Toistaminen on kirjallinen tehokeino, mutta hiukankin liikaa käytettynä se menettää tehonsa ja kääntyy käyttäjäänsä vastaan.

Pakonomaista omien sanojen tai lauseiden toistohäiriötä kutsutaan palilaliaksi. Wikipedian mukaan palilaliasta voidaan puhua kun sanojaan toistaa sellainen ihminen, jolla muutoin on sujuva puhekyky.

Television urheilulähetysten kommentaattorit ovat intoutuneet toistelemaan sanojaan häiriöksi asti.

”Pärmäkoski Pärmäkoski.”

”Ja ja.”

”Että että.”

Huippu oli yksi talven hiihtokisojen kommentaattori. Häneltä saattoi kulua viiden sanan lauseen sanomiseen kymmenen sanaa.

Meneillään ovat jalkapallon naisten mm-kisat. Jalkapallo kärsii näistä pallokenttien entisistä sankareista kerätyistä kommentaattoriarmeijoista vielä enemmän, sillä jalkapallo on erityisen hieno urheilulaji.

Toistaminen ei rajoitu vain urheilukommentaattoreihin. Myös politiikkaa ja taloutta radiossa ja televisiossa kommentoivat asiantuntijat toistavat toistamasta päästyään.

Miksi selostaja tai toimittaja eivät toista sanojaan, mutta kommentaattori toistaa?

Siksikö, että selostaja ja toimittaja ovat tottuneita esiintyjiä ja puhujia, mutta kommentaattori kiskotaan framille pystymetsästä?

Ovatko kommentaattorit hädissään?

Pelkäävätkö he taukoa?

Ehkä yksinkertainen syy on siinä, että he ovat kielen tuottamisen amatöörejä toisin kuin ammattitoimittajat ja he eivät itse hahmota omaa puhetapaansa.

Ammattirekrytoijien pitää asettaa isommat vaatimukset kommentaattoreita valittaessa.

Sama amatööri-ammattilainen- ja toisto-toistamattomuus-asetelma toistuu sosiaalisessa mediassa. Valemedian kaiken maailman amatöörit huseeraavat muka tiedottajina ammattimaisesti jankuttaen yhtä totuutta.

Merkityksettömästä toistamisesta tehdään väen väkisin merkityksellistä juuri sillä jankkauksella. Ajatellaan, että kun toistetaan toistamasta päästyä samaa valhetta, se muuttuu ihmisten silmissä todeksi. Verkkomaailma on täynnä tyhjänpäistä jauruamista.

Onhan se demokratiaakin, että jokainen saa sanoa mielipiteensä, mutta se vasta on demokratiaa, että ihmiset opetetaan erottamaan amatöörit ammattilaisista.

Oikeat vapaat tiedotusvälineet ovat yhtä kuin vapaat ja vastuulliset tiedotusvälineet.