Moni omassakin tuttavapiirissä on kritisoinut rankoinkin sanankääntein sukupuolisensitiivisyyden ajatusta. Vakioksi muodostuneet lausahduksia ovat olleet mm. kysymys siitä saako enää tyttöä kutsua tytöksi tai poikaa pojaksi vai pitääkö kaikkia alkaa puhutella henkilöinä. Tai eikö enää mies saa olla mies ja nainen olla nainen?
Moni tuntuu ajattelevan, että sukupuolisensitiivisyys ja sukupuolen moninaisuuden hyväksyminen olisi jotenkin sukupuolijanan ääripäissä olevilta cisnaisilta* tai cismiehiltä pois.
Nämä kommentit kertovat hyvin pitkälti siitä, ettei syystä tai toisesta ole haluttu edes tutustua koko sukupuolisensitiivisyyden käsitteeseen vaan vedetään omat johtopäätökset, esimerkiksi vaikkapa jonkun harhaanjohtavan klikki-otsikon perusteella.
Oikeastihan sukupuolisensitiivisyys ei ole ottamassa keneltäkään hänen omaksi kokemaansa sukupuolta tai oikeutta sen ilmaisuun pois. Sukupuolisensitiivisyydellä tarkoitetaan, ihan aikuisten oikeasti, ihmisen kohtaamista ja hyväksymistä juuri sellaisena kuin hän on. Ihminen otetaan vastaan omana itsenään, ei sukupuolensa asettamien ennakkoluulojen tai stereotypioiden kautta.
Sukupuolisensitiivisyys tarkoittaa isosti myös sukupuoleen kohdistuvien rooliodotusten ja käyttäytymismallien tajuamista, purkamista ja laajentamista. Juurikin sitä, että saamme jokainen olla keitä olemme, eikä sukupuolemme tai se etteivät kaikki meistä halua määrittää sukupuoltaan ollenkaan, saa olla este elämässä etenemiselle.
Sukupuolisensitiivisyys ei tarkoita missään nimessä samaa kuin sukupuolineutraalius! Sukupuolisensitiivisessä ajattelussa sukupuoliin liittyvät luutuneet käsitykset, odotukset ja stereotypiat otetaan suurennuslasin alle. Sukupuolineutraali näkökulma sen sijaan häivyttää kokonaan sukupuolierot.
Miten sukupuolisensitiivisyys sitten näkyy arjessa, vaikkapa kasvatustyössä? Hyvää sukupuolisensitiivistä ajattelua ja toimintaa on esimerkiksi se, ettei lapselle tarjota perinteisen kaavan mukaan tiettyjä leluja tai vaikkapa värejä. Ei pidä ajaa lapsesta asti ihmistä muottiin, jossa tytöistä tulee kilttejä, sieviä ja kuuliaisia pinkkiin pukeutuvia hoitajia tai kotiäitejä. Tai pojista vahvoja ja reippaita palomiehiä, poliiseja tai rekkakuskeja, sinissä housuissaan. Vain siksi että heidän sukupuolensa niin sanelee.
Jos tyttö mieluummin leikkii autoille, kiipeilee puihin, eikä suostu pukemaan mekkoa päälleen ja kulkee naama mudassa luontoa tutkien, niin annetaan hänen kaikin mokomin tehdä se. Samoin jos poika kiinnostuu vaikkapa kauneudenhoidosta, meikeistä tai hoivaamisesta niin kannustetaan häntä siinä minkä hän kokee omakseen.
Yhtälailla on tietenkin edelleen tosi jees jos tyttö haaveilee ”sisar hento valkoisen”- urasta jo pienenä tai poikalapsi sekoaa onnesta nähdessään kaivinkoneen. Ei niitä kiinnostuksen kohteita ole tietenkään tarpeen mennä väkisin muuttamaan, mikäli ne eivät ole mitään systemaattisen ”aivopesun” tuotetta. Mutta pitää olla valmiuksia tarjota monenlaista tekemistä, jos se lasta kiinnostaa. Eikä pidä kasvattaa esim. pieniä poikia siihen, ettei tunteitaan saa näyttää tai vaikkapa tokaista ettei miesten kuulu itkeä.
