Hommasin ensimmäisen autoni (Opel Kadett) kun muutimme Suomen reunalta eli Helsingistä tänne keskemmälle, Joensuuhun 1993. Opelit ovat vaihtuneet – pisin autokeikkani (Opel Omegalla) on ollut perheemme Eurooppa-turnee vajaat 10 vuotta sitten, yhteensä noin 8000 km. Pariisissakin pärjättiin… Nyt on meneillään viides autoni Renault Biarritz, vuosimallia 1997, ostohinta 550 euroa. Siinä ei toimi kuulemma mikään muu kuin tuuletin, kertoi siskoni mies Alain. Hän oli väärässä, autolla on ajettu jo 5000 km, jopa JNS-Sodankylä-Saariselkä-JNS -väli. Etuakseli naksuttaa kurveissa (Rellun perusongelma, pitkän päälle), mutta radio on loistava kuten dvd:kin. Km-korvauksina auto on hintansa haukannut, bensaa ja öljyä kuluu minimi.
Yksityisautoa tarvitsin ensi kerran 1993 Mannerheimin Lastensuojeluliiton nuorisosihteerinä, ajellessani ympäri Pers-Arjalan pikkukyliä – koulukeikoilla, palvelevaa puhelinta pyörittäessäni, rouvashenkilöiden ompeluseuroihin osallistuessani jne jne. Sittemmin ajelin aika paljon Venäjän Karjalan puolelle, Pietariin ja Petroskoihin, työmatkoja. Bensaralliin en silti ole ruvennut.
Huomasin että autolla pääsi sinnekin, minne rajaseudulla bussiliikenne ei kulje. Ja se kulkee yhä huonommin. Sen sijaan Helsingissä, siellä syrjässä, pääsee mihin vain julkisella kulkuneuvolla. Kun nuorimmat lapseni olivat pieniä, matkasimme junalla myös väliä Hki-Kannus. Junaan pakattiin kaksosten rattaat, kaksi pyörää ja muuta tilpehööriä. Taksia tarvittiin myös, mutta auton osto ei käynyt mielessä.
Kenelläkään lapsellani ei ole ajokorttia. Nuorin poikani suorittaa sitä tosin parhaillaan ammattikoulun logistiikkalinjalla. Se on jopa edellytys ammattiin. Pieni pelko on sydämessä… Ajelin joku aika sitten Lieksan suunnalla, Ahvenisen risteyksen ohi – sen missä 6 nuorta kuoli elokuussa. Aivan turhaan ja vahingossa ja vain siksi että kulkuneuvona oli yksityisauto ja matkakumppanina väsymys & ylikuormaa. Rekkakin ajoi liian lujaa…
Autoilusta, bensasta ja veropolitiikasta
Vastustan yksityisautoilua suosivaa liikennekulttuuria. Öljy loppuu ja auto saastuttaa & tuhoaa luontoa pikavauhdilla. Silti asialla on toinenkin puolensa. Kehä kolmosen ulkopulella elävä suomalainen, erityisesti Lapissa, Kainuussa ja itärajalla asuva, on työnsä psta usein autoriippuvainen. Myös silloin kun haluaa liikkua jonnekin päivästä pois…, vaikka marjamaille tai Pohjanmaalle sukulaisiin. Ei täällä ole mitään julkista liikennettä ja pyörän kantomatka on rajattu – Joensuu sentään hieno pyöräilykaupunki!
Ymmärän oikein hyvin ystäväpiirini työttömät, jotka hakevat bensansa Venäjän puolelta. Tarttuu sieltä hihaan ja nivusiin joskus muutakin, mutta mikä minä olen tuomitsemaan.
Bensan hintaa voisi porrastaa viisaalla veropolitiikalla. Menovettä on rajoitetusti ja ennen kuin se loppuu, se voisi olla reilusti kalliimpaa Helsingissä / Uudellamaalla kuin Lapissa tai itärajalla. Samalla tavalla autoveroa – ja erityisesti perheen kakkosauton veroa – voisi nostaa kunnolla pääkaupunkiseudulla. Ymmärrän kyllä, että kontrolli olisi hankalaa ja mustan pörssin kauppa mahdollista! Mutta silti. Yksityisautoista puolet on luultavasti turhia ja pelkkiä elintasosymboleita. Ei kulkuvälineitä. Olen nähnyt – valitettavasti täällä Joensuussa – miehen, joka hakee postinsa 50 metrin päästä Volvollaan. Eikä hän ole liikuntarajoitteinen.
PS. Tämän blogin aiheen antoi sunnuntai-keskusteluni Leila Friisin kanssa, kiitos siitä!
Joensuun virallinen Öisinajattelija