Tänä kesänä on ympäri suomen saatu tuskailla taxi-palveluiden uudistusten vuoksi. Kela taxin ongelmat päätyivät melkoiseen mediamyrskyn silmään. Nyt myös sosiaalihuoltolain- ja vammaispalvelulain mukaisissa ”sote-kyydeissä” on paljon ongelmia. Onpa ensimmäiset uudelleen kilpailutuksetkin asiassa jo tulleet kyseeseen.

Hämeenlinnan ja lähikuntien sote-kyydit menivät Taxi Tampereen alaisuuteen kilpailuttamisen jälkeen. Olin tänään kuuntelemassa avointa keskustelu-tilaisuutta aiheesta Hämeenlinnassa, jossa saatiin kuulla suoraa palautetta ja kokemuksia niiltä ihmisiltä jotka palvelua käyttävät. Paikalla oli monia ikäihmisiä ja myös vammaisia henkilöitä. Ilahduttavaa oli, ettei juurikaan kuvia kumarreltu vaan asiat sanottiin ääneen ja niin kuin ne ovat.

Paikalla piti olla myös Taxi Tampereen edustaja, mutta kappas vaan olipas peruuttanut tulonsa. Kuitenkin Hämeenlinnan kaupungin päättäjiä ja asiasta vastuussa olevia tahoja oli mukavasti paikalla. Samoin myös meitä Hattulan kuntapäättäjiä.

On aika hurjaa ajatella, että nyt uudistuksen tultua sote-taxi tulee tilata mielellään edellisenä päivänä tai vähintään 2 tuntia ennen suunniteltua asioille lähtöä. Aiemmin taxi lähti tulemaan heti ja taxin sai ottaa myös tolpalta, sai myös soittaa oman kylän taxin kyytimään. Nyt kun ikäihminen tai vammainen henkilö lähtee asioille, tulee hänen osata arvioida (mielellään jo edellisenä päivänä) kauanko vaikkapa ostoskeskuksessa tai apteekissa menee aikaa, jotta hän voi tilata paluukyydinkin jo ennakkoon. Muussa tapauksessa ihmisen on odotettava siellä asioillaan taas se 2 tuntia saadakseen paluukyydin. Mielestäni tämä on aivan kohtuutonta, kun ajattelee että kyseessä ovat ihmiset jotka ovat sen kuntoisia, ettei heidän ole mahdollista käyttää julkista liikennettä tai ovat niin pienituloisia ettei omasta pussista pysty taximatkoja maksamaan.

Eipä meistä nuoremmista ja terveemmistäkään varmasti juuri kukaan osaa edellisenä päivänä arvioida kauanko menee seuraavana päivänä kaupassa, apteekissa ja optikolla aikaa vaan asioimme siinä aikataulussa, kun se jonottamisen, oman vireystilan ja oman halun mukaan on paras. Saatammepa poiketa vaikkapa kahvillekin siellä ostoskeskuksessa, koska mehän voimme itse määrittää aikataulumme useimmiten. Tätä oikeutta ei ole nyt ikäihmisillä ja vammaisilla Hämeenlinnassa ja lähikunnissa. Mietin mitä ikäihminen tekee, jos vaikka seisoo kassajonossa ja huomaa kellon käyvän jo paluutaxin tuloaikaa lähennellen. Jääkö ostokset ostamatta vai täytyykö antaa taxin mennä menojaan? Ja odottaa sitten ylimääräiset 2h päästäkseen kotiin?

Miettikää viime kesän helteitä ja kahden tunnin odotusta. Maidot kiehuvat kassissa ja esimerkiksi vaikkapa sydämen vajaatoimintaa sairastava ihminen on oikeasti jo terveytensä puolesta vaarassa. Tai nyt kun talvi tulee ja tuo liukkaat ja pimeät kelit, niin kiva siinä on sitten odotella pari tuntia kyytiä

Asiakkailla on vastuu myös olla 15min ennen sovittua kyyti-aikaa odottamassa taxia, samoin pitää hyväksyä 15 minuutin mittainen kyydin myöhästyminen. Tämä siis tarkoittaa, että jopa 30minuuttia pitää sairaan tai vanhan ihmisen päivystää ulkona tai ulko-oven välittömässä läheisyydessä taxiaan.

Me nuoremmat voimme myös päättää olla menemättä kauppaan tiistaina vaikka olisimme niin maanantaina alustavasti suunnitelleet. Monisairas ikäihminen kun tilaa sote-taxin maanantaina, niin voiko hän tietää oman kuntonsa tiistaina olevan sellainen, että asiointimatka onnistuu? Monella kunto ja jaksaminen vaihtelee ja saattaa jo muutaman tunnin sisällä muuttua. Tällöin olisi oikein ja kohtuullista päästä sinne asioille juuri silloin kun se jaksamisen puitteissa on mahdollista. Tämä olisi parasta omatoimisuuden ja kotona pidempään asumisen tukemista, kun tukea ja tukipalveluita saa silloin kun niitä voi käyttää ja niistä hyötyy.

Tämä kahden tunnin odotusaika on päätetty siis siksi, että sillä aikaa odotellaan, josko tulisi muita samalle suunnalle meneviä asiakkaita, jolloin kyydit voisi yhdistää ja saada säästöä.

Tämä maakunnallinen uudistus oli lakien säätelemä, joten pakkohan se oli siitä näkökulmasta toteuttaa. Mutta valitettavasti asiakkaat eri puolilla Suomea ovat eri arvoisessa asemassa. Esimerkiksi Tampereella odotusaika on menomatkalla tunnin mittainen ja paluumatkalla 30minuuttia. Jos matkaa ei voi tilata etukäteen perustellusta syystä, Kuljetustenohjauskeskus pyrkii järjestämään soveltuvan kuljetuksen 20 minuutin kuluessa tilauksen vastaanottamisesta. Kuljetustenohjauskeskuksen ollessa suljettuna ennakkotilausaikoja ei edellytetä. Lahdessa ei kuulemani mukaan ole ilta- ja viikonloppuaikaan ollenkaan tällaista odotusaikaa, mutta tätä tietoa en ole päässyt varmaksi varmistamaan.

Myöskään siksi kun enää taxia ei saa ottaa tolpalta ja ”maksaa” taxi-kortilla vaan se pitää aina tilata ennakkoon soittamalla, eivät kaikki asiakkaat ole samalla viivalla. Miten esimerkiksi muistisairas, tai äidinkieleltään muuta kuin suomea puhuva asiakas selviää pitkistä kysymys-litanioista, joita taxin välityspalvelu joutuu esittämään? Muistaako ja osaako hän kertoa mihin osoitteeseen taxin tulisi saapua häntä noutamaan, jos se on jokin muu kuin tuttu kotiosoite. Aiemmin heillä on ollut tosiaan mahdollisuus ottaa taxi tolpalta ja ajaa kotiin, kunhan oman osoitteensa on osannut sanoa.

Tilanne on kestämätön myös taxi-autoilijoiden näkökulmasta ja he joutuvat usein ottamaan hyvinkin katkeraa palautetta kiukkuisilta  asiakkailta vastaan, vaikka syy ei olisikaan autoilijoiden millään tapaa.

Oli positiivista kuulla kuitenkin, että kuntapäättäjille ja vastuu-ihmisille ilta avasi todellisuutta joka päätösten jälkeen vallitsee. Myös puuttumista asiaan luvattiin. On selvää, että jotain täytyy tehdä ja pian!