Markkinatalous on lopultakin saavuttanut myös tieteen pyhätöt, yliopistot. Markkinayliopistot tulevat 2010 vauhdilla. Esimerkkinä ajan hengestä voi mainita vaikka viime kuukausien uutisoinnit siitä, miten talouselämän vaikuttajat, suurliikemiehet ja muut raharikkaat esiintyvät hyväntekijöinä suunnatessaan varojaan tieteelle.
Mikäpä siinä. Köyhässä ja piskuisessa Pohjois-Karjalassa tästä ollaan ylpeitä. Lehdet ja muu media uhraavat paljonkin palstatilaa ja kuvitusta sille, kuka vaikuttaja milloinkin on kantanut kymppitonninsa kekoon. Mutta aivan kaikki eivät ole yhtä innoissaan. Tämänkin kirjoittaja pahoin pelkää, että jatkossa uudenlainen rahoitus muuttaa Suomen korkeakoulujen kampuksia sisältäpäin enemmän kuin uskommekaan. Joensuun yliopiston professori Jukka Korpela puuttuikin paikallislehti Karjalaisen mielipidepalstalla tärkeään asiaan (”Filosofiaa ja geenejä”, Karjalainen 17.12.). Korpela ihmettelee, nimeltä mainiten, suurliikemies ja autokauppias Yrjö Laakkosen ”suosituksia” siitä mitä korkeakouluissa pitäisi tutkia. Laakkonen rajaa vähän aikaa sitten julkaistussa Karjalainen-haastattelussaan esimerkiksi filosofian mahdollisen rahoituksensa ulkopuolelle. Geeni- ja veritutkimus häntä viehättää. Ymmärrän painopisteen.
Korkeimmat opinahjot Suomessa ovat melkoisessa hädässä haaliessaan uutta markkinarahaa, jotta edes perustoiminnot pyörisivät. Muista tehtävistä puhumattakaan! Mikä se olikaan se yliopiston ns. kolmas tehtävä – kuka muistaa? – kun aikoinaan painotettiin yliopiston yhteiskunnallista merkitystä, osallistumista, kansalaisaktivismia? Mistähän se toiminta mahtaa löytää rahoittajansa – kun ei ole ennenkään ollut agendalla ihan ensimmäisenä?
Tosiasia on, että miltei jokainen yksittäinen tohtori tai professori joutuu jo nyt polvillaan tai drinkkilasi kädessä rukoilemaan rahoitusta monelta eri taholta saadakseen seuraavan projektinsa pyörimään. Työpaikka on entistä epävarmempi, ja vaikka uutta tietokonetta toki ei tarvitse odotella, pätkätyö, työpaikkakiusaaminen ja kyräily ovat arkipäivää. Ainoastaan huippujen huippu eli pääkaupungin Aalto-yliopisto saavuttanee ensi vuoden alkupuolella asetetun rahoitustavoitteensa, koska sen ”epäonnistuminen” olisi jo kansallinen häpeä, yksi brändi vähemmän Suomi-kuvan kiillottamisessa.
Mutta esimerkiksi UEF, tuo uusi ”inglismi” ja nimihirviö eli Joensuun ja Kuopion yhdistävä Itä-Suomen yliopisto, kituuttelee , pokkuroi ja kääntyy mielellään liike-elämän puoleen saadakseen tililleen edes jonkun tonnin. Tilanne on sen verran vakava, että pienetkin rahasummat UEF-laariin noteerataan mediassa, muuttotappion ja työttömyyden kiusaamalla seudulla. Mikäpä siinä, mutta kuten Itä-Eurooppaa ja keskiaikaa tutkiskellut Jukka Korpela aprikoi, on käsittämätöntä, että suurliikemiehet alkavat esittää toivomuslistaa, mitä yliopistoissa pitäisi tutkia. Niin no, historiaihmisenä toki tiedän, että onhan senkaltaista puuttumista esiintynyt kautta aikojen – asialla on ollut milloin Rooma, katolinen kirkko, milloin CCCP, puoluevaltio. Ja tapahtuuhan tutkimuksen ”suuntaamista” Suomessa jo nytkin, esimerkiksi ns. lahjoitusprofessuurien kautta. Ne määrittävät kummasti tutkimusaloja, painotuksia.
Vilpittömässä hyväntekeväisyydessä ei ole mitään pahaa. Ei varsinkaan huonoina aikoina, jolloin Veikko Vennamon ja Eino Poutiaisen ristimät ns. seteliselkärankaiset pesevät muutenkin kasvojaan, käsiään ja sielunsa sisuskaluja. Vain taka-ajatukset arveluttavat. Juuri siksi on katastrofi, että korkeakouluopetus ja tiede ”kilpailutetaan” markkinoilla ja myydään eniten tarjoavalle. Ja samalla yliopistoista karsitaan lisääntyvässä määrin ns. ”kannattamattomat” tieteet, arvelenpa että ”filosofiat” ja humanistiset alat etunenässä. Taloustiede on päivän sana ja geenitutkimuskin meidät kuolemalta vielä kuulemma pelastaa. Mitäpä väliä muulla.
Minusta tiedemaailman olisi aika puolustautua, eikö vain? vaikka hämmästyttävän hiljaa yliopistojen kampuksilla ollaan. Vain hankalat opiskelijat, nuo liian hyvin ruokitut ahneet pikku porsaat, joskus villiintyvät. Uskottavuutensa ja painoarvonsa säilyttääkseen tieteen ja tutkimuksen olisi oltava laaja-alaista ja mahdollisimman vapaata yhtälailla valtion poliittisesta tai ideologisesta ohjauksesta kuin yksittäisten rahoittajatahojen mielenliikkeistä. Ei tarvitse olla suuri nero tajutakseen, että pienessäkin maassa on hyvä harjoittaa sekä filosofiaa että geenitutkimusta… ja riittävällä valtion verorahojen tuella.
Joensuun virallinen Öisinajattelija