisaa ja kasvavia virkamies- ja hyvä veli-verkostoja lobbareineen.
Täydellinen piittaamattomuus oikeasta sosiaaliseen tasa-arvoisuuteen tähtäävästä eurooppalaisuudesta näkyy nyt jos koskaan pandemia-epidemiassa. EU:lla ei ole ollut siinä mitään sanottavaa köyhille alueilleen, vähäväkisille ja työttömille massoille. Ei edes yhteisiä ohjeita koronan torjunnassa. Epäilenpä suuresti että ellei osa EU-eliittiä olisi itsekin sairastunut tai korona olisi riehunut jossakin Sisilian tai Madagaskarin alapuolell, tai vaikka Puolan, Unkarin tai Ukrainan alueilla ja Venäjän takamailla, vähäisetkin varotoimenpiteet olisivat jääneet toteutumatta. Kansallisvaltiot ovat toimineet EU:sta riippumatta, ottaneet kukin oman roolinsa, sulkeneet rajansa, koulunsa ja ravintolansa . Onneksi monet hallitukset ovat toimineet kiitettävästi kuten Suomikin – EU-byrokraattien levätessä laakereillaan. Tämä on ehkä turhan raakasti sanottu, mutta siltä asiantila on viime kuukaudet näyttänyt.
EU ja korona
Korona-aikana on tuntunut vahvasti siltä, että suomalaisillakin on EU:ssa omat tyhjäntoimittaja-MEPit, joista ei ole koronan aikana kuulunut juuri pihahdustakaan! Niin,onhan meillä jopa oma komissaari-MEP Jutta Urpilainen, tuo “EU:n kansainväisistä kumppanuuksista vastaava komissaari”, jonka hommana kai pitäisi olla joku EU:n ulkomaalaispolitiikka. En tiedä mitä se on. En ole huomannut kuukausiin minkäänlaista Urpilaisen ulostuloa pakolaisasioissa, maahanmuutto- tai ulkomaalaisasioissa Suomessa muutenkaan (?). Hallitus ja Haavisto täällä on ollut äänessä. Vasta nyt toukokuussa Urpilainen tuli näkyviin äitienpäivän aattona kaiketi EU-päivää juhlimaan, vain kertoakseen televisiokansalle kuinka korona yllätti koko EU:n. Olipa uutinen, olipa kannanotto: “Tässä me olemme kaikki tasa-arvoisia”. Voi pyhä Sylvi…anteeksi edesmennyt Sylvi-tätini!
En ole myöskään havainnut ainakaan mediassa EU:n päättävien elinten, mitä ne sitten lienevätkin puuhailleet siellä Bryssel-byrokratian kammareissa (?) määrittävää yleiseurooppalaista sosiaalipolitiikaa pandemian jyllätessä – saati pakolais- ja maahanmuuttokysymyksissä, joissa Suomessa ainut kantaaottava taho ovat olleet punavihreät ministerit ja toisaalla Halla-ahon perussuomalaiset. Korona-Suomessa äärioikeistokin on ollut kaiketi kaukoviisaasti (?) hiljaa..tai jopa hallituksen ratkaisuja myötäilevänä perässäjuoksijana.
Kysynkin: mihin meillä tarvitaan YK:n ja EU:n meiltä syömiä miljoonia? Mitä me kansalaiset näiltä järjestöiltä nykyisin saamme – miksi maksamme miljoonia ja pyöritämme byrokratiaa jos edustajamme esim EU:ssa vaikenevat silloin kun pitäisi ottaa kantaa viimeisen päälle? Jakaa avustuksia koronan kourissa kärvisteleville köyhille kansalaisilleen, eri alueille ja myös apua eniten tarvitseville maille, joiden terveydenhoito toimii äärirajoilla ja työttömyysluvut nousevat pian pilviin ?
Öisinajattelija