Koen myös, että on oikein hyvä etteivät vanhemmat tai kasvattajat ajattelisi, että isä lähtee poikien kanssa metsälle tai kalaan ja äiti leipoo pullaa kotona tyttöjen kanssa. Ei muuta kun tytöt myös pilkille tai pojat kokkaamaan. Ei lapsen sukupuoli saisi olla rajoite esim. sille mitä vanhemmat heidän kanssaan puuhaavat tai millaisia leikkejä päiväkodissa saa leikkiä. On tärkeää, ettei kasvattaja siirrä omaa ajatteluaan sanelumeiningillä lapseen vaan lapsi saa luoda omat käsityksensä maailmasta kasvaessaan. Vaikka ne käsitykset olisivatkin erilaisia kuin vanhempien tai muun kasvattajan.
Itse olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että lapsena sain kulkea kolmet nylonsukkahousut päässä leikkien pitkä-lettistä prinsessaa tai huristaa isän kanssa pitkin maakuntaa pappamopolla, milloin kalaan ja milloin ”kummitusmetsään”. Näin myös äidin oman esimerkin kautta, että nainen voi olla hiton kova halkosouvissa ja samalla asiansa osaava sairaanhoitaja. Ikinä ei tuputettu tai tyrkytetty mitään tapaa olla. Kirkkokuoroon ei ollut pakko mennä vaikka laulunlahjoja olisi ollut.
Ikinä en ole kuullut vanhempieni naureskelevan, pilkkaavan, kummaksuvan tai väheksyvän esim. transsukupuolisia ihmisiä vaan tarpeentullen asiasta on puhuttu asiallisesti. Samoin omat ystäväni on kotona aina otettu vastaan mitään heidän ominaispiirteitään ihmettelemättä. Kasvattajalla pitääkin myös olla valmius keskustella lasten kanssa siitä, että joskus tyttö ei tunne itseään tytöksi tai poika pojaksi. On myös hyvä kertoa, että lääketieteen keinoin on mahdollista korjata sukupuolensa, eikä tässä ole mitään pahaa, rumaa tai väärää.
Jotta tulevaisuudessa saataisiin esim. parempaa tasa-arvoa erilaisten sukupuolten välille ja vaikkapa palkkauksen työelämässä, on syytä kääntää katseet lapsiin. Mikäli me jatkuvasti uskottelemme, ettei nainen pysty vaikkapa ison firman johtajan työhön vaan hänen paikkansa on kotona nyrkin & hellan välissä ja vauvanvaippakasan keskellä, eivät asiat muutu. Samoin jos jatkuvasti kerrotaan, miten miesten kuuluu olla karskeja ja vähän härskejä, puhumattomia ja pussaamattomia, hukkaamme monta ihmistä lopullisesti pilalle toimimaan omia taipumuksiaan vastaan.
Emme tarvitse tulevaisuudessa yhtään enempää sukupuolittuneita työmarkkinoita joissa sukupuolen piirteiden mukaan on erikseen naisten työt ja miesten työt. Ja joissa myös liian usein naisten töistä maksetaan huonompaa palkkaa. Tarvitsemme myös parempaa jakoa vanhemmuudessa, ettei se aina ole välttämättä juuri se äiti joka lasta jää kotiin hoitamaan vaan yhtä hyvin työelämästä pois jäävä vanhempi voi olla isä. Puhumattakaan muunsukupuolisista jotka mies-nainen janan mukaan eivät olisi muka edes olemassa.
Sukupuolisensitiivisyys ei siis kiellä ihmistä ilmaisemasta sukupuoltaan tai olemasta sitä miksi on syntynyt. Sukupuolisensitiivisyys ottaa huomioon myös sen, etteivät kaikki ole vain sukupuolijanan ääripäissä vain sukupuoli on moninaisempi käsite kuin vain nainen ja mies. Se myös antaa luvan sille, että on monenlaisia tapoja olla kuka on ja ilmaista omaa sukupuoltaan. Ei sukupuolisensitiivisyys ole mikään ajojahti ”naisellista naista” tai ”miehistä miestä” kohtaan. Se koittaa näiden kahden määritelmän rinnalle nostaa paljon muitakin, aivan yhtä hyviä, tapoja edustaa omaksi kokemaansa sukupuolta.
Pääosassa sukupuolisensitiivisyydessä mielestäni on se, ettei sukupuoli saa määrittää mahdollisuuksiamme elämässämme, eikä sukupuolta saa koskaan käyttää välineenä rajoittaa ihmisen uraa, toimeentuloa, haaveita tai osaamista. Sukupuoli ei saa olla vankila!
*cis- etuliite tarkoittaa, että henkilö kokee olevansa sitä sukupuolta johon on syntynyt.