Uskallan väittää, että etenkin matalien palkkojen aloilla tarvitaan kipeästi aika iso annos feminismiä, jotta meillä jokaisella olisi valoisampi tulevaisuus. Eikä pelkästään siksi, että moni heikosti palkattujen alojen työntekijöistä on nainen ja näin ollen nimenomana naisduunarit hyötyisivät feministisestä myrskystä alallaan.

Suomesta kuulee puhuttavan tasa-arvon mallioppilaana ja tähän myös moni feminismiä vastustava takertuu. Muistutetaan, että meidän suomalaisten naisten pitäisi olla tyytyväisiä kun niin monessa maassa on paljon huonommin.

Työmarkkinat ovat suomessa, kuten muissakin pohjoismaissa, melko vahvasti jakautuneet sukupuolen mukaan. Suomessa tilanne näyttäytyy tosin vielä muita pohjoismaitakin selkeämpänä. Naiselle tyypillinen ja perinteinen työ sijoittuu julkisen sektorin puolelle esimerkiksi hoitoalalle, sosiaalityöhön tai vaikkapa kasvatustyön pariin. Miehistä taas suuri osa työskentelee yksityisen sektorin palveluksessa rakentamisen, viennin jne. parissa. Moni onkin halukas selittämään palkkojen epätasa-arvon alakohtaisilla eroilla ja ratkaisussa vedetään helposti mutkat suoraksi toteamalla, että sinne vain mimmit sitten ”miesten töihin”. Tämä ei kuitenkaan ratkaise sitä syvällä rakenteissa kytevää arvostuksen puutetta, joka näkyy etenkin siinä kohtaa kuin naisvaltaisten alojen palkkojen nostamisesta herää keskustelua. Arvostusta löytyy kyllä puheissa, presidenttiä myöden, mutta kun tosi on kyseessä ei ole varaa parantaa asioiden tilaa.

THL:n julkaisusta löytyy mm seuraavaa:

”Miehet johtavat liiketoimintaa, naiset johtavat tukitoimintoja. Johtoryhmiin edenneet naiset toimivat etupäässä tukitoiminnoissa, kuten viestintä-, henkilöstö-, lakiasiain- tai talousjohtajina. Naiset toimivat miehiä harvemmin liiketoiminnan johdossa, mikä voi vaikuttaa naisten etenemiseen toimitusjohtoon ja hallituksiin. Johtajien alavalinnat vastaavat miehille tyypillisempiä koulutusaloja ja johtajilta edellytetään yhä etenkin teknistä koulutustaustaa.

 Keskuskauppakamari seuraa johtoryhmien sukupuolijakaumia pörssiyhtiöissä.

Vuonna 2018:

toimitusjohtajista ja johtoryhmien jäsenistä miehiä oli 77,2 % ja naisia 22,8 %

liiketoiminnan johtajista (pl. toimitusjohtajat) miehiä oli 85,7 % ja naisia 14,3 %

tukitoimintojen johtajista miehiä oli 60,5 % ja naisia 39,5 %.

Naiset toimivat miehiä useammin henkilöstöjohtajina (78 %) sekä viestinnästä ja markkinoinnista vastaavina johtajina (61 %).”

 Myös ay-maailmassa näyttää pääsevän huipulle paremmin jos sattuu olemaan miehistä sukupuolta. SAK:n jäsenliitoista vähemmän kuin joka kolmas on naisen johtama. STTK:n puolella tilanne on hieman parempi naisjohtajuuden näkökulmasta, mutta sielläkin vain alle puolta jäsenliitoista johtaa nainen. Akavan jäsenliittojenkaan kohdalla tilanne ei ole sen kummempi. Hieman yli kolmasosaa, mutta kuitenkin selvästi alle puolta liitoista johtaa nainen.

Feminismin perimmäinen ajatus on sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttaminen. Se ei tarkoita naisten suosimista ja naissukupuolen paremmaksi nostamista. Feminismin lähtökohta on ollut korjata naisten asema yhtäläiseksi miesten kanssa. Feministiset liikkeet ovat tehneet työtä naisten oikeuksien puolesta, liittyen mm. äänioikeuteen, yrittäjyyteen, työntekoon, reiluun palkkaan sekä tasa-arvoiseen palkanmaksuun sukupuolten välillä, omaisuuden omistamiseen, kouluttautumisen mahdollisuuteen, tasa-arvoiseen oikeuteen avioliitossa ja äitiyslomaan.

Naiset jäävät myös yhä valtaosin kotiin hoitamaan lapsia, mikäli perhettä perustavat. Miehet käyttävät yhä huomattavasti harvemmin mahdollisuuksiaan perhevapaisiin, saati että jäisivät esimerkiksi useammaksi vuodeksi lastensa kanssa kotiin. Monelle valinnassa omaa rooliaan näyttelee myös raha. On perheelle taloudellisesti kannattavampaa, että pienipalkkainen vanhempi jää kotiin lasten kanssa ja paremmin tienaava painaa duunissa. Tässäkin valossa vaaka kallistuu usein naisten kotiin jäämisen puoleen.

Tämä kaikki vaikuttaa naisten urakehitykseen ja etenemiseen työelämässä. Samoin naisten eläkkeisiin. Kun tämä kaikki yhdistetään vielä naisvaltaisten alojen heikompaan palkkaukseen, on usein nainen yhteiskunnassamme se joka kärsii heikommasta taloudellisesta asemasta elämänsä loppuun asti.

Me pienipalkkaiset naiset kulutamme tulomme valtaosin paikallisesti, kotimaassa. Kun rahaa ei ole liikoja, emme harrasta juurikaan ulkomaan matkoja tai merkkiliikkeissä shoppailua. Valtaosa rahasta menee pakollisiin elämisen kuluihin. Ruokaan, lääkkeisiin, laskuihin, polttoaineeseen ja pakollisiin vaatteisiin. Jos joskus on rahaa huvituksiin, ne useimmiten suuntautuvat esim. oman paikkakunnan ravintolaan, baariin, leffateatteriin tai kauneudenhoitoon. Jokainen euro lisää palkkoihimme nostaa myös mahdollisuuttamme kuluttajina ja palveluiden hankkijoina ja näin lisää tuloja myös esimerkiksi paikallisille yrittäjille. Rahan kuuluu kiertää yhteiskunnassa, jotta siitä on kaikille meistä hyötyä.

Naisvaltaisten alojen palkkausta ja ehtoja ei paranneta pelkästään naisten voimin. Siihen tarvitaan ihan kaikkia ja sitä aitoa halua tasa-arvoon. Aina ei voida mennä esimerkiksi palkankorotusvaatimuksissa miehet edellä, vaan nyt olisi korkea aika jo toteuttaa feminismiä ihan kirjaimellisesti. Nyt on taattava naisvaltaisille, matalan palkan, aloille palkkojen tasa-arvoon tähtäävä ohjelma. Tällä voidaan varmistaa naisvaltaisille aloille miesvaltaisia aloja suuremmat korotukset tulevina vuosina. Se hyödyttää meitä kaikkia pitkässä juoksussa.

Haluan myös nähdä tulevaisuuden, jossa naisia nähdään enemmän vaativissa johtotehtävissä politiikassa, yrityksissä tai vaikkapa suurten ammattiliittojen puheenjohtajina. Naisten asemaa ja naisnäkökulmaa ymmärtää parhaiten nainen itse ja on aika päästää naiset ääneen tasa-arvoisissa määrin miesten kanssa. Maailma tarvitsee lisää näkyviä, vahvoja, vaikuttaja naisia. Maailma tarvitsee lisää Silja Paavoloita ja Milla-Riikka Rytkösiä taistelemaan hyvän työelämän ja tasa-arvoisemman huomisen puolesta.